torstai 31. toukokuuta 2018

Ihana kaivattu loma & valmistuminen.


Eilen se päivä vihdoin koitti; valmistumispäivä, jota olen kovasti odottanut. Valmistuminen ammattiin, josta on hyvä ponnahtaa pidemmälle. Aiemmat opinnot mukaanlukien suoritin ammattiopinnot yhteensä 12 kuukaudessa. Päättötodistuksen keskiarvo humpsahti 2,92 arvoon (1-3). Olen supertyytyväinen itseeni, todistukseeni ja siihen, että jaksoin ja kaikki ympärilläni jaksoivat patistaa minua eteenpäin, vaikka joinain päivinä ei ollut ihan yhtä tarmokas olo.

Eilinen juhla koululla oli hieno. Juuri sopivan lyhyt, että lapsetkin jaksoivat yllättävän hyvin sen ajan. Minä pidin valmistuvan oppilaan puheen ja taisin saada muutamat kyyneliin. Puhetta tultiin kehumaan jälkikäteen paljon, ja tosissaan se kyllä menikin ihan hyvin siihen nähden, että sain kaksi päivää aiemmin tietää toiveesta, että minä olisin sen puheen pitäjä. 

Lapset saivat koululta myös ruusut, kun niitä jäi yli. Isosisko ymmärsi niiden päälle ehkä enemmän kun pienempi herrasmies. Toisaalta, hän kun ei näe, eihän hänellä olisi ollut mitään ihailtavaa muutenkaan.. Hän päätti käyttää kukat ihan omalla tavallaan automatkalla juhlasta kotiin.



Juhlat ovat nyt takanapäin ja ensi viikolla olisi sitten oma henkilökohtainen juhla. Jätin tähän hieman väliä, jotta jos työharjoitteluissa olisikin tullut ongelmaa, olisin ehtinyt suorittaa tutkinnon ennen omaa juhlaa, eikä sitä olisi tarvinnut sitten sen takia siirtää. Kaikki kuitenkin sujui odotetusti ja hienoa niin. Kasperkin on ollut muutaman viikon paremmassa kunnossa. Paikallista infektiota kyllä on, mutta ei sellaista joka olisi merkittävästi vaikuttanut vointiin tai tarvinnut sairaalahoitoa.

Kesä voi siis alkaa.

Huomenna vielä tytön kevätjuhla ja sen jälkeen olisikin kaikkien meidän kolmen koulun/päiväkodin juhlat juhlittu ja loma voidaan julistaa alkaneeksi.

Olemme lasten kanssa tehneet parvekkeesta meille oikein ihanan kesäpaikan. Valmistelleet lämmintä kesäkautta, jotta saisimme istuskella parvekkeella ja nauttia lämmöstä ja auringosta. Tältä se nyt näyttää! Hieman viimeisiä silauksia viellä vailla, jotenkin vielä kaipaisi ehkä vähän väriä lisää. Kukatkin ovat mukavasti puhjenneet loistoon, yrtit ja muut vielä odottavat vuoroaan.




Tästä on hyvä jatkaa kesään! Kävimme viikolla uimassakin koko porukalla, tästä ja muutenkin apuvälineiden tarpeellisuudesta tulossa lähiviikkoina postausta!

8 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut valmistuneelle!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea valmistumisesi johdosta 🌺 kaikkea hyvää kesäänne ❤❤❤❤

    VastaaPoista
  3. Onnea valmistumisen johdosta! :)

    VastaaPoista
  4. Onneksiolkoon sinulle, kuten tasapuolisesti muillekin jollakintapaa Valmistuville ja vaikkei nimeäsi siinä mainittukaan, laitoin sinäänsä pääasiassa kahdelle, Erityisryhmien Toisen Asteen Opinto-ohjelmasta Valmasta Valmistuneille Onnittelut Yle-Vegan Tongåvan-Ohjelmaan, mutta toki, onnittelin myös tasapuolisesti muita Valmistuneita, joten kuulut tietenkin näin joukkoon! Vaikken kuvaa näekään, voin kuvitella, että Nuorempi Herra, käytti ruusuja niitä repimällä, mutta jos ei, niin millainen, on sitten käyttötapa? Hauskoja Kesäpäiviä sitten myös siellä Parvekkeella!

    VastaaPoista
  5. Onnea! Olipa tämä kertakaikkiaan kiva hyvänmielen postaus. Mukava kuulla, että Kasper voi taas paremmin. Ihanaa kesää teille! :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea, hieno saavutus!
    T. Marsa

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa! Suuret onnittelut valmistumisesta!

    VastaaPoista