perjantai 14. joulukuuta 2018

Marraskuinen leikkaus

+ postaus toteutettu yhteistyössä Cecilia´s Art For Health kanssa +

Tyttärelleni aiheutui syntymässä Erbin pareesi, eli olkahermopunoksen syntymävaurio (Erbin pareesi). Hän jäi toisesta olkapäästä kiinni ja jouduttiin lähes väkisin ottamaan ulos, koska alkoi olla sen verran muutoin huonossa kunnossa. Tyttö leikattiin 4,5kk iässä ensimmäisen kerran, siinä leikkauksessa korjattiin hermoja ja saatiin kädestä aika hyvä apukäsi. Kädessä on kuitenkin hyvin suuret rajoitteet edelleen ja sen takia vajaa vuosi sitten suunniteltiin seuraava leikkaus toteutettavaksi. Alunperin sen piti olla elokuussa, mutta leikkaus siirtyi sairaalan säätämisen vuoksi. On hankala saada oikeat lääkärit samaan aikaan samaan paikkaan leikkaamaan. Samaan syssyyn tuli myös Uuden lastensairaalan avaaminen ja leikkaustoiminnan siirto sinne, jonka vuoksi myös hoitotakuu 6kk ylittyi. Toki, sen ei pitäisi selittää leikkaukseen pääsyn ongelmaa ja hoitotakuun ylittymistä, mutta minkäs teet, kun yksilönä näihin ei oikein helposti voi vaikuttaa.

Leikkaus kuitenkin toteutettiin marraskuussa. Siinä tytön jännettä, kahta luuta ja lihasta poikkastiin ja käänneltiin kädessä niin, että käden asentoa käännettiin. Hänelle tehtiin rotaatio-osteotomia ja vähän muuta ripettä samalla. Käsi oli ensimmäiset 3 viikkoa kipsissä ja sen jälkeen käytiin tällä viikolla vaihtamassa käteen avattava lasta, jonka avulla myös käden jumppaaminen ja peseminen on nyt mahdollista. Leikkaus meni hienosti, kivut olivat aluksi todella kovat, mutta nekin helpottivat muutamissa päivissä. Alun nukkumisongelmatkin helpottivat, ja lopulta kipsinkin kanssa nukkuminen onnistui - ainakin jotenkin. Nyt avattavan lastan kanssa jumpat on aloitettu, mutta tosiaan ihan hirveästi vielä näin 4 päivän harjoittelemisella ei ole saatu aikaiseksi. Tässä menee viikkoja ja kuukausia, mutta toivotaan, että haluttu tulos vielä joku päivä saavutetaan. Ainakin käden asento on nyt paljon parempi, vaikka tyttö suree hieman menetettyä toimintaa kädessä. Seuraavat kuukaudet kuitenkin näyttävät, mihin käden tilanne tulee asettumaan.

Törmäsin joitain kuukausia sitten Leijonaemojen, eli erityislasten vanhempien yhdistyksen keskusteluryhmässä Cecilia´s Art For Health - nimiseen yritykseen, jonka perustaja ihana Cecilia on. Hän esitteli minulle tekemänsä värityskirjan ja kuvakansion, joilla on monenlaisia käyttötarkoituksia. Huomasin heti, että erityisesti värityskirja voisi olla meille hyvin kätevä näin tulevan jännittävän leikkauksen lähestyessä lapselle, jonka kanssa käytetään arjen hahmottamisen tukena kotonakin erilaisia kuvia. 

Sairaalaympäristö voi joskus olla lapselle ihan äärimmäisen pelottava. Siitä ollaan ehkä puhuttu, mutta sen hahmottaminen voi lapselle olla hyvin hankalaa. Mitä se leikkaaminen sitten tarkoittaa, miksi en saa syödä? Miltä tuntuu nukahtaa, piippaako kaikki laitteet jo silloin ympärilläni? Mitä tarkoittaa pissakatetri, voinko sitten liikkua, sattuuko se? Miksi minulla sitten roikkuu nestepussi sänkyni yläpuolella? Miltä sairaalassa näyttää, haisee, tuntuu? Näenkö vanhempani heti leikkauksen jälkeen? Joudunko olemaan yksin?


Pieni ihminen voi olla täynnä mitä ihmeellisempiä kysymyksiä. Cecilian tekemä värityskirja voisi olla monille perheille ja ammattilaisille tähän hyvä apu. Meillä tätä käytettiin esimerkiksi leikkaukseen valmistautumisessa, vaikka tytölle sairaalaympäristö onkin jo jonkin verran tuttu. Enemmän veljen asioissa, mutta silti. Oman leikkauksen kohdalla tilanne oli jotenkin ihan uusi ja ihmeellinen. Kuvat auttoivat keskustelun alkuun ja ymmärtämään. Sen lisäksi niiden avulla voitiin yhdessä miettiä tulevaa ja erityisesti toiveita tulevan sujumisesta. Uskon, että tämä värityskirja oli meille iso apu leikkaukseen valmistautumisessa ja oli apuna keskustelun aloittamisessa.

Värityskirja on ollut käytössä nyt myös leikkauksen jälkeen. Sen avulla ollaan keskusteltu leikkauksen sujumisesta ja toipumisajasta, mikä siinä sitten olikin pelottavaa ja miten kaikki meni. MItä tyttö jäi miettimään ja miksi, ja sitten niitä asioita on avattu vielä lisää. Ollaan yhdessä muisteltu, mitä letkuja oli missäkin ja miten hassua oli, kun lääkkeet pökerryttivät päässä eikä enää sattunut mihinkään. Ja kuinka ihanaa olikin, kun äiti oli heti heräämössä vieressä, vaikka pienestä tytöstä pääsi aikamoisia ärräpäitä kivun vallatessa olotilan. 



Kaikki sujui lopulta leikkauksessa hyvin ja nyt vaan odotellaan leikkauksen vaikutuksia ja jumpataan ahkerasti.

Seuraavassa värityskirjasta ja kuvakansiosta kertoo niiden luoja, Cecilia Linnanen:

"Nimeni on Cecilia Linnanen, olen ammatiltani sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Työskentelen tällä hetkellä neuvolassa. Olen myös käynyt taidekoulun.

Lopputyökseni 2014 kehitin tätä kuvamateriaalia ja nyt olen jatkokehittänyt sitä. Idea syntyi siitä, kun esikoiseni oli erityislapsi ja hänelle kuvat olivat välttämättömiä asioiden ymmärtämiseksi. Kuvat ovat selkokuvia, jotta pienetkin lapset voivat ymmärtää niitä. Erityislapset hyötyvät kuvista erityisen paljon, mutta kaikki lapset hyötyvät kuvista kommunikoinnin tueksi!

Kuvat auttavat lasta ymmärtämään, mitä tapahtuu. Lapsi voi tuntea olonsa turvalliseksi sekä kokea hallitsevansa tilannetta. Näin kuvat vähentävät tarpeetonta pelkoa ja kärsimystä. Kuvia voidaan käyttää myös hoitotoimenpiteiden jälkeen, kun halutaan käsitellä tunteita ja selittää, mitä lapselle on tapahtunut (ja miksi). Värittäessä lapsi saa omaa aikaa käsitellä tunteitaan, sekä mahdollisuutta esittää kysymyksiä vanhemmille. Kuvat auttavat lasta pukemaan sanoiksi asioita, jotka muuten olisivat vaikeita muodostaa "


Nykyisellään värityskirjassa on 20 väritettävää sivua, joissa on erilaisia hoitotoimenpiteitä ja sairaalaan liittyviä asioita. Värityskirja on ihan pian uudistumassa ja siihen on lisätty jopa 10 uutta kuvaa! Kuvakansiossa kuvat on valmiiksi väritetty ja laminoitu (20 erilaista kuvaa), ja niitä voi käyttää esimerkiksi hoitolaitoksissa tai osastoilla tulevien tai menneiden tapahtumien selvittämisessä, valmistelussa tai läpikäymisessä. Ovat siis isona apuna hoitotyössä ihan jokaiselle meistä.


Värityskirjan ja kuvakansion voit tilata lähettämällä Cecilialle sähköpostia osoitteeseen cecilias.afh(at)gmail.com tai Facebook-sivujen kautta täältä. Instagramin puolelta löytyy myös nimellä "cecilias_art_for_health". Värityskirjan hinta on 30€ postikuluineen (vanhaa painosta vielä muutama varastossa, sen hinta 21€ postikuluineen) ja kuvakansion hinta on 255€ sisältäen postituksen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti