keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Pian koittavat syntymäpäivät & loppuvuoden kuulumisia

Pienestä pojasta on vuosien saatossa kuoriutunut upea nuori pojanalku, joka huomenna, tai tarkemmin ensi yönä täyttää jo 6 vuotta!

Enpä olisi uskonut, että kuuteen vuoteen mahtuu tällainen seikkailu hyvine ja huonoine hetkineen. Enkä olisi ikinä vuosia sitten uskonut, että joku päivä olemme näin pitkällä kehityksen ja voinnin suhteen. Kiitos siitä kuuluu mahtavalle hoitotiimille, upeille kuntouttajille, tärkeille läheisille ja tutuille, sekä upean sitkeälle pienelle pojalle ❤️


Omat opinnot ovat vieneet paljon aikaa ja omaa työtä nyt syksyn aikana, ja sama meno jatkuu myös keväällä. Jos kaikki menee hyvin ja suunnitelmien mukaan, niin kevään lopuksi kasassa on jo melkein kaikki opinnot viimeisiä harjoitteluita lukuunottamatta. Tämä syksy ja varmasti tuleva kevätkin tulevat olemaan blogin kannalta hiljaisempia ja varmasti tulevat näyttämään myös suuntaa blogille tulevaisuudessa. On ihana kirjoittaa, mutta elämässä on nykyään paljon muutakin merkityksellistä. Ja toisaalta se on aika ihana ajatus!

Syksy on ollut omasta puolesta touhuntäyteinen ja opintäyteinen ihanien työharjoitteluiden siivittämänä. Olen oppinut elämästä ja kuolemasta, saanut ymmärrystä ja osaamista hoitotyön saloihin. Olen saanut kohdata lukuisia upeita ihmisiä, alan ammattilaisia ja paljon ihania potilaskohtaamisia, jotka jäävät varmasti mieleen. Keväälle olen saanut kolme unelmaharjoittelupaikkaa, ja kevättä odotan todella innolla. Pääsen kehittämään juuri sellaisia taitoja, joita tarvitsen ja joista tulee olemaan tulevaisuudessa hyötyä. Pääsen myös sellaisiin oppimisympärisöihin, joihin olen kovasti palavasti halunnut, joten odotan näitä kaikkia innolla. Kevät toki tulee olemaan myös raskas, sillä harjoittelua ja koulua on paljon, mutta varmasti myös antoisa.

Keväällä tulee kyseeseen myös Kasperin kouluvalinta-asiat ja siihen liittyvä byrokratia. Tällä hetkellä kouluasia on täyttä sekamelskaa, sillä kukaan ei oikein tiedä mitä tuleman pitää. Moni muukin asia on vielä sekaisin, kun toisellakin lapsella vaihtuu koulupaikka, mutta nämäkin asiat varmasti selkenevät omalla painollaan.

Kasper on voinut vaihtelevasti. Infektioita on ollut vähemmän kuin viime vuonna, mikä sinänsä on jo juhlaa. Olemme taistelleet sitkeää suolistopöpöä vastaan ja hoitaneet erilaisia tauteja pääosin kotioloissa. Kotisairaalasta on ollut iso apu esim.labrakokeiden ottamisessa ja muutenkin voinnin konsultoimisessa. Meidän huippulääkärit on olleet tavoitettavissa sähköpostilla ja puhelimella, joka on helpottanut paljon. Moni asia on toisaalta sujunut ihan tosi upeasti. Kasperilla on ollut turvottelua ja nesteen kertymistä aika paljon, ja näiden ongelmien kanssa ollaan tässä enemmän kamppailtu, mutta muuten kehittymistä on tullut monella saralla. Kehitysaskelista varmaankin lähiaikana tulossa vähän enemmän blogiin, kun meneillään oleva harkka loppuu kunnialla ja kirjoitusaikaa jää enemmän.

Nyt järjestelemme pojan 6v synttäreitä ja sunnuntaille on suunnitteilla ensimmäiset ihka oikeat kaverisynttärit! Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut sellaisia järjestävän. Voisin kuvitella, että aika tippa linssissä saa sunnuntain juhlissa tihrustella. 💙

psst! Jouluaattoon on alle 3 viikkoa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti