maanantai 20. kesäkuuta 2016

Testissä Taikofon Therapy FeelSound Player

Huom. postaus on toteutettu yhteistyössä Flexound System Oy kanssa.

Saimme viime kuussa kotiin testattavaksi Taikofon-tyynyn, jota puheterapeuttimme keväällä näytti ja suositteli kokeiluun. Kiinnostuin tästä mielenkiintoisesta tyynystä kovin jo silloin - tyynystä joka on niin paljon muutakin kuin tyyny. Tai oikeastaani ihan kaikkea muuta kun tyyny. Taikofon on ollut meillä testauksessa nyt useampia viikkoja jo, mutta halusinkin päästä paremmin jyvälle tähän maailmaan ennenkun kirjoitan kokemuspostausta. Nyt testauksia on jo tehty ja "tuloksia saatu" jos niin voi sanoa, joten kirjoittamisen aihetta on. 

Tutustu TÄSTÄ!

Taikofon Therapy äänituntumasoitin perustuu suomalaiseen keksintöön, jolle on nyt haettu kansainvälistä patenttia. Taikofonin toinen keksijöistä on värähtelytekniikan tohtori Jukka Linjama. Taikofon ei ole kaiutin, vaan sen sisällä on värähtelevä Flexound Xperience-moduuli, soitinyksikkö. Taikofon on siis täysin suomalainen keksintö.

Taikofon Therapy on äänituntumasoitin, siis helpommin sanottuna konepestävän päällisen omaava tyyny, jonka sisälle kätkeytyy värähtelevä soitinyksikkö. Taikofon toimii sekä bluetooth-yhteydellä että 3,5 millimetrin plugin kanssa kytkettynä. Meillä on testailtu pääasiassa bluetooth-yhteyttä, joka onkin ollut äärettömän helppo tapa saada laite toimintaan. Yksinkertaisesti Taikofon siis kytketään laitteeseen (esim.puhelin/tabletti) piuhalla tai bluetoothilla ja laitteesta laitetaan soimaan musiikkia, satu, tai oikeastaan mitä vaan. Näin sinulla on tyyny, soitin, joka värähtelee mukavasti äänen mukana ja antaa sitä kautta todella moniaistillisen kokemuksen. Ensin ajattelin testata Taikofonia Kasperille pääasiassa, mutta pian huomasin sen olevan apuna paljon muuhunkin. Meillä sitä käytetään tällä hetkellä pääasiallisesti Kasperin aistiyliherkkyyksien siedättämiseen ja spastisuuden helpottamiseen alaraajoissa, tytön rauhoittumisongelmiin sekä omaan stressiin ja unettomuuteeni.

Tässä on Taikofon, 1,3kg 47cm x 33cm x 15cm kokoinen terapiatyynysoitin. Lelut tutustuivat siihen ensin ja saivat tuntea sen ihanan värähtelyn. Kasper kuulosteli Taikofonin ääntä hieman kauempaa lempilaulun ihahaan mukana. Taikofonista on saatavia useita eri värivaihtoehtoja, mutta tämä valikoitui äidin sinivärimieltymyksen mukaisesti.



Taikofonin sisälle kätkeytyy piuha, jota kautta soitin ladataan. Yhdellä latauksella Taikofon toimii useamman tunnin ajan. Piuhan saa piilotettua vetoketjun sisään kun sitä ei tarvitse käyttää.


Tuolta löytyy nappula, josta laite kytkeytyy päälle. Bluetooth-yhteyden muodostaminen oli superhelppoa ja nopeaa eikä yhteydessä ole ollut minkäänlaisia ongelmia.



Sitten valitaan puhelimesta musiikkia tai satuja ja nautitaan 


...ja välillä nukahdetaan...

Tapaus Kasper

Kasper on kovin ääniyliherkkä ja muutenkin aistiyliherkkä. Arvasin heti, että hänen kanssaan tutustuminen lähti ihan ruohonjuuritasolta. Ensin kokeilimme hieman pinnan rapsuttamista, joka sekin meinasi olla jo hieman ylitsepääsemättömän vaikeaa. Siihen kuitenkin tutustuimme suhteellisen pian ja seuraavaksi laitettiin jo hieman musiikkiakin tulemaan. Se oli vähän pelottavaa, mutta kun lempilaulu kajahti sai se pojan kasvoille hymyn. Taikofonia koitettiin aluksi antaa hieman käsiin tunnusteltavaksi, mutta se oli liian pelottavaa. Jalkapohjiin kokeilimme miltä tuntuu kun musiikin lisäksi tulee myös värinä - kuuloaistiin liittyy myös tuntoaisti. Sekin oli aluksi aika pelottavaa mutta siihen Kasper alkoi aika mukavasti siedättyä. Muutaman kerran ollaan jo taikofonia jopa hieman koskettu käsillä ja kerran jopa istuttu kevyesti sen päällä. Taikofon tosiaan kestää halailun ja syleilyn ja sen päällä voi jopa kevyesti makoilla. Vaikka tämä tutustuminen pojan kanssa vie varmasti vielä viikkoja ja kuukausiakin, niin uskoisin että tästä voisi tulla semmoinen pitkäikäinen kumppani, josta voi olla paljonkin hyötyä. Kun yksi aisti on poissa pelistä, on muiden aistien tärkeys korostunut. Uskon, että kun Kasper rohkenee koskea soitinta enemmän, hän saa varmasti hienoja elämyksiä sen kanssa. Hiljaa hyvä tulee.



Tapaus tytär

Typyllä on ollut pidemmän aikaa ongelmia rauhoittumisen ja hieman keskittymisenkin kanssa. Käyttäytyminen ja tunne-elämän puoli on tuonut haasteita, ja yhtenä iltana sain vain idean kokeilla Taikofonia rauhoittumisen helpottamisessa. Toki hänelle tämä soitin toimii muutenkin hyvänä kannustimena (kun teet iltahommat nätisti, saat kuunnella Taikofonista iltasadun), mutta huomasin, että värinän ja äänen yhdistämisellä tyttö rauhoittui paljon paremmin ja jaksoi keskittyä. Olemme koittaneet myös tehdä jotain keskittymistä vaativaa asiaa niin, että taikofonista tulee jotain rauhallista musiikkia joka saa kuitenkin soittimen värisemään. Kun keho saa samalla tuntoaistimusta, se aktivoi myös rauhoittumaan ja keskittymään paremmin. Olemme kuunnelleet lukuisat lastenlaulut, tarinat ja iltasadut värinällä höystettynä ja välillä Taikofon soi ihan siinä missä soisi cd-soitin. Ihan vain vaikka sen takia, että se on niiiiin kiva ja kiinnostava! Joskus Taikofon pääsee myös sänkyyn mukaan tuudittamaan uneen, kun ihan paha ilta tulee. Silloin on sopimus, että äiti hakee tyynyn pois huoneesta kun tyttö on vaipunut unisaarille. Se on jokaisella kerralla käynyt muutamissa minuuteissa, joka ei tosiaan tässä talossa yleensä ole normaalia.

Tapaus äiti

Tapaus äiti. Juu, mitähän sitä sanoisi. Äiti on välillä väsynyt ja stressaantunut ja sillä on aina monenlaisia seurauksia. Stressi kuormittaa kehoa ja aiheuttaa unettomuutta ja nukahtamisvaikeuksia. Kyllä minäkin yleensä hyvin nukun kunhan saan unen päästä kiinni, mutta se taas saattaa viedä aikamoisesti. Etsin youtubesta rentoutusmusiikkia ja unihypnooseja/unirentoutuksia ja ajattelin kokeilla semmoista ihan huvin vuoksi. Ensimmäisenä iltana raahastin soittimen siis sänkyyni ja pistin sieltä rentoutuksen soimaan. Aamulla heräsin loppuun kulutetun akun omaavan soittimen kanssa sängystäni. En muista kuunnelleeni rentoutusta ollenkaan, joten olin varmasti nukahtanut suhteellisen nopeasti. Muistan vain sen mukavan fiiliksen kun soitin värisi pään alla rauhallisesti ja rentouttavasti. En kuitenkaan ihan uskonut yhden illan apuun, mutta useiden testauskertojen mukaisesti tästä on kyllä ollut hyötyä. Aina soitin auttaa minua nukahtamaan paljon aiemmin ja rauhallisemmin kuin normaalisti. Pahoina iltoina uni ei aina siltikään tule, mutta uskon silti olevani rentoutuneempi niinäkin iltoina. Joskus olen kokeillut taikofonia myös tilanteissa, joissa olen kovin stressaantunut. Silloin käperryn sohvan nurkkaan, otan soittimen syliini ja laitan soimaan jotain kunnon bassopainotteista ärsytysmusaa. Tuntuu monesti jo yhden biisin jälkeen hieman paremmalta. Uskon, että laitteen värinällä on suuri merkitys rauhoittumisessa, kun koko keho saa aistikokemusta.

Olemme onnellisia omasta Taikofon-soittimestamme. Sitä on nyt raahailtu mukaan kylään mennessä ja erilaisiin tapaamisiin ja tapahtumiin. Kommentit ja kokeilut ovat olleet jännittäviä ja positiivisia ja lapset ovat olleet hyvin innostuneita Taikofonin käytöstä. Onkin ollut hassua laittaa vaikka Robinia soimaan tai sitten kokeilla vaikka miltä kuulostaa lintujen laulu kun samalla painaa korvan kiinni tyynyyn! 

Oletteko te päässeet jo testaamaan Taikofonia? Kuulisin mielelläni myös muiden palautteita :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti