maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kun jokainen punainen liikennevalo on pelottavan pitkä

Viime viikolla meillä eleltiin taas näitä surullisen tuttuja kauhunhetkiä. Kasperin sokeriongelma on taas lisääntynyt keväällä aloitetusta lääkkeestä huolimatta ja muutaman viikon on ollut vähän epävakaata. Sokerit on laskeskelleet iltaisin, öisin ja aamuisin, joskus myös päivällä, mutta reaktiivisesti tästä laskusta nousseet myös vähän turhankin korkealle, mitä ei oikeastaan aiemmin ole tässä mittakaavassa ollut. Alkuviikosta konsultoin jo meidän lääkäriä, joka lupasi konsultoida asiaa eteenpäin seuraavan askeleen mietteissä.

Torstaina Kasperin sokerit olivat olleet jo toista tuntia matalalla, ja tuntui vain ettei niitä saa enää korjattua kotona. Paras reitti on aina antaa glukoosia iv-kanavan kautta, mutta sellaista meillä ei ole kotona mahdollista tehdä, joten peg-napin kautta annettava glukoosi ja suun limakalvoille annettava hunaja auttaa yleensä suhteellisen hyvin - nyt ei. Pikkuhiljaa rielu 2 sokereilla tuntui, ettei niitä enää saa kotona korjattua. Ne nousivat, mutta laskivat taas uudestaan, enkä ollut enää perillä (ei muuten ollut sensorikaan) että mitä se sokeri todellisuudessa on. Verensokerisensori tulee aina vähän jäljessä ja lopulta se oli näyttänyt jo sen verran pitkään "MATALA" (eli sensorin mukaan alle 2), eikä enää pysynyt kärryillä mitä se todellisuudessa on.

Silloin alkoi jo hieman pelottamaan. Nouseekohan se kotikonstein? Pitääkö mun soittaa ambulanssi?

Uskoin kuitenkin pärjääväni. En kotona, mutta vieden lapsen itse sairaalaan. Ambulanssin tulossa kestäisi kuitenkin hetki ja Nelli oli myös kotona. Yritän parhaani välttää häntä näkemästä hätätilanteita, joten rupesin järjestämään hänelle hoitopaikkaa ystäväni luota samalla. Ambulanssin tilaamisessa on toinenkin mutta, se, että heidänkin ainoa vaihtoehto on laittaa iv-kanyyli ja sitä kautta glukoosia. Kasperilla on kuitenkin älyttömän hankalat ja huonon suonet, joihin kanyylin laittaminen on jopa lääkärille, joskus anestesialääkärillekin haaste. Ambulanssikuskit kun eivät ole pääosin lääkäreitä, niin tippaa ei tähän mennessä ole vielä koskaan saatu laitettua kotona. Monesti yrittämiseen on mennyt jo niin kauan aikaa, että samassa ajassa olisimme olleet sairaalassa omalla autolla.

Lähdin ajamaan tyttöä ystävälleni ja samalla pysähtelin muutaman kerran mittaamaan sokereita. Tsekkailin taustapeilistä että kundi on tajuissaan ja vielä väri kasvoilla, mutta tuntui, että vointi menee huonommaksi. Olin koko ajan valmiina soittamaan ambulanssin meitä vastaan jos vointi jotenkin romahtaisi. Välillä kaduin päätöstäni, mutta tiesin että apu on vain muutaman kilometrin päässä. Kaasujalka ei kuitenkaan saa Suomen lakien mukaan painaa tällaisessa tilanteessa kun ambulanssi on tavoitettavissa, joten ajelimme kuitenkin rajoitusten mukaan. Ja joka hiton liikennevalo paloi punaisena.

Punaiset liikennevalot eivät koskaan ole tuntuneet niin älyttömän pitkiltä.

Jokaisessa punaisessa liikennevaloissa tuntui, että tein väärän päätöksen. Joka kerta ahdistuin siitä, oliko tajunnantaso kuitenkin liian alhainen kuljettaa itse omalla autolla. Mitä jos jotain matkalla kävisi, kukaan ei olisi kuitenkaan suoraan samalla sekunilla auttamassa. Annoin matkalla muutamaan kertaan glukoosia ja hunajaa ja matka meni lopulta hyvin sairaalan pihaan asti.

Sairaalassa kaikki meni tällä kertaa hyvin. Kasper sai apua nopeasti ja siellä tunnettiin jo meidän tilanne hyvin. Tippa saatiin neljännellä yrityksellä laitettua kuin ihmeen kaupalla, ja sokerit korjaantuivat jo hieman ennen tipan laittoa suhteellisen hyvin, pysyen kuitenkin 4 päällä. Kasper jäi osastolle, jossa aamulla lääkäri tuli meitä moikkaamaan. Hän oli konsultoinut toisia lääkäreitä ja he päättivät yhteistuumin nostaa pojan sokerilääkkeen annostusta. Sairaalassa oltiin pari vuorokautta seurannassa ja sokeritippa saatiin sinä ainaka lopetettua aika odotetusti. Yksi matala sairaalassa tuli ja sen jälkeinen nousu, mutta matala sokeri oli korjaantunut jo ennen kun se tajuttiin, onneksi ihan itsenäisesti.

On tää sellaista vuoristorataa ollut. Nyt Kasper on tilapäishoidossa ollut pari vuorokautta ja huomenna tulee kotiin. Siellä on mennyt kaikki tosi kivasti, poika on ollut aamusta hieman huonovointinen, mutta muuten ei ole ollut ihmeellistä.

Me olimme Nellin kanssa kesälomareissulla pari päivää ja nautimme toistemme lähes jakamattomasta huomiosta, niin ansaittua. Valmistelen seuraavaa postausta, joka koskee meidän reissua ja hotelli/Särkänniemi-vierailua. Särkänniemeen meidän piti päästä koko porukalla, mutta kun olosuhteet vaihtuu, niin niin vaihtuu suunnitelmatkin.

Seuraavaa kesälomapostausta siis odotellessa. Nyt vihdoin ansaitusti nukkumaan!



Kasper keksi uuden IHANAN ovenpaukuttamis-leikin!

7 kommenttia:

  1. Huh mikä tilanne taas. Täällä seurailen Kasperin vointia. Seuraan mielelläni taivaltanne. Kiitos että jaat. Erityisesti tykkään elävistä kuvistasi. Päivittäin tulee seurattua onko uutta juttua blogissa.

    Onko kasperilla jatkuva verensokerisensori? Saako sellaista lapselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jatkuva sensori pojalla, ilman sitä olisi iaka pelottavaa tällä hetkellä :) meidön kohdalla se oli oletus että sellainen on jatkuvana. Kiitos kommentistasi ja hyvää kesää :)

      Poista
    2. Meillä on jatkuva sensori pojalla, ilman sitä olisi iaka pelottavaa tällä hetkellä :) meidön kohdalla se oli oletus että sellainen on jatkuvana. Kiitos kommentistasi ja hyvää kesää :)

      Poista
  2. Hei. En ole milloinkaan aiemmin kommentoinut, blogiasi jonkin aikaa seurannut. Olet upea äiti jolla ihanat lapset. Voimia ( pahoittelen kliseistä sanontaa, tarkoitan sitä todella ). Olen jo mummo-ikäinen, kahden lapsen äiti ja kahden mummi.
    Toivon teille kaikkea hyvää ❤❤❤ t. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja hyvää kesää myös teille <3 toivottelen itsekin monille aina voimia, vaikka tiedän miltä se voi kuulostaa. Mutta osaan myös ymmärtää sen sen oikeassa merkityksessä :)

      Poista
  3. Hei Jenni! Tuli vaan hassu ajatus ja tosiaan itse en tiedä näistä mitään ja onko mahdollista, mutta voisiko pojalle laittaa huberin neulaa? Ihan vaan jos verisuonia vaikea löytää. En tosiaan tiedä onnistuuko noin pienellä ja millä kriteerein ylipäätään laitetaan. Hyvää ja aurinkoista kesän loppua! :) olet uskomattoman vahva leijona emo :) -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) kaikenlaisista virityksistä ollaan puhuttu mitta toive olisi ettei mitään cvk tyyppistä tarvitsisi. Aika näyttää mihin ratkaisuun joudutaan :) hyvää loppukesää!

      Poista