perjantai 18. toukokuuta 2018

Erityisen päiväkotiarjen aloittamista

Kun aloitin lokakuussa opintoni, meille myönnettiin varhaiskasvatus kotiin, koska poika ei ole päiväkotikuntoinen. Onneksi näin, sillä Kasper onkin ollut tosi huonossa kunnossa tässä siitä lähtien. Marraskuussa avautui uusi päiväkoti, johon suunnittelimme 2 kertaa viikossa harjoittelupäiviä (1-2tuntia kerrallaan), mutta kerta toisensa jälkeen ne peruuntuivat olosuhteiden pakosta. Suurin syy peruuntumisille oli Kasperin huono kunto tai ryhmässä vallitseva infektio.

Kasperilla on ollut viimeisen 6kk sisään 20 infektiota. Se on ihan hurja määrä. Niistä yli puolia on hoidettu sairaalassa. Nyt Espoo on kaikessa viisaudessaan päättänyt, että varhaiskasvatusta ei enää myönnetä kellekään kotiin. Olen tuskastellut tätä asiaa jo niin monia tunteja, etten enää edes jaksa ihmetellä mitään Espoon uusia päätöksiä. Kasper ei ole missään nimessä sen kuntoinen, että voisi aloittaa päiväkodissa tai edes perhepäivähoidossa. Uskomaton dilemma. Tarjosivat vaihtoehdoksi, että vammaispalvelu myöntäisi tarvittavat tunnit, mutta todellakaan sehän ei ole vastaus. Vammaispalvelun myöntämät tunnit eivät velvoita mihinkään arviointiin tai suunnitelmallisuuteen hoidossa, jota tässä nyt kaipaisin. Myös päiväkotiharjoittelu vaikeentuisi paljon jos päivähoitoa ei myönnetä kotiin.

Eilen ja tänään olemme kuitenkin ottanut ison askeleen lähemmäs päiväkotiarkea. Pääsimme puoleen vuoteen ENSIMMÄISTÄ KERTAA harjoittelemaan pariksi tunniksi kerrallaan päiväkotiin! Lapsille oli puhuttu Kasperista etukäteen ja se oli mielestäni hoidettu todella hienosti. Lapsilla oli paljon kysymyksiä kun tulimme, yksi huudahti että "Hei apua, tossa se nyt on!". Lapsilla oli paljon kysyttävää. Pääasiallisesti ne olivat tyyliin "miksi tolla on tommoset hampaat, missä toi nukkuu, miten toi syö, eikö toi voi kävellä edes nukkumaan, miksi tolla on niin pullea vatsa, miksi tolla on reikä mahassa ja miten ihmeessä se reikä on tehty, eikö toi ollenkaan kävele, eikö toi ymmärrä, miksi toi tykkää niin paljon äänistä". Kaikkiin vastasin ja se riitti. Sentti sentiltä lapset tulivat Kasperia lähemmäksi ja parin tunnin vierailun aikana muutama lapsi uskalsi jopa pyörätuolin kyytiin kokeilemaan menopeliä.


Eilinen meni hyvin. Ulkona oltiin myös, siellä vaan oli superkuuma ja Kasper ei suostu pitämään hattua päässä, joka toi hieman lisähaastetta. Tunnin jälkeen alkoi muutenkin olla hieman ahdistunut meininki, mutta hienosti Kasper jaksoi loppuun. Tänään olimme myös kaksi tuntia, mutta Kasper oli todella väsynyt ja ärtynyt aamusta lähtien eikä oikein pystynyt ottamaan aistiärsykkeitä vastaan ja puhui kovasti kotiin menemisestä, hieroi silmiä ja halusi nukkumaan. Kahdesta harjoitelukerrasta toinen oli kuitenkin jo onnistunut, se on superhyvä startti tulevaan.

Kieltämättä syksy pelottaa. Omaishoidontukien, palvelukokonaisuuden ja varhaiskasvatuksen kaikkien näiden jatko ja laajuus on ihan sanahelinää tällä hetkellä. On välillä tuskaista, kun ei uskalla mihinkään luottaa. Parin vk päästä meillä olisi ilmeisesti palaveri, jossa vammaispalvelu ja varhaiskasvatus kohtaa ja keskustelee, miten asiassa edetään. Paljon ei ole tähän palaveriin vielä odotuksia.



Nyt luvassa on erityislasten vanhempien viikonloppu kylpylähotellissa, joten tämä äiti sulkee koneen ja lähtee valmistautumaan ajomatkaan. Ihanaa viikonloppua! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti