maanantai 18. kesäkuuta 2018

Istuin hiljaa laiturille

Oletko istunut hiljaa laiturilla ja antanut ajatusten rauhoittua, kehon levätä? Kesällä sellaiseen on mieletön mahdollisuus. Auringonlasku, taivas maalautuu upean väriseksi. On hetkiä, jolloin ei ole huolta mistään. Hetkiä ennen kun totuus palautuu mieleen, mutta niitä hetkiä täytyy vaalia.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kuulumisia kesälomalta

Ensimmäinen viikko koko perheen kesälomaa takana ja toista viikkoa mennään. Viime viikko oli kovin kiireinen, koska monet jutut kasaantuivat juuri siihen ensimmäiselle vapaalle viikolle. Kaikki sellaiset asiat, joita oli ollut mahdollisuus siirtää viimeisten kouluviikkojen tieltä, oli siirretty oikeastaan viime viikolle ja tuleville kesäkuun viikoille. Muutaman kerran tuntui liian kovalta tahti, mutta toisaalta ajatteli vain rauhoittuvaa kesälomaa. Seuraavat viikot eivät onneksi todellakaan mukailisi ensimmäistä, joten sai huokaista helpotuksesta.

Reilu viikko sitten oma terveyteni huononi, kun piilevänä mukana kulkeva astma paheni kunnolla. Henki ei meinannut kulkea spiralla otettavista avaavista ja tujuista astma- ja allergialääkkeistä huolimatta ja lähestulkoon tarvitsin päivystyshoitoa, mutta pärjäsin sitten kuitenkin arkipäivään ja kävin ihan terveyskeskuksessa hakemassa kortisonikuurin. Keuhkoni vinkuivat kummaltakin puolelta ja olivat toiselta puolelta ahtaat. Kovin kauas ei spirasta voinut lähteä ja ensimmäistä kertaa vuosiin tarvitsin jatkuvasti astmalääkettä pystyäkseni hengittämään. Jotenkin hurja muistutus siitä, miten me emme aina voi kontrolloida kaikkea liittyen omaan terveyteen tai hyvinvointiin ja toisaalta, miten meidän pitäisi muistaa niistä asioista huolehtia.

torstai 31. toukokuuta 2018

Ihana kaivattu loma & valmistuminen.


Eilen se päivä vihdoin koitti; valmistumispäivä, jota olen kovasti odottanut. Valmistuminen ammattiin, josta on hyvä ponnahtaa pidemmälle. Aiemmat opinnot mukaanlukien suoritin ammattiopinnot yhteensä 12 kuukaudessa. Päättötodistuksen keskiarvo humpsahti 2,92 arvoon (1-3). Olen supertyytyväinen itseeni, todistukseeni ja siihen, että jaksoin ja kaikki ympärilläni jaksoivat patistaa minua eteenpäin, vaikka joinain päivinä ei ollut ihan yhtä tarmokas olo.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Erityisen päiväkotiarjen aloittamista

Kun aloitin lokakuussa opintoni, meille myönnettiin varhaiskasvatus kotiin, koska poika ei ole päiväkotikuntoinen. Onneksi näin, sillä Kasper onkin ollut tosi huonossa kunnossa tässä siitä lähtien. Marraskuussa avautui uusi päiväkoti, johon suunnittelimme 2 kertaa viikossa harjoittelupäiviä (1-2tuntia kerrallaan), mutta kerta toisensa jälkeen ne peruuntuivat olosuhteiden pakosta. Suurin syy peruuntumisille oli Kasperin huono kunto tai ryhmässä vallitseva infektio.

Kasperilla on ollut viimeisen 6kk sisään 20 infektiota. Se on ihan hurja määrä. Niistä yli puolia on hoidettu sairaalassa. Nyt Espoo on kaikessa viisaudessaan päättänyt, että varhaiskasvatusta ei enää myönnetä kellekään kotiin. Olen tuskastellut tätä asiaa jo niin monia tunteja, etten enää edes jaksa ihmetellä mitään Espoon uusia päätöksiä. Kasper ei ole missään nimessä sen kuntoinen, että voisi aloittaa päiväkodissa tai edes perhepäivähoidossa. Uskomaton dilemma. Tarjosivat vaihtoehdoksi, että vammaispalvelu myöntäisi tarvittavat tunnit, mutta todellakaan sehän ei ole vastaus. Vammaispalvelun myöntämät tunnit eivät velvoita mihinkään arviointiin tai suunnitelmallisuuteen hoidossa, jota tässä nyt kaipaisin. Myös päiväkotiharjoittelu vaikeentuisi paljon jos päivähoitoa ei myönnetä kotiin.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Vaikean infektiokierteen pyörteissä

Tänään kotiuduttiin taas osastolta. Ties kuinka monetta kertaa tänä vuonna. Jatkuvat infektiot piinaavat, edellisestä ei ehdi toipua toisen jo alkaessa. Vastustuskyky tuntuu todella huonolta, kun isompien infektioiden rinnalle tulee jatkuvia paikallisia infektioita. Olisin niin toivonut, että labroista olisi löytynyt puolustuskyvyn ongelma, joka olisi ehkä voitu jotenkin vasta-aineilla korjata, mutta ei. Arvot olivat pikemminkin korkeita, toki samalla oli myös infektio päällä, joten luotettavuudesta ei toki tiedä.

Aloitin viikolla myös viimeisen työharjoitteluni. Hieman arveluttaa miten se nyt menee, kun aikaa on todella vähän ja kaikenlaista näyttäisi nyt parhaillaan olevan. Tällä hetkellä kotiuduimme osastohoidosta, mutta ensi viikolla on taas käynti klinikalla ja mahdollisesti perjantaina kutsuu taas leikkaussali. Myös labra- ja muut kokeet viittaavat haiman vajaatoimintaan, tätä diagnoosia meillä ei ole aiemmin ollutkaan, joten jännityksellä odotamme kontrollilabroja ja sitä, miten sen kanssa sitten edetään.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Ajatuksia&ideoita lapsimessuilta

Aivan ihana messuviikonloppu takana! Vaikka aika tuntui kumpanakin päivänä loppuvan kesken, jäi messuilta paljon ajatuksia, ideoita ja hyviä löytöjä kotiin. Tänäkin vuonna pienen pojan elämää-blogi yritti katsoa messuja erityisperheen silmin ja löytää sieltä ehkä niitä erityisarkeenkin sopivia ja tärkeitä ratkaisuja, ideoita ja apuja. Ja niitähän löytyi!

Tälläkin kertaa messuilla oli todella paljon porukkaa. Kävin itse ensin perjantaina yksin kiertämässä muutaman tunnin, aika ei vaan meinannut riittää koko alueen kiertämiseen (lompakko ehkä kiittää..). Sunnuntaina kävimme uudestaan messuilla perheenä, mutta minimies oli sen verran kiukkuinen ja huonovointinen, että emme ehtineet kiertämään silloinkaan koko sitä aikaa, kun olin alunperin ajatellut. No, lasten vointi etusijalla ja olimme tyytyväisiä että kuitenkin pääsimme messuille myös koko perhe yhdessä.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Mestaripiirros - keskosen oma vauvakirja

Sain tällä viikolla postissa ihanan uutuuttaan kiiltävän Mestaripiirros - keskosen oma vauvakirja- kirjan ja pääsin tutustumaan viikolla sen syövereihin paremmin.
Wautsi miten ihana kirja on nyt luotu!

Tämä on yhteistyöpostaus kirjan äidin, Reetta Koiviston kanssa.


Mestaripiirros, Keskosen oma vauvakirja on ihan uusi vauvakirja juuri keskosena syntyneille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Kirjaan voi kirjata tunnelmia jo odotusajalta, muistella keskoslapsen syntymän hetkiä ja kirjata monenlaisia tietoja kansilehtien väliin. Kirjassa seurataan vauvan kasvua, kehitystä ja tärkeimpiä hetkiä kolmeen ikävuoteen asti. Pastellin värisillä ja mustavalkoisilla sivuilla sekkailee aivan ihana valkoinen pieni pupu. Kirjassa on paljon sellaisia kohtia, jotka sopivat ihan jokaisen lapsen odotukseen ja vauva-aikaan, mutta mielenkiinnon herättää juuri ne yksityiskohdat, joista olisi itsekin keskosvauvan äitinä halunnut kirjoittaa - apneoinnit, sairaalassa vietetty aika, oma jaksaminen, omat fiilikset, riemuvoitot, painon kertymiset, kaikki sellaiset virstanpylväät, joita täysiaikaisten tai terveiden vauvojen vanhemmat eivät välttämättä joutuneet miettimään.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Sydän&munuaismurheita

Tämä viikko on tuonut harvinaisen paljon murhetta tullessaan.

Maanantaina käytiin kardiologilla ja keuhkolääkärillä. Keuhkokäynti meni hyvin ja sen jälkeen suoraan oli sydänpuolen käynti. Sydänpuoli on tähän mennessä munuaistilanteen kanssa ollut oikeastaan se helpoimmasta päästä oleva, jonka kanssa pelkkä seuranta on riittänyt. Sydänultrassa kuitenkin todettiin, että uutta ongelmaa on ilmennyt ja siihen joudutaan luultavasti aloittaa seuraavalla kontrollikerralla lääkitys. Hieman kaikki diagnoosit ja muut selvennykset meni ohi, kun lievä järkytys valtasi mielen, mutta onneksi tilanne oli vielä sen verran hyvä, ettei vielä tarvinnut lääkitystä.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Ja heräämössä hurrattiin!

Tämä viikko piti olla mun lepoviikko. Sellainen viikko, jonka aikana annan itselleni aikaa ennen kouluhommiin ryntäämistä ja kaikenmaailman tutkimuksia ja palavereita. No, ajanpuutteen vuoksi se ei todella ollut sitä. Silti se on ollut mukava viikko, mutta olisi todella voinut olla hieman enemmän rauhallista.

Tiistaina olin koululla, kun kotisairaala kävi huuhtelemassa kundin infuusioporttia ja tarkoitus oli ottaa samalla labroja. Hoitajalta kysyin, miten oli mennyt, ja hän kertoi ettei se ollut onnistunut ollenkaan. En ymmärtänyt miksi? Soitin tauolla kotisairaalan hoitajalle ja hän kertoi, ettei hän eikä lääkäri ollut saanut portista mitään ulos eikä mitään sisään. Lääkäri meinasi soittaa anestesialääkärille ja konsultoida, mitä tehdään.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kun aamulla ei tiedä mitä ilta tuo

Tiistaina pakersin kouluhommien parissa koko aamun ja päivän. Kaikki oli kotona normaalisti ja lähdimme illasta käymään apteekki- ja kauppareissulla. Kasper oli iloinen poika, kelaili kaupoilla innoissaan ja nauratti kanssaihmisiä. Päätimme käydä myös kahvilla omien vanhempieni kanssa, kun sattuivat samaan aikaan kaupoille. Kaadoin kahvia kuppiin selkä kundiin päin, kun siskonsa sanoi, että Kasper pulautti vähän. Laitoin kahvin loppuun ja aloin kaivaa rättiä laukusta. Rättiä ei löytynyt, eikä pulautus ollutkaan mikään pieni. Hain ison kasan paperia ja yritin siivota kundia, joka lainehti (toki myös se pyörätuoli, lattia ym). Kasper oli tosi väsynyt oksennettuaan, ajattelin, että ottaahan se voimille.

Kuivasin toppahaalaria puhtaaksi ja yritin saadan pyörätuolin vöitä ja istuinta putsattua samalla. Kasperin pää roikkui sivussa ja silmät painoivat kiinni. Hän oli kovin ärtyneen oloinen ja olisi halunnut vain nukkua. Kaivoin pienen miehen haalarin sisältä ja yritin herätellä, mutta kundi vaipui enemmän ja enemmän johonkin, kunnes ei oikeastaan enää jaksanut reagoida. Silmien auki ollessa ne seilasivat ylös alas. Mitä ihmettä? 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Ohi on!

Huh! Aikamoiset pari kuukautta takana. Kun joulukuun ja koko loppuvuoden homekaaos-muuttohelvetin jälkeen palasin taas kouluun tammikuun alussa joululomilta, en uskonut, että muutaman viikon päästä aloittaisin jo työharjoitteluputken. Ajattelin, että otan rauhassa ja harkitsen työharjoittelun aloittamista sitten hiihtoloman jälkeen, mutta jo tammikuun lopussa olinkin seuraavassa työharjoittelussa. Vaikka alussa oli aikamoinen hätä saada kaikki järjestelyt tehtyä niin, että harkka onnistui, tuntui se lopulta oikealta ja hyvältä. Ensimmäinen harkka onnistui hyvin, näyttökeskustelussa käteen jäi kiitettävän arvosanan saanut harkka. Vain viikonlopun välillä alkoi uusi harjoittelu samassa talossa, mutta eri kerroksessa ja ryhmäkodissa. Ensimmäisen viikon ohjaajani oli poissa, ja sen ekan viikon aikana en oikein tiennyt mitä ajatella, mutta lopulta paikan tapoihin pääsi kiinni ja jotain oppiakin harkan aikana tuli :) 

Viimeinen harkkapäivä oli siis eilen. Tammikuussa se tuntui niin kovin kaukaiselta vielä. Nyt saa hetken hengähtää, kun kuukaudenpäivät vietetään kouluhommien parissa ennen seuraavaa ja ilmeisimmin viimeistä harjoittelua. Jos kaikki menee hyvin ja suunnitellusti, valmistuminen voisi olla mahdollista jo ennen juhannusta. Hurjaa.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Omaishoitajuus ei ole vain hoitotyötä - viikko maaliskuusta

Joskus - välillä monestikin sitä miettii sitä jaksamista. Miten sitä jaksaa arjessa eteenpäin, varsinkin silloin, kun suurta helpotusta ei ole tiedossa. Rakkaudesta lapsiin, rakkaudesta perheeseen ja palosta siihen työhön, mitä tekee. Vaikeassakin tilanteessa sitä jostain löytää voimavaroja vain selvitä ja pärjätä, välillä paremmin kuin toisinaan. Hoitotyö voi olla hyvinkin raskasta, meillä juuri se hoidollisuus on suurta ja hoito kotona vastaa laitoshoitoa kaikkine hoitotoimenpiteine ja lääkkeineen. Sen hoitotyön lisäksi on koko kuntoutusprojekti ja monta monta muuta asiaa sen normaalin arjen  lisäksi. 

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Selittämätöntä sairastamista

Näyttöviikko on ohi ja maanantaina näyttökeskustelu päättyi mahtavan hyvään arvosanaan. Harjoittelu ja näyttö sujuivat todella hyvin ja olen itsekin tyytyväinen. Nyt maanantaina samalla alkoi uusi harjoittelu uudessa ryhmäkodissa, ja sen pitäisi olla maaliskuun loppuun mennessä suoritettu, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan eikä mitään äkillistä tule. Olen tyytyväinen, että opinnot etenevät ripeästi, suunnitelmien mukaan.

Kasper tuli maanantaina illalla kotiin tilapäishoidosta ja samana iltana nousi todella korkea kuume. Kävimme tiistaina sairaalassa päivystyksessä, mutta koska syytä kuumeelle ja kohonneille tulehdusarvoille ei löytynyt, meidät laitettiin kotiin yöksi, jotta voitaisiin seuraavana päivänä tulla takaisin kontrolleihin. Samaan aikaan minulla oli oma näyttöviikko menossa ja hieman paineita siitä, miten ihmeessä tämä kaikki järjestetään niin, että kaiken saa onnistumaan edes jotenkin fiksusti. Keskiviikolle sovimme, että tulemme aamupäivästä kontrolliin ja että menisin hetkeksi aamulla näyttöä suorittamaan, mutta Kasper oli niin huonossa kunnossa aikaisin aamulla, että meidän suunta kääntyikin suoraan sairaalalle.


maanantai 5. maaliskuuta 2018

Erityinen sisaruus

Olipa kerran pieni karhu, jolla oli monia sairauksia. Hän joutui koko ajan rampata sairaalassa (tää perustuu myös vähän veljeen). Hänestä oli tylsää rampata koko ajan sairaalassa ja välillä häntä pelottikin, mutta onneksi lääkärit olivat kilttejä ja äitikin oli tukena. Hän sai onneksi olla myös kotona, eikä vain sairaalassa. Sitten kun hän vähän kasvoi, sairauksia saatiin hoidettua ja osat paranivat, eikä täytynyt käydä koko aikaa sairaalassa. Nalle tykkäsi siitä kun ei tarvinnut käydä koko aikaa sairaalassa vaikka sairaalassa olikin kivat tädit. Nallella oli myös isosisko ja isosiskokin tykkäsi olla hänen kanssaan kun hän oli kotona. Ei hänkään tykännyt käydä lääkärissä pikkukarhun kanssa, hän suorastaan inhosi sitä. Mutta välillä isosiskokin oli kipeä ja äitikarhu sanoi että tältä samalta veljestä tuntuu kuin sinusta nyt, kyllä äiti huolehtii myös sinusta kun sinä olet kipeä. 

Nyt nalle on taas sairaalassa ja hänellä epäillään olevan epilepsia. Isosiskokin miettii sitä, että kyllä häntäkin harmittaa se, koska veli on hänen paras kaverinsa. Nallelle tehdään tutkimuksia ja sitten tiedetään että hänellä on kaikki hyvin. Tutkimukset eivät satu nallea ja siskonallekin pääsee mukaan seuraamaan tutkimuksia. Siskon mielestä on kivaa päästä tutustumaan sairaalan kaikkiin juttuihin, hoitajatkin sanovat että hänestä tulee varmasti lääkäri isona, koska isosisko käy niin paljon lääkärissä ja tuntee paikat. Nallekarhu pääsee kotiin ja siskokarhun mielestä on taas ihana päästä leikkimään leikkejä hänen kanssaan"

Sisko 8v

torstai 22. helmikuuta 2018

Talviloman touhuja ja tutkimuksia

Heipähei talvilomalta! Opiskelussa ja työharjoittelussa ihanaa on se, että voi pitää hyvillä mielin talviloman, kun työsuhteessa se ei aina ole niin helppoa saada lomaa siihen hetkeen, kun lapsetkin lomailevat. Sain valita olenko lomalla vai harkassa, mutta koin tämän hyväksi ratkaisuksi, jotta lapsillekin jää aikaa ja samalla kerkeän hyvin valmistautua ensi viikon näyttöviikkoon (hui!).

Talvilomaviikko on pitänyt tähän asti sisällään aika paljon kaikenlaista puuhaa ja aika kiva, että ollaan saatu sekä olla ja levähtää, että touhuta kaikenlaista. Viikonloppuna oltiin Oittaalla talvitapahtumassa lasten kanssa ja kaikilla oli tosi kivaa, laskettiin pulkalla mäkeä ja lapset nauttivat upeasta talvikelistä. Typy pääsi ratsastamaankin ja takkatuvalla syötiin ulkoilun lomassa ihanan kermaista lohikeittoa ja juotiin termarikahvia. Ihan lapin tuntua oli - aika kiva oli päästä hieman kiinni siihen fiilikseen, mitä joku pohjoisen loma olisi voinut tuoda. Vähän kadehdin muiden matkakuvia - olisi niin kiva päästä itsekin joskus hieman reissuun perheen kesken. Se vaan vaatii niin paljon järjestelyjä ja erityisesti rahaa, joten haaveena taitaa vielä pysyä.


maanantai 19. helmikuuta 2018

Kikkuratukan alta kuoriutui iso mies

Viikkotolkulla sitä mietin - miten ihmeessä kykenen leikkaamaan kundin hiukset pois. Ne ihanat valloittavat kikkurat, joista on muodostunut niin "Kassun juttu". Ne hiukset, jotka aina suihkun jälkeen painuvat niin pienelle valloittavalle korkkiruuvikiharalle ja likaisena ovat lähes piikkisuorat. Ne ihanat hiukset, joita oli kiva laittaa ponnarille ja joista jotkut väkersivät mitä erilaisempia lettejä. Kuitenkin ne hiukset, jotka lapselle aiheuttivat ahdistusta, olivat tiellä jatkuvasti. Kasper inhosi sitä, kun päänahkaan koskettiin hiusharjalla tai käsin. Kasper on niin vaikeasti aistiyliherkkä, että jo päähän hipaiseminen saa aikaan inhottavan reaktion - älä koske minuun. Monta viikkoa pohdin, mitä ihmettä teen hiusten kanssa - joita oli koko ajan vaikeampi ja vaikeampi leikata - kunnes päätin olla rohkea, hiukset saisivat lähteä.

Postaus on toteutettu yhteistyössä ihanan HiusStudio Nina Style kanssa.


Nehän ovat vain hiuksia

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Tuomittu taistelemaan

Kirjoitin viime viikolla blogitekstin Leijonaemojen blogiin, voit lukea sen täältä. Teksti oli kirjoitettu, koska Espoossa sosiaalihuoltolain mukainen kotiin tuotava kotipalvelu/lastenhoitoapu siirtyi vammaispalvelun päätäntävallasta uuteen perhesosiaalipalveluihin, kriteerit eivät muuttuneet mutta silti lukuisten perheiden tilanne tulee muuttumaan. Lukuisat perheet eivät tule jatkossa enää saamaan palvelua. Palvelua, josta on erityislapsen hoitamisessa ollut todella merkittävä apu ja tuki. Palvelua, johon on lakiuudistuksilla ja suurilla puheilla pyritty vaikuttamaan positiviisesti. Palvelua, jota on enemmän ja enemmän yritetty saada matalan kynnyksen palveluksi. Muutoksen piti olla parannus - että palvelun voisi jatkossa saada "yhden tiskin periaatteella" mutta todellisuudessa näyttää siltä, että vammaispalvelut pesivätkin vain kätensä tästä palvelusta pois ja jätti osan asiakkaistaan palvelun ulkopuolelle - hokkus pokkus.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Viikot ennen seuraavaa työharkkaa

Ensi viikolla alkaa taas tämän äidin seuraava työharjoittelu, vaikka aiemmin vannotin, etten sinne vielä tammikuussa lähde. Joulukuu oli aika kaaosta kaikinpuolin homeasioiden, muuton ja toisen työharkan keskellä, mutta yllättäen olenkin edennyt tammikuussa teoriaopinnoissani niin nopeasti, että lopulta tekeminen "olisi loppunut". Tälle voisi ehkä nauraa..

Joka tapauksessa seuraava työharkka kutsuu jo ensi viikon maanantaina enkä voisi olla enempää innoissani! Harkka on kaksivuorotyötä ja myös viikonloppuvuoroja, joten arki tulee taas muutamaksi kuukaudeksi muuttumaan ihan kiitettävästi. Luojalle kiitos harkassa on myös iltavuoroja, jotta esimerkiksi palaverit, lääkärikäynnit ja terapiat onnistuvat aamusta, sellaiset joihin minua tarvitaan paikalla. 8-16 työ olisi kaikista vaikein järjestää juuri sen vuoksi, että virka-aikaan vapaata ei olisi, ja täten joutuisi aina tehdä tunteja jotenkin pankkiin - tässä tilanteessa kun se ei ihan hirveän helppoa ole. Joka tapauksessa ensi viikolla alkaa sitten taas uusi arki ja lapsista en tiedä, mutta minä olen siihen valmis!

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Ihana kamala uhma

Huomenna tulee virallisesti kuukausi siitä, kun muutimme uuteen kotiin. Muuttorumba oli todella raskas monen asian summana, mutta vihdoin uskaltaa hymyillä ja tuntuu siltä, että elämä taas voittaa. Fyysisesti ja henkisesti. Reilu kuukausi sitten totesin, että jos tästä koettelemuksesta selvitään, selvitään tulevaisuudessa varmasti taas ihan mistä tahansa. Aurinkokin on päivisin ruvennut pilkahtelemaan, joten toivoa on. Päivät ovat koko ajan pidemmät, valoa pilkahtaa enemmän ja tosiaan se aurinkokin on monena päivänä päässyt valaisemaan ja energisoimaan päivää. Kyllä se siis siitä vielä nousee. 

maanantai 1. tammikuuta 2018

Uusi maksu- ja paperinpyöritysvuosi erityislapsiperheessä

Uusi vuosi pyörähti taas käyntiin. On ihanaa, uusi vuosi täynnä mahdollisuuksia. Monessa perheessä, jossa sairastetaan, vuodenvaihde on kuitenkin todella raskas, varsinkin taloudellisesti. Monikaan ei ajattele, miten suuret kustannukset voivat sairastamisesta/erityisyydestä koitua. Pieniä kustannuksia ne toki ovat todellisten kustannusten varjolla, mutta harvoissa perheissä pärjätään ihan omilla tuloilla sellaisten kustannusten keskellä. Kiitos yhteiskunnan tukimuotojen, on monella mahdollisuutta saada taloudellista apua sairastamismenoihin. Osa ottaa lainaa, osa säästää kuukausia maksaakseen vuodenvaihteen jälkeen koituvat kustannukset.