Kun kyse on kehitysvammasta tai kehitysviivästymistä, näkyy se monin tavoin lapsen elämässä. Yksi näistä on leikki. Moni kuvaa, että lapsi ei osaa tai kykene leikkimään ollenkaan tai leikki on hyvin viivästynyttä. Tätä asiaa olen itsekin pohtinut paljon. Lapsen suhdetta leikkiin.
Tämä on yhteistyöpostaus Allomaarin kanssa.
Kasper on pienestä pitäen pitänyt niistä muutamista omista tutuista leluista. Ei koskaan pehmoleluista tai sellaisista, joiden aistimus on liiallinen (tunto, kuulo). Erilaiset soivat lelut ovat olleet lähes painajaisia, mutta omista äänekkäistä leluista Kasper on pitänyt varauksella. Yleensä hyvinä hetkinä ja silloin, kun äänen saa tuottaa itse. Yhdellä painalluksella yksi ääni, jos ääni jatkuu on se ollut kauheaa ja itkun paikka. Hyvinä hetkinä Kasper on jaksanut kuunnella jopa toisten aikaansaamia ääniä hetken aikaa. Osa äänistä toki on silti ollut pelottavia. Vireystila ja sairauksien tila on vaikuttanut erilaisten aistimusten sietoon paljon. Joskus Kasper paukuttaa täysillä pianoa ja haluaa saada sieltä mahdollisimman kovan äänen, muutaman sekunin päästä saattaa huutaa "ei enää" ja ruveta itkemään.
Välillä on hyvin rankkaa olla vaikeasti aistiyliherkkä. Kuntoutus asian tiimoilta on pitkäaikaista, hidasta ja välillä tuntuu, ettei oikein edistytä. On turhauttavaa, kun tekee asioita uudestaan ja uudestaan, mutta mitään ei oikein tapahdu. Kunnes!