sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kesäjuttuja ja tulevan eskarilaisen kuulumisia

Huh, pakko se on uskoa, että kesä on pikkuhiljaa taputeltu ja kundistakin tuli nyt eskarilainen! Hurjaa, eskarilainen! Miten iso mies hänestä on vuosien varrella kasvanut. En olisi koskaan uskonut silloin 5,5 vuotta sitten ja vuosian sen jälkeenkin, että niiden ennusteiden varjossa meille on kasvanut ihanasti kontaktia ottava, superiloinen ja energinen pieni miehenalku! 

Onnea eskaripolulle <3

Kesä on ollut mukava. Ollaan touhuttu kaikenlaista, vaikka osaa päivistä on varjostanut joko Kasperin huono vointi, uusi infektio, kuumuus tai viileys, mitä näitä nyt on. Osa kesästä on kuitenkin päästy nauttimaan hyvistä ilmoista ja ulkoilusta, joka jää vähemmälle selkeästi kylmillä ilmoilla monesta syystä. Kesä on muutenkin ollut paljon vähemmän infektioiden aikaa, joten ollaan nautittu siitä terveyden määrästä. Kesän aikana oli jopa kuukauden tauko, ettei ollut minkäänlaista tautia päällä, aika huima juttu! Just loppui viimeisin antibiootti edelliseen infektioon ja nyt on reilu viikon verran kertyillyt turvotuksia kroppaan, mutta tästäkin ongelmasta ollaan varmaan nyt pääsemässä eroon ainakin joksikin aikaa. Turvotuksille ei löytynyt syytä, mutta samalla tavalla kävi viimeksi saman infektion aikana, vaikkei silloinkaan tiedetty miksi. Nyt näyttää tilanne hieman tasaantuneen ja hyvä juttu niin.


Kesällä Kasperin mielestä ihan parasta on ollut uiminen. Kundin kanssa ei voi mennä uimahalliin pöpöjen vuoksi, sillä pöpöt menevät satavarmasti heti virtsateihin ja sieltä munuaisiin - kokemuksella. Luonnonvesissä voi kuitenkin uida ja tämän kesän kuumina päivinä käytiinkin aivan mielettömällä yksityisrannalla, joka kiitos vinkistä löydettiin heinäkuussa. Siellä Kasper on nauttinut uimisesta superpaljon ja ranta on ollut kaikinpuolin mahtava koko perheelle. Kauaa ei toki kerralla voi olla, ja poislähtö onkin ollut yhtä huutoa, mutta palaaminen on sitten ollut sitäkin mahtavampaa. Kesällä on ollut parasta myös keinua, puistoilla, pöyräillä, käydä metsässä (etenkin keräämässä käpyjä), retkeillä, syödä metsästä mustikoita ja metsämansikoita, herkutella luvan kanssa erilaisissa juhlissa ja ilman juhliakin, syödä jätskiä (johon Kasper on aivan rakastunut), pomppia lähipuiston trampoliinilla ja leikkiä ihanilla leluilla (etenkin, jos leikkiin liittyy vesi). Vaikka kesä on piakkoin loppumassa, on siitä muistoina taas ihania yhteisiä hetkiä ja päiviä. Paljon sellaisia päiviä, jolloin kipu, pelko ja tuska ei ole ollut läsnä. Ja sellaisia päiviä tässä perheessä tarvitaan ❤️

Antaa kuvien puhua puolestaan.













Parasta kesän loppumisessa on kuitenkin se, että pian tulee syksy, joka on aivan lempivuodenaikani. Se ihana tunnelma, jota saa kun laittaa talon täyteen kynttilöitä, käpertyy viltin alle... Aivan ihana juttu ❤️ Vaikka on tämä lämpökin paikoin ollut ihan kiva juttu. Arki kuitenkin alkaa piakkoin taas, ensi viikolla palaa terapeutitkin lomalta ja reilu viikon päästä alkaa eskaritaival, kun esikoinen menee jo neljännelle luokalle. Aika vain kuluu siivillä.. Mulla alkaa oma työharjoittelu kahden viikon kuluttua ja sitä ennen olisi vielä aikapaljon arkisia asioita, lekurikäyntejä ja muita hoidettavana. Sain ihan mahtavan, mutta todella haastavan työharjoittelupaikan mielenterveyspuolen työharjoitteluun ja odotan sitä kovasti! Opinnot etenevät ja kaikesta on pääasiallisesti juuri nyt hyvä fiilis.

Ihanaa alkavaa viikkoa just sulle ❤️ 
(mahdollisimman helppoa, kivutonta ja infektiovapaata)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti