torstai 18. lokakuuta 2018

Syyslomalla!

Tämän viikon olemme kaikki olleet syyslomalla koulusta ja töistä. Tosin, itse kävin eilen lyhyen työkeikan ja ylihuomenna myös, mutta ovat niin pieniä pätkiä, etten ihan kovin rankaksi kutsuisi. Kivaa vaihtelua opiskelu-kotiarkeen.

Loma on ollut suhteellisen rauhallinen, pariin otteeseen ollaan käyty sairaalalla. Maanantaina Kasperilta poistettiin cystofix ja leikkaushaavat on nyt todella hyvin parantuneet. Ihanaa, kun ei tarvitse kuskata pussia mukana joka paikkaan. Eilen käytiin neurologilla, joka tapansa mukaan kyseli ja tutki ihanan pitkään ja kiireettömästi - voi kun jokaisella lääkärillä olisi tällainen kosketus lapsiin ja vanhempiin. Suunniteltiin hieman lääkemuutoksia epilepsiaan ja tulevia tutkimuksia, jossa mietitään epilepsian tilannetta, eli VEEG-tutkimusta. VEEG:ssä otetaan aivosähkökäyrää videovalvonnassa ja etsitään sieltä purkaustoimintaa aivoissa. Tutkimuksen aikana yleensä annetaan myös jotain aistiärsykkeitä esimerkiksi vilkkuvia valoja, ja katsotaan provosoituuko purkaustoiminta niistä. VEEG-tutkimus on pääasiallisesti epileptikoille ja epileptikkoperheille hyvin tuttu tutkimus.


Kasper on voinut viime ja tämän viikon hyvin! Toivoa ehkä hieman on infektioidenkin suhteen, vaikka toki tätä ei varmaan kannattaisi kirjoittaa tai sanoa ääneen. Kävimme kuukausi takaperin homeopaatilla ja.. no.. Yksi pissatulehdus sen jälkeen (ja toki leikkaus), mutta muutoin on mennyt aika kivasti ja Kasperkin on jaksanut ihan eri tavalla. Tosin, tässä samassa on aika paljon muitakin muutoksia, kuten erilaisia estolääkkeitä aloitettu, joten on hieman hankala tietää mikä juttu johtuu mistäkin. 

Tähän viikkoon on mahtunut jo nyt vähän ratsastamista ihanassa syyssäässä, ulkoilua, sienestystä, olemista ja nauttimista, Kasper on soittanut tuntikausia pianoa! Paljon naurua ja kikatusta! Onnea terveestä viikosta! Viime viikonloppuna oli vähän vapaata, ja sillä jaksoi taas seuraavaan viikkoon.





Ihanaa syyslomaviikon jatkoa!

Sairaanhoitajaopiskelijat (minä ja ihanat tiimikaverimme) olemme tehneet Leijonaemot ry:lle, eli erityislasten vanhempien yhdistykselle kampanjan, jossa rohkaistaan isovanhempia osallistumaan erityislasten arkeen omalla hyväksikatsomallaan tavalla. 20.10 on kansallinen isovanhempien päivä. Hyvää isovanhempien päivää kaikille isovanhemmille <3 Käykää kurkkaamassa Leijonaemojen facebook https://www.facebook.com/leijonaemot/ ja instagram! Siellä on jo ilmestynyt 4 ihanaa kuvaa (ma,ti,ke ja to), tänään ilmestyy viides ja huomenna vielä isovanhempien päivän kunniaksi kuudes ja viimeinen kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti