lauantai 14. tammikuuta 2017

Onko helpoin vain jatkaa matkaa?

Mielikuva/mindfullnessharjoitus ajaa minut ulos luontoon. Olen erityislasten vanhempien yhdistyksen suunnitteluviikonlopussa ja kokeilemme teemamme green caren mukaista harjoitusta, jota voimme mahdollisesti käyttää vapaaetois- ja ohjaustyössämme myöhemmin tänä vuonna. Menemme kaikki yksikseen ulos ja etsimme oman paikkamme, sellaisen joka jotenkin puhuttelee meitä. Käännämme puhelimemme äänettömälle ja keskitymme vain omiin ajatuksiimme. Tarkoitus on kuunnella hetkeä kaikilla aisteilla, ja huomaan heti vieväni harjoituksen astetta pidemmälle, ihan kuin minulla tapana muutenkin on tällaisissa mindfullness-harjoituksissa. Ne ovat lähes järjestäen kolahtaneet minuun aikalailla aiemminkin ja nyt tulee taas sama fiilis.
Huomaan suuntaavani kävelyni läheiselle hevostallille päin, jota jo uumoiltiin alkukeskustelussa minun paikaseni. Se vain houkuttelee minua ja huomaan jo miettiväni miksi. Ehkä se on vain se tuttu ja turvallinen, josta olen muutenkin koko elämäni hakenut turvaa ja iloa elämääni. Olen ollut lähiaikoina tallilla usein, ja osaksi se toki johtuu ratsastusharrastuksestani, mutta osaksi juuri siitä eheyttävästä ympäristöstä jota olen elämääni kaivannut ja jota talliympäristö on minulle antanut.

Pysähdyn komean rautiaan hevosen tarhan eteen, joka kävelee luokseni hörähdellen. Hevonen selvästi moikkaa minua työntäen turpaansa aidan raosta. Hymyillen silitän turpaa, olemme toisillemme turvallisia. Mietin sitä, mitä minusta välittyy eläimelle ja mitä fiilistä eläin välittää minulle. Tunne on pääasiassa turvallinen ja kotoisa, helppo olla läsnä ja nauttia hetkestä.

Jatkan matkaani eteenpäin. Harjoituksessa oli ehkä tarkoitus pysähtyä ja löytää itselle paikka siitä luontomaisemasta, mutta paikkaa ei tunnu löytyvän. En saa itseäni pysähtymään. Jään miettimään vain sitä, mitä minusta oikein ajateltaisiin siinä  keskellä tietä tekemässä jotain harjoitusta. Miten minua katsottaisiin, mitä minusta oikein ajateltaisiin, jos pysähtyisin. En uskalla jäädä siihen.

Tämä äskeinen pohdinta saa minut miettimään koko harjoitusta ja sen tarkoitusta minulle. Mielestäni jokaisessa tällaisessa harjoituksessa on monia ulottuvuuksia ja jokanen tekee sen omalla tasollaan. Jään miettimään mitä tämä koko harjoitus kertoo minusta. Miksi en pysty pysähtymään ja mitä tapahtuisi jos pysähtyisin? Kuka minua tuijottaisi muka täällä pihalla, miksi kiinnittäisin niin kovasti muiden huomiota täällä luonnon keskellä? Mitäpä tapahtuisi jos pysähtyisin?

On helpoin vain jatkaa matkaa. Kävelen tiellä rantaviivaa pitkin ohi hevostallien. Olen ainoa kävelijä tällä tiellä, eikä muita kiinnostaisikaan mitä teen. Suljen kävellessä silmät ja kuuntelen ympäristöä. On niin rauhallista, lunta sataa hiljalleen. Tuntuu hyvältä, että minulla on hetki aikaa vain itselleni. Tehtävässä oli tarkoitus miettiä myös sitä, mitä valitsemani paikka kertoo minusta. Nyt mietin sitä, mitä se kertoo minusta, etten ole valinnut paikkaa. Olen kävelyä jatkava, paikkaansa tietämätön, paikkaansa etsivä. 

Pystynkö pysähtymään? Milloin olen viimeksi pysähtynyt?

Näpit jäätyy. Tehtävässä ei saanut käyttää puhelinta, mutta minun oli pakko kaivaa se esiin muistiinpanoja varten. Minun oli pakko päästä ottamaan muutama kuva, jotka kertovat jotain tästä hetkestä. Itse asiassa kuvat avaavat minulle paljon, katsojille ehkä vähemmän. Olen pysähtynyt kuvaamaan vain saadakseni sen hetken tallennettua, siis pysähdyin vain tietyn hetken vuoksi. Ehkä teen tätä samaa arjessa? Pysähdynkö usein itseni vai ympäristöni vuoksi? 

Jokaisen meistä täytyisi joskus pysähtyä kuuntelemaan ja miettimään omaa elämäänsä. Säännöllisesti meidän pitäisi tosissaan kuulostella itseämme; mitä me itse olemme vailla? Mitä juuri minä tarvitsisin? Miten minä voin? Mitä minä odotan itseltäni, mitä muut odottavat minulta? Mitä muutoksia vaatisi, että voisin paremmin?

Tämä vuosi 2017 tulee olemaan muutosten vuosi aika monellakin tapaa. Olen luvannut itselleni pitää itsestäni parempaa huolta. Olen myös ajatellut, että muutamien henkilökohtaisten asioiden aika on muuttua, niinkuin meillä kotonakin on tehtävä järjestelyitä. Osa näistä ajatuksista pohjaa ihan siihen, mitä olen itsestäni tämän matkan varrella oppinut, siitä mitä olen ja mitä ehkä haluaisin olla. On hassua vihdoin alkaa tekemään niillr asioille jotain. Toisaalta se tuntuu juuri nyt aika merkitykselliseltä.

Huomenna palailen kotiin ja alkuviikosta on varmasti aika jo tehdä jotain asioita eteenpäin. Vuosi on alkanut aika kovassa kiireessä tekemättömien hommien keskellä. Tammikuussa meillä on myös hirveästi lääkärikäyntejä, terapioita, tutkimuksia ja yksi leikkauskin. Olen myös itse menossa kirurgille ja luultavimmin kävelen sieltä ulos leikkauspäätöksen kanssa. Tammikuussa meillä oli suunniteltu muistaakseni yhteensä 19 terapiakäyntiä, 8 lääkärikäyntiä, 5 tutkimusta ja leikkaus, siis meillä kolmella yhteensä. Se on aika hurjaa se, mutta valitettavasti kevään muutkaan kuukaudet eivät kovin paljoa enempää periksi anna. Keväällä kun on vielä suunnitteilla Kasperin toinen vaativampi leikkaus pidemmällä toipumisajalla ja mahdollisesti minunkin leikkaus.. No aika näyttää miten asiat selkenee :)

Kasper on voinut vaihtelevasti, infektioita on ollut toisensa perään ja sokeriongelmia, mutta niihin on tehty lääkemuutoksia ja nyt on toivottavasti myös löydetty uusilla tutkimuksilla jotain lisäinfoa, joka voi ratkaista osan ongelmasta. Toivoisin kovasti että sokerit saataisiin tasapainoon ja ambulanssikeikoilta vältyttäisiin, ja että vihdoin saataisiin oikeasta lääkitysmuodosta kiinni. Muuten Kasper on ihan super, oppii uusia sanoja ja asioita ja "kärsii" (äiti kärsii....) ihanasta tuiki tavallisesta 3v uhmasta!!!

Jokaiselle toivon, että tämän vuoden aikana tutkitte itsessänne sitä, mitä juuri sinä tarvitset ja miksi. On todella tärkeöä tunnistaa omia voimavaroja ja heikkouksia, jotta voi joskus kehittyä taikehittää ympäristöä. Itselle se tapa on mindfullness ja samankaltaiset harjoitteet, yleensäkin tietoinen läsnäolo ja meditaatio ym, mutta joillekin se voi olla ihan joku muu, ja sekin on yhtä hyvä.



 



2 kommenttia:

  1. Luen aina, olet hieno persoona <3 T.Laura

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä, piti oikein ajatuksella lukea ja niin totta kaikki. Aina ei vaan kestä pysähtymistä...
    Leppoisampaa kevättä sinulle ja koko perheelle!
    ps. Lainasin joskus tekstiäsi, joka käsitteli erityisperheen lomailua. Kerroin mistä olen sanat lainannut. Kiitos siitäkin!
    T. Viiden erityisen äiti, jolle on tuttua saturaatiomittarit, peg, avanne ja monet muut jutut.

    VastaaPoista