perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kun aamulla ei tiedä mitä ilta tuo

Tiistaina pakersin kouluhommien parissa koko aamun ja päivän. Kaikki oli kotona normaalisti ja lähdimme illasta käymään apteekki- ja kauppareissulla. Kasper oli iloinen poika, kelaili kaupoilla innoissaan ja nauratti kanssaihmisiä. Päätimme käydä myös kahvilla omien vanhempieni kanssa, kun sattuivat samaan aikaan kaupoille. Kaadoin kahvia kuppiin selkä kundiin päin, kun siskonsa sanoi, että Kasper pulautti vähän. Laitoin kahvin loppuun ja aloin kaivaa rättiä laukusta. Rättiä ei löytynyt, eikä pulautus ollutkaan mikään pieni. Hain ison kasan paperia ja yritin siivota kundia, joka lainehti (toki myös se pyörätuoli, lattia ym). Kasper oli tosi väsynyt oksennettuaan, ajattelin, että ottaahan se voimille.

Kuivasin toppahaalaria puhtaaksi ja yritin saadan pyörätuolin vöitä ja istuinta putsattua samalla. Kasperin pää roikkui sivussa ja silmät painoivat kiinni. Hän oli kovin ärtyneen oloinen ja olisi halunnut vain nukkua. Kaivoin pienen miehen haalarin sisältä ja yritin herätellä, mutta kundi vaipui enemmän ja enemmän johonkin, kunnes ei oikeastaan enää jaksanut reagoida. Silmien auki ollessa ne seilasivat ylös alas. Mitä ihmettä? 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Ohi on!

Huh! Aikamoiset pari kuukautta takana. Kun joulukuun ja koko loppuvuoden homekaaos-muuttohelvetin jälkeen palasin taas kouluun tammikuun alussa joululomilta, en uskonut, että muutaman viikon päästä aloittaisin jo työharjoitteluputken. Ajattelin, että otan rauhassa ja harkitsen työharjoittelun aloittamista sitten hiihtoloman jälkeen, mutta jo tammikuun lopussa olinkin seuraavassa työharjoittelussa. Vaikka alussa oli aikamoinen hätä saada kaikki järjestelyt tehtyä niin, että harkka onnistui, tuntui se lopulta oikealta ja hyvältä. Ensimmäinen harkka onnistui hyvin, näyttökeskustelussa käteen jäi kiitettävän arvosanan saanut harkka. Vain viikonlopun välillä alkoi uusi harjoittelu samassa talossa, mutta eri kerroksessa ja ryhmäkodissa. Ensimmäisen viikon ohjaajani oli poissa, ja sen ekan viikon aikana en oikein tiennyt mitä ajatella, mutta lopulta paikan tapoihin pääsi kiinni ja jotain oppiakin harkan aikana tuli :) 

Viimeinen harkkapäivä oli siis eilen. Tammikuussa se tuntui niin kovin kaukaiselta vielä. Nyt saa hetken hengähtää, kun kuukaudenpäivät vietetään kouluhommien parissa ennen seuraavaa ja ilmeisimmin viimeistä harjoittelua. Jos kaikki menee hyvin ja suunnitellusti, valmistuminen voisi olla mahdollista jo ennen juhannusta. Hurjaa.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Omaishoitajuus ei ole vain hoitotyötä - viikko maaliskuusta

Joskus - välillä monestikin sitä miettii sitä jaksamista. Miten sitä jaksaa arjessa eteenpäin, varsinkin silloin, kun suurta helpotusta ei ole tiedossa. Rakkaudesta lapsiin, rakkaudesta perheeseen ja palosta siihen työhön, mitä tekee. Vaikeassakin tilanteessa sitä jostain löytää voimavaroja vain selvitä ja pärjätä, välillä paremmin kuin toisinaan. Hoitotyö voi olla hyvinkin raskasta, meillä juuri se hoidollisuus on suurta ja hoito kotona vastaa laitoshoitoa kaikkine hoitotoimenpiteine ja lääkkeineen. Sen hoitotyön lisäksi on koko kuntoutusprojekti ja monta monta muuta asiaa sen normaalin arjen  lisäksi. 

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Selittämätöntä sairastamista

Näyttöviikko on ohi ja maanantaina näyttökeskustelu päättyi mahtavan hyvään arvosanaan. Harjoittelu ja näyttö sujuivat todella hyvin ja olen itsekin tyytyväinen. Nyt maanantaina samalla alkoi uusi harjoittelu uudessa ryhmäkodissa, ja sen pitäisi olla maaliskuun loppuun mennessä suoritettu, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan eikä mitään äkillistä tule. Olen tyytyväinen, että opinnot etenevät ripeästi, suunnitelmien mukaan.

Kasper tuli maanantaina illalla kotiin tilapäishoidosta ja samana iltana nousi todella korkea kuume. Kävimme tiistaina sairaalassa päivystyksessä, mutta koska syytä kuumeelle ja kohonneille tulehdusarvoille ei löytynyt, meidät laitettiin kotiin yöksi, jotta voitaisiin seuraavana päivänä tulla takaisin kontrolleihin. Samaan aikaan minulla oli oma näyttöviikko menossa ja hieman paineita siitä, miten ihmeessä tämä kaikki järjestetään niin, että kaiken saa onnistumaan edes jotenkin fiksusti. Keskiviikolle sovimme, että tulemme aamupäivästä kontrolliin ja että menisin hetkeksi aamulla näyttöä suorittamaan, mutta Kasper oli niin huonossa kunnossa aikaisin aamulla, että meidän suunta kääntyikin suoraan sairaalalle.


maanantai 5. maaliskuuta 2018

Erityinen sisaruus

Olipa kerran pieni karhu, jolla oli monia sairauksia. Hän joutui koko ajan rampata sairaalassa (tää perustuu myös vähän veljeen). Hänestä oli tylsää rampata koko ajan sairaalassa ja välillä häntä pelottikin, mutta onneksi lääkärit olivat kilttejä ja äitikin oli tukena. Hän sai onneksi olla myös kotona, eikä vain sairaalassa. Sitten kun hän vähän kasvoi, sairauksia saatiin hoidettua ja osat paranivat, eikä täytynyt käydä koko aikaa sairaalassa. Nalle tykkäsi siitä kun ei tarvinnut käydä koko aikaa sairaalassa vaikka sairaalassa olikin kivat tädit. Nallella oli myös isosisko ja isosiskokin tykkäsi olla hänen kanssaan kun hän oli kotona. Ei hänkään tykännyt käydä lääkärissä pikkukarhun kanssa, hän suorastaan inhosi sitä. Mutta välillä isosiskokin oli kipeä ja äitikarhu sanoi että tältä samalta veljestä tuntuu kuin sinusta nyt, kyllä äiti huolehtii myös sinusta kun sinä olet kipeä. 

Nyt nalle on taas sairaalassa ja hänellä epäillään olevan epilepsia. Isosiskokin miettii sitä, että kyllä häntäkin harmittaa se, koska veli on hänen paras kaverinsa. Nallelle tehdään tutkimuksia ja sitten tiedetään että hänellä on kaikki hyvin. Tutkimukset eivät satu nallea ja siskonallekin pääsee mukaan seuraamaan tutkimuksia. Siskon mielestä on kivaa päästä tutustumaan sairaalan kaikkiin juttuihin, hoitajatkin sanovat että hänestä tulee varmasti lääkäri isona, koska isosisko käy niin paljon lääkärissä ja tuntee paikat. Nallekarhu pääsee kotiin ja siskokarhun mielestä on taas ihana päästä leikkimään leikkejä hänen kanssaan"

Sisko 8v