maanantai 4. huhtikuuta 2016

Äiti tekee parasta pizzaa!

Me äidit varsinkin, miksei muutkin vanhemmat, tupataan olemaan aika kriittistä porukkaa. Meillä on kova tarve arvostella itseämme vanhempina, kasvattajina, ihmisinä. Ihan turhaan. Meillä jokaisella on omat toimintatapamme eivätkä ne välttämättä ole yhtään sen paremmat tai huonommat kun naapurilla. Monesti vain kuvittelemme niin ja luomme itsellemme ihan hirveästi paineita tämän takia. Olenko nyt hyvä äiti, kun teen tämän asian näin? Lahjon lasta, käymme pikaruokalassa, kaikki ei olekaan luomua? Emme kierrätä, lajittele pahveja, ostamme einesruokaa?

Yhteiskuntakin auttaa kyllä mielellään luomaan meille paineita. Neuvolassa seurataan lasten kasvukäyriä tarkasti, ja pienistäkin muutoksista huomautetaan herkästi. Milloin lapsi on liian laiha, millon ylipainoinen. Hammashoitajat valittavat hampaidenpesusta, kun mikään ei tunnu riittävän. Pitäisi olla sähköhammasharjaa, oikeanlaista hammastahnaa, lankaa ja tikkua ja sitä sun tätä? Tuttua?

Mitä me sitten ajattelemme? Olemme ihan paskoja. Kaiken paineen keskellä ollaan ihan surkeita kasvattajia.

Vai olemmeko?

Ootteko koskaan miettiny mitä meidän lapset kertoo meistä sillon kun me ei olla paikalla? Miten lapset kokee meidän välittämisen suhteessa siihen miten me koemme itse olevamme läsnä lapsen arjessa. Miten lapset kokevat kaiken arjen niin eri tavalla kuin me? Jos emme koskaan pohdi tätä, voimme jättää todella ison osan näkemättä. Ja se on surkeaa. Se, ettemme näe asioita niinkuin lapset. Kerrotaanpa esimerkki.

Ystäväni lapsi oli eilen meillä. Istuimme useamman kerran päivän aikana autossa. Tämä neiti on kova höpöttämään, ja kertoilikin heidän elämästään paljon asioita. Äidistä, isästä, mummeista ja kummeista. Kavereista, päivähoidosta, pihakavereista. Asunnon sisustuksesta, lempiponeista, petseistä ja pehmoleluista. Mutta tärkeimpänä hän ylisti vanhempiaan.

"Äiti tekee jopa ite pizzaa! Äiti tekee parasta pizzaa! Isikin tekee pizzaa. Tonnikalaa, paprikaa pitää olla ja fetaa! Äiti on niin kaunis. Tykkään kun äiti ja isi pussaa, se on niin hassua. Isikin on niin ihana. Tykkään meidän kodista, se on just sopivan sotkunen. En mä tykkää kun joutuu siivoamaan, on kivempi sotkea. On kuitenkin kiva että äiti joskus siivoaa kun me ei aina sitä totella. Me ollaan vähän semmosia ettei osata olla. Me ollaan vähän kakaroita. Mutta äiti huutaa mut se ei koskaan sillai kuitenkaan vihaa meitä. Mä kyllä rakastan äitiä ja isiä. Mua harmittaa kun isi on töissä mutta onneksi se aina joskus tulee sieltä pois"

Toivottavasti tämä tavoittaa myös kyseisen äidin. Mun oli pakko kirjottaa tuo kaikki ylös heti kun neiti sen kertoi. Oli vaan niin ihania ajatuksia. Ja mitä me ajatellaan? Että kauhea kun koti on sotkuinen, aikaa ei ole, lapsetkaan ei varmaan rakasta meitä. Kyllä ne rakastaa. He eivät näe siistiä kotia tai täydellisesti valmistettua ruokaa. He näkevät rakkauden ja välittämisen. 

Ajattelemisen aihetta?

5 kommenttia:

  1. Äiti tekee kyllä parasta pizzaa. :)

    VastaaPoista
  2. Tän eka kappale kuvaa diabeetikkona arkea kyllä paremmin ku oon ite osannu sanoiksi pukea. Kummasti matematiikantaidot taipuu puolihuomiossakin näihin vaikka muuten simppelitkin laskut on ihan tuskaa. :D

    VastaaPoista