maanantai 23. huhtikuuta 2018

Ajatuksia&ideoita lapsimessuilta

Aivan ihana messuviikonloppu takana! Vaikka aika tuntui kumpanakin päivänä loppuvan kesken, jäi messuilta paljon ajatuksia, ideoita ja hyviä löytöjä kotiin. Tänäkin vuonna pienen pojan elämää-blogi yritti katsoa messuja erityisperheen silmin ja löytää sieltä ehkä niitä erityisarkeenkin sopivia ja tärkeitä ratkaisuja, ideoita ja apuja. Ja niitähän löytyi!

Tälläkin kertaa messuilla oli todella paljon porukkaa. Kävin itse ensin perjantaina yksin kiertämässä muutaman tunnin, aika ei vaan meinannut riittää koko alueen kiertämiseen (lompakko ehkä kiittää..). Sunnuntaina kävimme uudestaan messuilla perheenä, mutta minimies oli sen verran kiukkuinen ja huonovointinen, että emme ehtineet kiertämään silloinkaan koko sitä aikaa, kun olin alunperin ajatellut. No, lasten vointi etusijalla ja olimme tyytyväisiä että kuitenkin pääsimme messuille myös koko perhe yhdessä.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Mestaripiirros - keskosen oma vauvakirja

Sain tällä viikolla postissa ihanan uutuuttaan kiiltävän Mestaripiirros - keskosen oma vauvakirja- kirjan ja pääsin tutustumaan viikolla sen syövereihin paremmin.
Wautsi miten ihana kirja on nyt luotu!

Tämä on yhteistyöpostaus kirjan äidin, Reetta Koiviston kanssa.


Mestaripiirros, Keskosen oma vauvakirja on ihan uusi vauvakirja juuri keskosena syntyneille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Kirjaan voi kirjata tunnelmia jo odotusajalta, muistella keskoslapsen syntymän hetkiä ja kirjata monenlaisia tietoja kansilehtien väliin. Kirjassa seurataan vauvan kasvua, kehitystä ja tärkeimpiä hetkiä kolmeen ikävuoteen asti. Pastellin värisillä ja mustavalkoisilla sivuilla sekkailee aivan ihana valkoinen pieni pupu. Kirjassa on paljon sellaisia kohtia, jotka sopivat ihan jokaisen lapsen odotukseen ja vauva-aikaan, mutta mielenkiinnon herättää juuri ne yksityiskohdat, joista olisi itsekin keskosvauvan äitinä halunnut kirjoittaa - apneoinnit, sairaalassa vietetty aika, oma jaksaminen, omat fiilikset, riemuvoitot, painon kertymiset, kaikki sellaiset virstanpylväät, joita täysiaikaisten tai terveiden vauvojen vanhemmat eivät välttämättä joutuneet miettimään.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Sydän&munuaismurheita

Tämä viikko on tuonut harvinaisen paljon murhetta tullessaan.

Maanantaina käytiin kardiologilla ja keuhkolääkärillä. Keuhkokäynti meni hyvin ja sen jälkeen suoraan oli sydänpuolen käynti. Sydänpuoli on tähän mennessä munuaistilanteen kanssa ollut oikeastaan se helpoimmasta päästä oleva, jonka kanssa pelkkä seuranta on riittänyt. Sydänultrassa kuitenkin todettiin, että uutta ongelmaa on ilmennyt ja siihen joudutaan luultavasti aloittaa seuraavalla kontrollikerralla lääkitys. Hieman kaikki diagnoosit ja muut selvennykset meni ohi, kun lievä järkytys valtasi mielen, mutta onneksi tilanne oli vielä sen verran hyvä, ettei vielä tarvinnut lääkitystä.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Ja heräämössä hurrattiin!

Tämä viikko piti olla mun lepoviikko. Sellainen viikko, jonka aikana annan itselleni aikaa ennen kouluhommiin ryntäämistä ja kaikenmaailman tutkimuksia ja palavereita. No, ajanpuutteen vuoksi se ei todella ollut sitä. Silti se on ollut mukava viikko, mutta olisi todella voinut olla hieman enemmän rauhallista.

Tiistaina olin koululla, kun kotisairaala kävi huuhtelemassa kundin infuusioporttia ja tarkoitus oli ottaa samalla labroja. Hoitajalta kysyin, miten oli mennyt, ja hän kertoi ettei se ollut onnistunut ollenkaan. En ymmärtänyt miksi? Soitin tauolla kotisairaalan hoitajalle ja hän kertoi, ettei hän eikä lääkäri ollut saanut portista mitään ulos eikä mitään sisään. Lääkäri meinasi soittaa anestesialääkärille ja konsultoida, mitä tehdään.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kun aamulla ei tiedä mitä ilta tuo

Tiistaina pakersin kouluhommien parissa koko aamun ja päivän. Kaikki oli kotona normaalisti ja lähdimme illasta käymään apteekki- ja kauppareissulla. Kasper oli iloinen poika, kelaili kaupoilla innoissaan ja nauratti kanssaihmisiä. Päätimme käydä myös kahvilla omien vanhempieni kanssa, kun sattuivat samaan aikaan kaupoille. Kaadoin kahvia kuppiin selkä kundiin päin, kun siskonsa sanoi, että Kasper pulautti vähän. Laitoin kahvin loppuun ja aloin kaivaa rättiä laukusta. Rättiä ei löytynyt, eikä pulautus ollutkaan mikään pieni. Hain ison kasan paperia ja yritin siivota kundia, joka lainehti (toki myös se pyörätuoli, lattia ym). Kasper oli tosi väsynyt oksennettuaan, ajattelin, että ottaahan se voimille.

Kuivasin toppahaalaria puhtaaksi ja yritin saadan pyörätuolin vöitä ja istuinta putsattua samalla. Kasperin pää roikkui sivussa ja silmät painoivat kiinni. Hän oli kovin ärtyneen oloinen ja olisi halunnut vain nukkua. Kaivoin pienen miehen haalarin sisältä ja yritin herätellä, mutta kundi vaipui enemmän ja enemmän johonkin, kunnes ei oikeastaan enää jaksanut reagoida. Silmien auki ollessa ne seilasivat ylös alas. Mitä ihmettä? 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Ohi on!

Huh! Aikamoiset pari kuukautta takana. Kun joulukuun ja koko loppuvuoden homekaaos-muuttohelvetin jälkeen palasin taas kouluun tammikuun alussa joululomilta, en uskonut, että muutaman viikon päästä aloittaisin jo työharjoitteluputken. Ajattelin, että otan rauhassa ja harkitsen työharjoittelun aloittamista sitten hiihtoloman jälkeen, mutta jo tammikuun lopussa olinkin seuraavassa työharjoittelussa. Vaikka alussa oli aikamoinen hätä saada kaikki järjestelyt tehtyä niin, että harkka onnistui, tuntui se lopulta oikealta ja hyvältä. Ensimmäinen harkka onnistui hyvin, näyttökeskustelussa käteen jäi kiitettävän arvosanan saanut harkka. Vain viikonlopun välillä alkoi uusi harjoittelu samassa talossa, mutta eri kerroksessa ja ryhmäkodissa. Ensimmäisen viikon ohjaajani oli poissa, ja sen ekan viikon aikana en oikein tiennyt mitä ajatella, mutta lopulta paikan tapoihin pääsi kiinni ja jotain oppiakin harkan aikana tuli :) 

Viimeinen harkkapäivä oli siis eilen. Tammikuussa se tuntui niin kovin kaukaiselta vielä. Nyt saa hetken hengähtää, kun kuukaudenpäivät vietetään kouluhommien parissa ennen seuraavaa ja ilmeisimmin viimeistä harjoittelua. Jos kaikki menee hyvin ja suunnitellusti, valmistuminen voisi olla mahdollista jo ennen juhannusta. Hurjaa.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Omaishoitajuus ei ole vain hoitotyötä - viikko maaliskuusta

Joskus - välillä monestikin sitä miettii sitä jaksamista. Miten sitä jaksaa arjessa eteenpäin, varsinkin silloin, kun suurta helpotusta ei ole tiedossa. Rakkaudesta lapsiin, rakkaudesta perheeseen ja palosta siihen työhön, mitä tekee. Vaikeassakin tilanteessa sitä jostain löytää voimavaroja vain selvitä ja pärjätä, välillä paremmin kuin toisinaan. Hoitotyö voi olla hyvinkin raskasta, meillä juuri se hoidollisuus on suurta ja hoito kotona vastaa laitoshoitoa kaikkine hoitotoimenpiteine ja lääkkeineen. Sen hoitotyön lisäksi on koko kuntoutusprojekti ja monta monta muuta asiaa sen normaalin arjen  lisäksi.