Kriisin vaiheet

Aloitin tänään koulussa kakkosvuoden opiskelijoiden mukana mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön kurssin. Aihe on monella tapaa tuttu, mutta erityisesti läheltä se liippasi tänään, kun käsittelimme kriisin eri vaiheita ja miten se näkyy eri perheenjäsenillä, perheen ympäristössä ja ammattihenkilöstössä ympärillä. Palasin kymmeniä kertoja päivän aikana niihin omiin tunteisiin ja eri kriisivaiheisiin, jotka toisaalta toistuvat uudestaan ja uudestaan läpi elämän. Jotenkin kun sitä luulee käsitelleensä asian, se palaa aina jotain kautta uudestaan työn alle.

Kriisi on moninainen juttu. Ammattilaisille opetetaan kriisin eri vaiheet; shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uuteen sopeutumisen vaihe. Vaikka on tiettyjä vaiheita, jotka ymmärrettävästi ovat kaikki omanlaisiaan, ne myös sekoittuvat ja pyörivät uudestaan ja uudestaan. Kun vanhemmat ja perhe kokee niin valtavan kriisin kuin esimerkiksi lapsen sairastuminen vakavasti tai vammautuminen, kriisin vaiheet seuraavat jotenkin jatkuvasti elämässä mukana. Se tilanne tulee uudestaan ja uudestaan esiin, kun arki kotona muuttuu esimerkiksi päivähoidon, uusien diagnoosien, koulun aloittamisen ym.myötä. Sitä palaa aina jotenkin käsittelemään niitä asioita uudestaan ja käy sellaisen tietyntyyppisen kriisin esivaiheen läpi.

Ammattikorkea-arki alkaa, hui!

Jos joku olisi vuosi sitten minulle kertonut, missä tilanteessa olen kaiken kanssa tällä hetkellä, olisin nauranut kippurassa. Vuosi sitten en ollut vielä kontaktoinut edes ammattikouluun, saatika sitten päässyt tekemään oikein minkäänlaisia jatkosuunnitelmia. Lokakuussa aloitin ammattikoulututkinnon, joka oli tarkoitus suorittaa 12/2020 mennessä loppuun. Keväällä sain paperit ja ajattelin, että syyskuun yhteyshaussa haen ammattikorkeaan ja toivon, että pääsisin 2019 tammikuussa aloittamaan opinnot.

Kiitos ihanat leijonaemo-kaverini, jotka kesäkuisena lauantai-iltana kertoivat laiturinnokassa minulle polkuopinnoista, eli avoimesta ammattikorkeakoulusta, jonka jälkeen aloin selvittämään asiaa kovasti eteenpäin. Polkuopintojen hakupäivä pistettiin visusti ylös, se oli 6.8 aamulla klo8. Minulla oli jopa ystäväni katsomassa lasteni perään aamulla, koska vain auki olevia paikkoja vastaava hakijamäärä kutsuttaisiin haastatteluun ilmoittautumisjärjestyksessä. Tuona maanantaina paikat menivät muutamassa minuutissa ja minä olin yksi haastattelupaikan saaneista.

Hakemushommia syksylle

Kuntoutushakemus, vammaistuki, omaishoidon tuki, asunnonmuutostyö, harkinnanvarainen korvaus, erityisravitsemuskorvaus, autonmuutostyö, matkakorvaus, lääkkeiden erityiskorvaus, erityishoitoraha.... Huh!

Pian alkaa omaishoidon kotikäynti, hakemuksesta on nyt kulunut yli 3kk, mutta "toki on ymmärrettävää, että kesä oli välissä..". Päätös pitäisi siis lain mukaan tehdä 3kk sisällä hakemuksen jättämisestä ja sitä ennen kotikäynti, jossa yhdessä arvioidaan tilannetta ja suunnitellaan palvelutarvetta. Meidän kunnassa se ei ole tässä lähivuosina toteutunut, ja avikin on jo ottanut useasti asiaan kantaa. Tilanne ei tunnu silti muuttuvan, mikä on todella harmi. Toki siihen vaikuttaa monet seikat, mutta meille asiakkaille päin ne asiat eivät niin selkeinä näy. Asialle yritetään myös vapaaehtoisvoimin tehdä jatkuvasti jotain, ja pieniä positiivisia askelia aina eteen tuleekin, joskin työ on aika hidasta. 

Ihana kamala arki!

Niinhän siinä taas kävi, että elokuu koputti ovelle ja tänään aamulla koululainen aloittaa kolmannen luokkansa. Kasperillekin haettiin varhennettua esiopetusta, ja päätöksen pitäisi tulla muutamassa viikossa. Niin alkaisi meidän perheen "koululaisarki", vaikka Kasperin kohdalla se aika paljon kaikkea muuta kuin "eskarissa" notkumista olisikin. Minäkin sain lupaavia uutisia omien opintojen suunnalta, joista ensi viikolla enemmän kun tietoa tulee lisää! ( <3 ! )

(kuva Pixabay)

Mistä apuja infektioihin?

Marraskuun alusta olen kirjannut jokaisen infektion ylös. Viime vuoden 2017 loppukeväästä asti olemme oikeastaan hoitaneet jatkuvasti uusia ja uusia infektioita. Viime vuoden lopusta lähtien infektioiden rinnalle on aina tullut muita infektioita, esimerkiksi rajumpien infektioiden rinnalle märkärupea, hiivaa tai muuta vastaavaa. Tilanne hurjistuu jatkuvasti eikä kukaan osaa mitään sanoa, että mistä johtuu tai miten voisi toista auttaa!

Marraskuun alun jälkeen pojalla on ollut 5 munuaistulehdusta/virtsatieinfektiota, ylähengitystieinfektioita, keuhkokuumetta, ihoinfektioita, vatsatautia, korvatulehduksia, useampi streptokokki A, silmätulehdusta, laryngiittia, useampi balaniitti ja muuta sekalaista.. Juuri kotiuduttiin eilen päivystyksestä uuden virtsatieinfektio-diagnoosin ja antibioottien kanssa ja toivotaan kovasti, että kotihoito riittäisi tähän tautiin. Vähän olen skeptinen, mutta täytyy yrittää, kun sairaalassa osasto on täynnä eikä päivystävä lääkäri nähnyt sairaalahoidon tarvetta, vaikka itse olin eri mieltä.

Huh hellettä! Miten helle vaikuttaa erityisarjessa?

Huh, viime viikot ovatkin olleet täynnä aurinkoa, kuumuutta, hikeä ja vähän jo tuskaakin. Moni toivoi lämmintä kesää, mutta ehkä ei ihan näin lämmintä. Ihanaa ettei ole ihan kylmin kesä ollut, silti on monta syytä, miksi olisi voinut olla edes hieman viileämpi. Viileämpiä päiviä ei paljoa ole ollut välissä, kun päivittäin on paukuttanut lähes 30 astetta. Erityislapsiperhearjessa siinä voi olla muutakin tuskaa kuin vain se kuumuus ja jatkuva hikoilu! Toki omakohtaistakin kokemusta on, mutta kysyin asiasta myös muilta erityislasten vanhemmilta. Kokosin alle yleisimpiä ajatuksia kesästä ja siitä miten se vaikuttaa myös positiivisen sijaan perheissä aiheuttaen hieman lisähaasteita. Niistäkin onneksi selvitään!