sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Sensorointi ja sokeriongelmia

Miten tämän taas sitten pukisi sanoiksi. Jo pitkään on liikkunut sanonta siitä, että hyvän ajanjakson jälkeen tulee huono - ja sitten ehkä taas hyvä. Siis että ei hyvää ilman huonoa ja toisinpäin. Olen  kyllä koko pojan eliniän - ja aiemminkin - ollut sitä mieltä, että tämä pitää todella hyvin paikkansa. Kun menee hyvin, saa piakkoin huomata kaiken kääntyvän, ja sitten on taas odotettava hyvää kautta. 

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kotipuuhia ja edistysaskeleita

Viikot kuluvat aina hirveän nopeasti ja taas edessä olisi touhukas viikonloppu. Poikkeuksetta meillä on ollut tällä viikolla suhteellisen mukavaa ja rauhallista - ja mikä parasta, sairaalattomia päiviä!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kun syyllisyys kalvaa mieltä

Kotiuduimme maanantaina Kasperin kanssa osastolta. Poika oli suhteellisen hyväkuntoinen, mutta minulla oli kymmenittäin kysymyksiä edelleen mielessä, joihin kukaan ei oikein osannut sanoa mitään. Osaan kysymyksistä mietittiin vaihtoehtoja, mutta osasta jäi vain tunne, että kukaan ei vain nyt tiedä miten asiat ovat. Itkin lääkärille, koska aloin jo olemaan niin loppu. En lapsiini tai elämääni, vaan tähän tilanteeseen johon liittyy hurjan paljon epätietoisuutta. Epätietoisuus syö voimavaroja aivan mielettömän paljon enemmän kuin olin kuvitellut. Joinain päivinä vain laahustin osastolle ja sieltä kahville/kotiin aivan zombina, kun tuntui että jalatkaan eivät enää jaksaisi edetä mihinkään. Kroppani reagoi hyvin vahvasti epätietoisuuden tunteeseen. Itkin vielä koko matkan sairaalalta eskarille, jonka jälkeen takki oli aika tyhjä. Onneksi tyttö oli niin ihana oma itsensä, hymy jaksoi taas palata kasvoille.