Alkusyksystä pohdin, ehtisinköhän jossain vaiheessa syksyllä tai talvella piipahtaa pohjanmaalla, sillä muutaman vuoden asuin aiemmin Etelä-Pohjanmaalla ja olen kaivannut paljon monia niistä ihanista ihmisistä ja erilaisista paikoista. Syyslomalla lapsilla ei ole päiväkotia eikä koulua, joten ajattelin, että lähtisimme lasten kanssa reissuun. Tyttärelle tulikin mukavaa syyslomamenoa, joten pienten pohdintojen jälkeen päätimme lähteä Kasperin kanssa kaksin reissuun, jättää miehen viettämään poikamiesaikaa muutamaksi päiväksi.
Kasperin kanssa reissuun lähteminen on paikoin mielenkiintoista. Yleensä teen pitkän listan tavaroista, jotka pitää ottaa mukaan, mutta nyt mentiin ensimmäistä kertaa mututuntumalla. Kundin huoneessa on kaikki hoitotarvikkeet aika hyvin esillä, joten silmäilemällä niitä muistaa kyllä aika hyvin, mitä mukaan tarvitsee. Ollaan toki oltu aiemminkin reissun päällä muutamia päiviä, joten sellainen perustuntuma kaikesta fiksusta mukaanotettavasta on tullut. Näin myöhemmin ajatellen se tarkka lista olisi ehkä voinut olla hyvä, sillä muuta sellainen "pikkujuttu" jäi matkasta kuitenkin pois.
Maanantaina pääsimme matkaan. Veimme tyttären Nurmijärvelle huoltoasemalle ja jatkoimme siitä ajaen melkein suoraan perille kertaheitolla. Kasper on mukavaa matkaseuraa, kun suurimman osan ajasta höpöttelee itsekseen, laulaa tai räpläilee turvavyötä. Tunti varmaan meni koputellessa hampaita yhteen turvavyötä vasten ja ai miten ihana juttu se Kasperin mielestä oli! Lääkkeet ja letkutukset meni matkalla nopeilla stopeilla ja hoitotoimenpiteet tehtiin kertaalleen vähän ennen perille saapumista huoltoasemalla. Yritin matkalla hokea Kasperille, että "Kasper nukkuu matkalla", johon hän iloisesti toisteli "Kasper nukkuu matkalla, joo". Viesti ei kuitenkaan tainnut mennä perille. Navigaattorin näyttäessä perille 12min Kasperin silmät painuivat kiinni. Oltiinhan sitä matkattu jo useita tunteja, miten sitä aina jotenkin lasten kanssa tapahtuu näin!
Perillä meitä odotti lämmin vastaanotto. Ihana ystävä ja hänen mahtimuksut ❤️ Ruokaa, kahvia, lämmin tupa, ihana vastaanotto. Lapsilla oli paljon kerrottavaa ja Kasperkin pienen alkukohmeuden jälkeen oli innoissaan seurasta. Yhdessä lämmitettiin ruokaa ja keiteltiin munkkikahvit ja roudattiin tavaroita sisään. Kasper oli aika levoton ja seilaili pyörätuolin ja lattian välillä. Talossa on portaat sisääntulotasosta asuintasoon, joten vähän sai olla varuillaan kundin kanssa. Kun silmä vältti, Kasper kaatui pyörätuolillaan ensimmäistä kertaa minun läsnäollessa.
Hetken mietittiin, soitetaanko ambulanssi. Menikö jotain rikki, kuinka pahasti kävi? Kasper onneksi itki, eikä esim.menettänyt tajuntaansa. Itku on monesti kuitenkin hyvä merkki lapsen satuttaessa itsensä. Annoin heti kipulääkettä ja yritin vähän kartoittaa, mitä kävi ja mihin sattui. Hampaat tulivat ainakin huulesta läpi, päässä oli vähän ruhjetta ja kuhmua, mutta muuten näytti aika hyvältä. Kävimme paikallisessa terveyskeskuksessa kääntymässä, mutta käynti vaikutti olevan vähän turha. Lääkärin mielestä tilanne ei ollut yhtään niin paha, miltä se minun silmiin saattoi vaikuttaa. Itse toki tietää lapsensa taustoja ja tilanteita, mitä aiemmin on käynyt, joten ottaa tällaisetkin haaverit aika raskaasti. Lääkäri meinasi, että huuleen voisi laittaa vähän haavateippiä, mutta kerroin Kasperin ottavan sen samantien irti. Kuulemma teippi pysyi aika hyvin kiinni. Hoitaja teippasi haavan, Kasper otti teipin sekunin päästä pois ja totesi, "laittaa uusi teippi". Jaaha. Taisin juuri sanoa, ettei paljoa teipit pysy...
Kasper oli kuitenkin sen verran hyvävointisen oloinen, että uskallettiin lähteä majapaikkaan yöksi. Olihan minulla kuitenkin saturaatioseuranta (veren happipitoisuuden mittari) yöksi, hyviä kipulääkkeitä ja valmius soittaa ambulanssi jos vointi muuttuisi. Yö meni ihan hyvin, Kasper välillä itkeskeli, mutta hapettui kohtalaisesti ja pulssikin pysyi maltillisella tasolla. Aamulla kundi halusi viereeni sänkyyn. Yritin katsella puhelimen taskulampulla, miten pahasti naama oli mustana. Huuli ainakin vaikutti todella kipeältä, päässä näkyi vähän kuhmua ja pieni asfaltti-ihottuman näköinen ruhke ohimolla ja pieni verinen piste nenänpielessä. Kun laitoin taskulampun pois, Kasper totesi, että "kiitos". Hän on niin kovin kohtelias nuorimies.
Aamulla Kasper oli ihan virkeä. Aika supermies. Jokainen lapsi koheltaa elämänsä aikana ja toisaalta oli ihana nähdä, että myös Kasper voi koheltaa ilman, että joutuisimme aina siitä sairaalaan. Joskus näinkin. Turvonnut ja auki oleva huuli ja vähän jälkeä muuallakin, ihanan normaaleja lapsen koheltamisen jälkiä, elämän jälkiä. Onneksi ei sattunut pahemmin ❤️
Illalla huomasin, että niinkin pieni juttu kuin kasvuhormonilaitteen neulat olivat jääneet kotiin! Kuin metsästäisi neulaa heinäsuovasta! Kasvuhormonihoitoa on aika vähän kenelläkään, saati sitten juuri tätä laitetta, tai täällä pienellä paikkakunnalla. En usko kylläkään, että tulevaisuudessa neulat jäävät enää matkasta pois... 😅
Illalla oma insuliinipumppukin ilmoitteli, että patteri pitäisi vaihtaa. Eihän mulla nyt yhtään patteria ollut mukana. Aiempi pumppu kesti aina pari päivää tästä ilmoituksesta, joten en ajatellut kiirehtiä. Heräsin sitten 5:58 siihen, että pumppu huusi silmittömästi peiton alla. Hälytyksessä luki, että pumppu tulee toimimaan alle 30min jos en vaihda patteria nyt. Enhän minä nyt mistään klo6 aamulla mitään patteria löydä! Voi apua. Insuliinipumppu on kuitenkin elämää ylläpitävä laite ja ilman sitä verensokerit alkavat nousta aika nopeasti. Yritin etsiä patteria ja mietin, oliko minulla mukana esim.sellaista lelua Kasperille, jossa olisi AA-patteri mukana. Kumpikin leluista oli ruuvarilla avattavan patterikotelon omaava, joten ei paljoa auttanut. Lopulta irrotin pumpun, pistin vähän extrainsuliinia, käärin pumpun keittiöliinaan, jotta se ei huutaisi niin kovaa ja jatkoin unia. Herätessä verensokeri oli vain 6,7mmol/l. Get up-ilmiö minulla tosin on aika vahva ilman insuliinipumppua (se on sellainen diabeetikoiden verensokerinousuilmiö, joka tapahtuu ylösnousemisen jälkeen aamulla), joten sokerit olivat patteria ostaessa aamusta jo 20 pintaan. Onneksi ne tulivat sieltä nopeasti oikealla hoidolla ja toimivalla välineellä alas 😅 Jokaisella diabeetikolla pitäisi olla aina matkassa mukana "varajärjestelmä" siltä varalta, että insuliinipumppu tai muu hoitojärjestelmä menee rikki tai toimii huonosti matkalla. Onneksi itsekin olin varautunut aika hyvin - muilla kuin pattereilla tosin.
Loma meni ihanasti. Näimme ihania ihmisiä ja ihania paikkoja. Yritimme mahduttaa päiviin sekä lepoa Kasperille, että kuitenkin ihmisten ja paikkojen näkemistä. Keskiviikkona tuntui jo siltä, että Kasper oli kyllä ihan loppu jatkuvaan kyläilyyn ja halusi jo kovasti kotiin tai majapaikkaan lepäilemään. Keskiviikkona iltana istuimme vielä ystävän luona kylässä ja mätettiin paikallisen Jykän grillin parasta grilliruokaa 😍 Kasper jaksoi lopulta illan tosi hienosti, heitteli legoja laatikosta lattialle, söi ranskalaisen ja pari palaa makkaraa ja joi kaakaota pillillä. Isoja harppauksia pieneltä mieheltä!
Alajärvelle avattiin Anttulan yökylä-niminen tilapäishoitopaikka erityislapsille vähän aikaa sitten. Olisimme kovasti halunneet käydä katsastamassa paikka ja ottaa vähän kuvia blogiin, mutta lopulta emme tosiaan ehtineet tänne millään. Kannattaa kuitenkin käydä tutustumassa paikan nettisivuihin ja olla yhteydessä - paikan päällä voi käydä tutustumassa ja tilapäishoitopaikkaan voi tulla käymään kauempaakin. Tilaa on vielä hyvin! Periaatteessa Anttulan yökylässä voisi vaikka erityislapsi kyläillä pohjanmaan reissun yhteydessä, mutta tilapäishoidon käynnistäminen vaatii aina yhdessä laaditun palvelusuunnitelman. On tarve siis tilapäinen tai pitkä ja jatkuva, kannattaa olla yhteydessä suoraan ko.paikkaan!
Torstaille olimme vielä suunnitelleet muutaman kaverin näkemistä. Aamusta heräilimme rauhassa ja otin yhteyttä paikalliseen maatilaan, jotta saisin ostettua kotiin viemisiksi ternimaitoa. Olimme Kasperin kanssa pakkaamassa tavaroita valmiiksi sitä varten, että maatilalta tulon jälkeen olisimme pakanneet auton kotiinlähtövalmiiksi. Sitten se kävi, kundi vetäsi portaat alas pyörätuolin kanssa kun silmä vältti, suoraan naamalleen. Ja pyörätuoli toki päälle. Iso itku, paniikki.
Ei ole totta! Miten tämä voi olla mahdollista. Kasperilla ei ole vaarantajua ja koko loman ajan hän olisi vain halunnut uudestaan ja uudestaan portaisiin, vaikka ei kovin näe, niin hakeutui sinne jatkuvasti silti. Niin kuin ihan kaikkeen muuhunkin, jossa olisi voinut itsensä satuttaa. Kasper on täysin vahdittava, vaikka olisi pyörätuolissa. Yksin pakatessa en tietenkään voinut häntä ihan joka sekunti vahtia. Juoksin hakemaan Kasperin pyörätuolin alta ja verta valui. Lähdimme suoraan terveyskeskukseen, jossa vastassa oli sama hoitaja ja sama lääkäri, kuin edellisellä kerralla. Nyt olin varma, että kävi huonommin. Suupielen haava ei lopettanut vuotamista. Hoitaja totesi, että varmaan tikattava, ja keskussairaalalle pitäisi ehkä lähteä, sillä he eivät voisi siinä poikaa tikata. Lääkäri tuli, ja totesi ettei mitään tarvetta tikkaamiselle ole. Meitä seurattiin noin puoli tuntia siinä ensiapupaikalla, Kasper sai peruskipulääkettä, mutta minkäänlaisia tutkimuksia siinä ei oikein tehty. Suupielen haava näytti vähän paremmalta, ehkä jopa hyytyvän, joten meidät päästettiin lähtemään. Itsellä oli todella sellainen tunne, että tässä vielä tapahtuu.
Lopulta ajoimme tavarat hakemaan ja siitä keskussairaalaan suoraan, jonne oli noin tunnin ajomatka. Haava oli vuotanut lopulta noin 4,5tuntia, kunnes se tikattiin sairaalassa. Päähän tuli todella iso veritäytteinen kuhmu ja vähän rujon näkönenhän kundi oli. Pientä sekavuutta ja väsymystä lukuunottamatta kuitenkin vointi yllättävän hyvä. Kirurgin mielestä haava oli ehdottomasti tikattava ja puudutuksessa se meni yllättävän hyvin. Mietittiin jo sitä pientä humautusnukutusta, mutta se olisi vaatinut pidemmän seurannan siellä sairaalalla, josta kuitenkin oli vielä melkein 400km kotimatkaa. Seinäjoen keskussairaalassa meidät otettiin hienosti vastaan, hoito oli todella hyvää ja nopeaa ja kaikki sujui todella hienosti! ❤️
Kotiin päästiin lopulta illalla ja matka meni hyvin. Kasper sai vahvempaa kipulääkettä kotimatkalle, eikä ollut kivulias matkalla onneksi. Seuraavina päivinä kotona Kasperille nousi aika mojova mustelma pohkeeseen ja nilkkakin alkoi mustumaan. Lauantaina myös silmiin alkoi tulla mustumaa ja lopulta lauantaina kävimme vielä päivystyksessä poissulkemassa kasvoihin kohdistunutta murtumaa tai aivotapahtumia. Tt-kuvat otettiin päästä ja vähän röntgenkuvia. Kirurgi totesi Kasperille, että hän on ollut hyvin onnekas poika, eikä missään näkynyt mitään (muuta kuin komeita mustelmia). Tänään tiistaina kävimme vielä hammaslääkärissäkin, jossa päällisinpuolin kaikki näytti hyvältä.
Kasper on hurjan näköinen. Molemmat silmät ovat mustuneet tosi pahasti. Omat halloween-maskit siis. Vähän me ollaan yritetty vältellä ihmisten ilmoilla olemista, pipokin saa nyt olla ihan "luvan kanssa silmillä".
Kyllä pitää sanoa, että onnea oli reissulla matkassa. Kaikesta huolimatta meillä oli ihana syysloma ja kiva oli käydä vähän kotoa pois reissussa, vaikka kotiin olikin ihana palata. Kiitos jokaiselle, joka meitä kestitsi reissun aikana, erityisesti Ilona ❤️
Tällä viikolla hoidellaan vielä kotihommia, ravataan lääkäreissä ja palavereissa, hoidetaan asioita, apteekkireissua, täytetään hakemuksia ja selvitellään juttuja, mutta ensi viikosta alkaa taas itsellä uusi työharkka ja sen myötä hetkeksi uudet tuulet tähän perheeseen! (ja kohta onkin jo joulu ❤️) Vielä onneksi ehtii relaamaan sienimetsälle!
Alajärvelle avattiin Anttulan yökylä-niminen tilapäishoitopaikka erityislapsille vähän aikaa sitten. Olisimme kovasti halunneet käydä katsastamassa paikka ja ottaa vähän kuvia blogiin, mutta lopulta emme tosiaan ehtineet tänne millään. Kannattaa kuitenkin käydä tutustumassa paikan nettisivuihin ja olla yhteydessä - paikan päällä voi käydä tutustumassa ja tilapäishoitopaikkaan voi tulla käymään kauempaakin. Tilaa on vielä hyvin! Periaatteessa Anttulan yökylässä voisi vaikka erityislapsi kyläillä pohjanmaan reissun yhteydessä, mutta tilapäishoidon käynnistäminen vaatii aina yhdessä laaditun palvelusuunnitelman. On tarve siis tilapäinen tai pitkä ja jatkuva, kannattaa olla yhteydessä suoraan ko.paikkaan!
Torstaille olimme vielä suunnitelleet muutaman kaverin näkemistä. Aamusta heräilimme rauhassa ja otin yhteyttä paikalliseen maatilaan, jotta saisin ostettua kotiin viemisiksi ternimaitoa. Olimme Kasperin kanssa pakkaamassa tavaroita valmiiksi sitä varten, että maatilalta tulon jälkeen olisimme pakanneet auton kotiinlähtövalmiiksi. Sitten se kävi, kundi vetäsi portaat alas pyörätuolin kanssa kun silmä vältti, suoraan naamalleen. Ja pyörätuoli toki päälle. Iso itku, paniikki.
Ei ole totta! Miten tämä voi olla mahdollista. Kasperilla ei ole vaarantajua ja koko loman ajan hän olisi vain halunnut uudestaan ja uudestaan portaisiin, vaikka ei kovin näe, niin hakeutui sinne jatkuvasti silti. Niin kuin ihan kaikkeen muuhunkin, jossa olisi voinut itsensä satuttaa. Kasper on täysin vahdittava, vaikka olisi pyörätuolissa. Yksin pakatessa en tietenkään voinut häntä ihan joka sekunti vahtia. Juoksin hakemaan Kasperin pyörätuolin alta ja verta valui. Lähdimme suoraan terveyskeskukseen, jossa vastassa oli sama hoitaja ja sama lääkäri, kuin edellisellä kerralla. Nyt olin varma, että kävi huonommin. Suupielen haava ei lopettanut vuotamista. Hoitaja totesi, että varmaan tikattava, ja keskussairaalalle pitäisi ehkä lähteä, sillä he eivät voisi siinä poikaa tikata. Lääkäri tuli, ja totesi ettei mitään tarvetta tikkaamiselle ole. Meitä seurattiin noin puoli tuntia siinä ensiapupaikalla, Kasper sai peruskipulääkettä, mutta minkäänlaisia tutkimuksia siinä ei oikein tehty. Suupielen haava näytti vähän paremmalta, ehkä jopa hyytyvän, joten meidät päästettiin lähtemään. Itsellä oli todella sellainen tunne, että tässä vielä tapahtuu.
Lopulta ajoimme tavarat hakemaan ja siitä keskussairaalaan suoraan, jonne oli noin tunnin ajomatka. Haava oli vuotanut lopulta noin 4,5tuntia, kunnes se tikattiin sairaalassa. Päähän tuli todella iso veritäytteinen kuhmu ja vähän rujon näkönenhän kundi oli. Pientä sekavuutta ja väsymystä lukuunottamatta kuitenkin vointi yllättävän hyvä. Kirurgin mielestä haava oli ehdottomasti tikattava ja puudutuksessa se meni yllättävän hyvin. Mietittiin jo sitä pientä humautusnukutusta, mutta se olisi vaatinut pidemmän seurannan siellä sairaalalla, josta kuitenkin oli vielä melkein 400km kotimatkaa. Seinäjoen keskussairaalassa meidät otettiin hienosti vastaan, hoito oli todella hyvää ja nopeaa ja kaikki sujui todella hienosti! ❤️
Kotiin päästiin lopulta illalla ja matka meni hyvin. Kasper sai vahvempaa kipulääkettä kotimatkalle, eikä ollut kivulias matkalla onneksi. Seuraavina päivinä kotona Kasperille nousi aika mojova mustelma pohkeeseen ja nilkkakin alkoi mustumaan. Lauantaina myös silmiin alkoi tulla mustumaa ja lopulta lauantaina kävimme vielä päivystyksessä poissulkemassa kasvoihin kohdistunutta murtumaa tai aivotapahtumia. Tt-kuvat otettiin päästä ja vähän röntgenkuvia. Kirurgi totesi Kasperille, että hän on ollut hyvin onnekas poika, eikä missään näkynyt mitään (muuta kuin komeita mustelmia). Tänään tiistaina kävimme vielä hammaslääkärissäkin, jossa päällisinpuolin kaikki näytti hyvältä.
Kyllä pitää sanoa, että onnea oli reissulla matkassa. Kaikesta huolimatta meillä oli ihana syysloma ja kiva oli käydä vähän kotoa pois reissussa, vaikka kotiin olikin ihana palata. Kiitos jokaiselle, joka meitä kestitsi reissun aikana, erityisesti Ilona ❤️
Tällä viikolla hoidellaan vielä kotihommia, ravataan lääkäreissä ja palavereissa, hoidetaan asioita, apteekkireissua, täytetään hakemuksia ja selvitellään juttuja, mutta ensi viikosta alkaa taas itsellä uusi työharkka ja sen myötä hetkeksi uudet tuulet tähän perheeseen! (ja kohta onkin jo joulu ❤️) Vielä onneksi ehtii relaamaan sienimetsälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti