Aloitin tänään koulussa kakkosvuoden opiskelijoiden mukana mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön kurssin. Aihe on monella tapaa tuttu, mutta erityisesti läheltä se liippasi tänään, kun käsittelimme kriisin eri vaiheita ja miten se näkyy eri perheenjäsenillä, perheen ympäristössä ja ammattihenkilöstössä ympärillä. Palasin kymmeniä kertoja päivän aikana niihin omiin tunteisiin ja eri kriisivaiheisiin, jotka toisaalta toistuvat uudestaan ja uudestaan läpi elämän. Jotenkin kun sitä luulee käsitelleensä asian, se palaa aina jotain kautta uudestaan työn alle.
Kriisi on moninainen juttu. Ammattilaisille opetetaan kriisin eri vaiheet; shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uuteen sopeutumisen vaihe. Vaikka on tiettyjä vaiheita, jotka ymmärrettävästi ovat kaikki omanlaisiaan, ne myös sekoittuvat ja pyörivät uudestaan ja uudestaan. Kun vanhemmat ja perhe kokee niin valtavan kriisin kuin esimerkiksi lapsen sairastuminen vakavasti tai vammautuminen, kriisin vaiheet seuraavat jotenkin jatkuvasti elämässä mukana. Se tilanne tulee uudestaan ja uudestaan esiin, kun arki kotona muuttuu esimerkiksi päivähoidon, uusien diagnoosien, koulun aloittamisen ym.myötä. Sitä palaa aina jotenkin käsittelemään niitä asioita uudestaan ja käy sellaisen tietyntyyppisen kriisin esivaiheen läpi.