torstai 7. toukokuuta 2015

Äitiyden identiteetti - kun äitiys on rikkinäistä

Näin äitienpäivän kynnyksellä tulee väkisinkin ajateltua paljon asioita, jotka liittyvät omaan äitiyteen. Niihin kaikkiin tunteisiin ja erilaisiin identiteetteihin, joita koen päivittäin tässä arjessa. On mielenkiintoista miettiä, pystynkö olemaan "vain äiti"? Tarvitseeko minun olla muuta kuin "vain äiti"? Joinain päivinä mietin, enkö voisi joskus olla "vaan se normaali äiti, vain äiti".


Itse koen, että äitinä oleminen on normaalistikin todella moniulotteista. Kuitenkin kun yksi, tai useampi lapsista on erityislapsi, äitiys on paljon muutakin kuin "vain äiti". Voisin tähän luetella noin satatuhatta erilaista identiteettiä, jotka voisivat hyvin kuvata - ja kuvaavatkin minua itseään. Olen "jaksava äiti", "yksinhuoltajaäiti", "vaativa äiti", "arvokas äiti" "erityislapsen äiti", "sairaan lapsen äiti", "vammaisen lapsen äiti", "väsynyt äiti". Tässä vain muutama luetellakseni. Sairaalassa olen aina "Kasperin äiti". Ei kukaan varmaan muista edes nimeäni, kun aina puhutaan sairaan lapsen kautta. 

Olen kuitenkin tässä muutaman päivän ajan miettinyt asiaa paljonkin. Kysyin muilta erityislasten vanhemmilta siitä, minkälaisena äitinä he kokevat itsensä. Vuodatin kyyneleen, jos toisenkin, kun luin sitä laajaa kirjoa äitiydestä ja isyydestä, mistä rohkeat naiset ja miehet puhuivat. Tajusin, että me itse teemme ja muodostamme itsestämme kuvan äitinä ja isänä ja yleensäkin vanhempana ja kasvattajana. Kukaan ulkopuolinen ei voi millään vaikuttaa siihen, miten me koemme itsemme tässä yhteiskunnassa. Vaikka joku miettii tässä nyt varmasti, että "koska se lääkäri ei koskaan hoida lastamme oikein, joudun pakosta olla vaativa äiti" tai että "koska elämä on niin raskasta, olen pakosta jaksava vahva äiti", niin totuus on, että nämäkin roolit me vain muodostamme itse, kukaan ei päätä niitä meidän puolesta. Muistammehan olla itsellemme armollisia ja rakastaa itseämme. Näin voimme välittää rakkautta myös lapsillemme ja läheisillemme.


Kun keskustelin muiden erityislasten vanhempien kanssa asiasta, sain niin kauniita ja koskettavia vastauksia, että säikähdin vähän itsekin. Moni näistä äideistä ei edes tiedä, miltä tuntuu olla "tavallinen normaali äiti". Onko sellaista edes? Ehkä normaali äitiys mielletään rauhalliseen perhearkeen, jossa lapsella ei ole erityistarpeita. Mielestäni kuitenkin jokainen äiti on normaali ja vahva omana itsenään, ja taipuu sitten erilaisiin rooleihin tilanteen niin vaatiessa. Ja koska yleensä joudumme mieltämään itsemme vahvoina, taistelijoina, selviytyjinä, niin annammehan itsellemme joskus oikeuden olla heikkoja, hauraita, pieniä ja herkkiä.

Mietin ensin, että muodostaisin järisyttäviä pohdintoja näiden vastausten ja kommenttien pohjalta. Haluan kuitenkin jakaa muutaman viestin siitä, miltä erityislasten vanhemmilta tuntuu. Haluan, että saatte käsityksen siitä, miten karun kauniita kommentteja ihmiset rohkeasti kirjoittavat omista ajatuksistaan. Itkuvaroitus <3

"Olen äiti joka ei voinut imettää. Äiti joka ei voinut mennä vauvauintiin tai muskariin. Äiti joka on ruokakaupassa ilman lapsiaan. Äiti joka ei koskaan ehtinyt tuskastua raskausmahaan. Olen väsynyt äiti. Olen riittämätön äiti. Olen äiti, jolle loma tarkoittaa osastojaksoa. Olen äiti joka jakaa arkensa terapeuttien ja kodinhoitajien kanssa. Olen äiti joka ei stressaa turhista. Ja äiti joka osaa nauttia jokaisesta onnen murusesta"

"Olen se äiti, joka ei koskaan päästä lastaan mihinkään yksin. Äiti, joka istuu lastensa sänkyjen vieressä vaikka koko yön kädestä pitäen, jos lapsi ei muuten pysty rauhoittumaan. Äiti, joka pitää puhelimen kuuloetäisydellä ja äänet täysillä silloinkin harvoin kun on vapaalla, koska kotona voi tulla hätätilanne. Se ihan tavallinen äiti, joka väsyy ja turhautuu kun ne viime viikolla lempiruokaa olleet perunamuusi ja kalapuikot aiheuttavatkin tällä viikolla oksennusreaktion, koska koostumus on eri. Äiti, joka ei siivoa joka päivä"

"Minä oon äiti, viidelle lapselle. Minä olin äiti viidelle terveelle lapselle, mutta nyt minulla on neljä tervettä ja yksi sairas.. se erityinen.. en koe olevani superäiti tai erityinen äiti vaan ihan vaan äiti. Äiti, joka tekee kaikkensa omiensa puolesta"

"Varsinkin nyt kun meillä on ollut hankalampi jakso, huomaan, että en haluaisi olla nyt muuta kuin isä ja aviomies. Isä, joka antaa kaikkensa ja tekee parhaansa mukaan. Joka on avoin ja rehellinen omista tunteistaan, kuuntelee ja on dialogissa. Sellainen haluaisin olla. Sen eteen teen työtä. Juuri nyt kuitenkin väsynyt ja vähän epätoivoinen, mitenköhän kaikki menee? Uskon että hyvin, siihen pitää uskoa. Siitä saa voimaa. Ja siitä, että ei ole yksin"

"Kaverien silmissä se uskomattoman vahva äiti. Äiti, joka kestää kaiken. Mutta o masta mielestäni olen monesti liian heikko tai herkkä äiti. Erityisen myötä minusta on tullut jokseenkin omaan kuplaan käpertyvä äiti ja äiti joka joskus tuntee niin syyllisyyttä tunteestaan toivoa, että lapsi olisikin terve ja "tavallinen". Mutta ennen kaikkea lapsilleni rakastava ja hellivä äiti"

"Ensisijaisesti olen äiti. Joka päivä tulee toistettua kymmeniä kertoja lapselle "äiti tekee sitä, äiti tekee tätä". Hänelle olen ihan vaan äiti ja katseesta näkee, että maailman paras äiti. Äiti joka tanssii ja tanssittaa, hassuttelee, ilveilee, murisee, pussailee ja nuuskuttaa. Mutta olen myös erityislapsen äiti, yksinhuoltajaäiti, ja monesti olen myös ajatellut, että mun äitiys on rikkinäistä. En saanut synnyttää luonnollista tietä, en imettää tai nukkua vauvan kanssa vierekkäin. Olen huono äiti, koska en tiedä juuri mitään tavallisista vauvan kasvuun, kehitykseen ja kasvatukseen liittyvistä jutuista, koska mielessä on ollut isompia huolia, eikä mulla ole ollut aikaa tai voimia selvittää niitä. En kuitenkaan pode siitä huonoa omatuntoa."

"Olin normaali äiti. Sitten olin erityislapsen äiti. Sitten olin enkelilapsen äiti. Taas olin normaali äiti, sitten erityislapsen äiti ja ihan hetken päästä taas enkelilapsen äiti. Nykyään en tiedä olenko äiti ollenkaan. Eihän minulla ole ketään, jolle olla äiti. Päivä päivältä yritän kuitenkin enemmän ja enemmän ajatella, että koska olen ollut äiti kahdelle lapselle, olen edelleen äiti. Olen kahden valtavan kauniin ja onnellisen enkelilapsen äiti. Ostan itselleni äitienpäivänä kauniin kukkakimpun, juon äitienpäiväkahvit, syön kakkua ja käyn lasteni haudalla kertomassa heille, kuinka paljon äiti heitä rakastaa".


En yleensä pidä "haasteista", jos ne liittyy minun haastamiseen johonkin asiaan mukaan. Mutta nyt kolahti aika kivasti. Minut haastettiin tekemään itselleni viikon ajan jotain ihanaa. Jotain pientä, mutta jotain vain ja ainoastaan minua varten. Aloitin tämän jo tänään. Suomen peli, suklaata ja kokista. Tytön tarhassa askartelema äitienpäiväkortti, koru ja korurasia. Rakkautta <3 Ottakaa haaste vastaan ja tehkää itsellenne/puolisollenne viikon ajan joka päivä jotain pientä, ihanaa. Tulette varmasti näkemään, miten paljon pienet asiat luovat elämäämme onnellisuutta.


Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! 
Olkaamme myös niiden naisten tukena ja lähellä, joille tuleva sunnuntai on 
maailman raskain päivä.

6 kommenttia:

  1. <3 :`) Kosktettavasti kirjoitettu! Tekstistä paistaa läpi rakkaus ja lämpö - olet leijonaemo.
    Ihanaa äitienpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  2. Todella, Harva varmaan ajattelee miten kipeä tämä kaunis päivä voi toiselle olla. Hienosti kirjoitettu ♡ hyvää äitienpäivää sinullekin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän sen myös omakohtaisesta kokemuksesta, ja monesti nähnyt niin läheltä monen kärsimyksen äitienpäivänä. Heille toivoisin eniten voimia huomiseen <3 Hyvää äitienpäivää :)

      Poista
  3. Kevyen kautta eksyin. :) Ihanasti kirjoitettu!

    VastaaPoista