perjantai 1. huhtikuuta 2016

2 tuntia 57 minuutia, mihin se meni?

Aina me puhutaan että on "asioita hoidettavana". Jatkuvasti pitää hoitaa asioita. Se kuulostaa aika normaalilta, koska kaikilla meistä on joskus asioita hoidettavana. Se, että normaali tavan ihminen tuskin koskaan ymmärtää miten paljon tosissaan me niitä asioita hoidamme. Pelkät kelan kerran vuodessa täytettävät hakemukset eivät ole vielä mitään. Tästä on tullut ihan mahdotonta.

Pidin kirjaa eilen kaikesta asioiden hoidosta.

Jonotin kelaan 9 minuutia, jonka jälkeen minun oli pakko lopettaa tärkeämmän puhelun tieltä. Hoitotarvikejakelu soitti minulle. Heillä on takaisinsoittopalvelu, mutta he harvoin soittavat siihen aikaan kun oletettu. Hoitotarvikejakelun kanssa puhuimme 12 minuutia puhelimessa. Selvittelimme väärintulleita hoitotarvikkeita ja tilasin omia diabetesvälineitä. Puhelu olisi kestänyt muutaman minuutin muuten, mutta asiakaspalvelija kertoi minulle suoraan olevansa siellä pitkän loman jälkeen ensimmäistä päivää ja oli suoraan sanottuna hieman hukassa. Lähete, mikä tarvike? Mitä tullut, mikä ref-numero.. Onkohan meillä niitä.. Joo, löytyy, laitetaan. Pyörittelin silmiä 12min puhelusta noin 8 minuutia.

Kävin kirpputorilla siivoamassa myyntipöytäni. Kotiin tultuani soitin uudestaan kelaan. Jonotin asiakaspalveluun 12 minuutia. Jonotus oli pakko keskeyttää. Soitin fysioterapian ajanvaraukseen, joka on auki (tietenkin) vain tietyn ajan päivästä. Sieltä puuttui kokonaan lähete, ja kaiken aikavenkslauksen ja lähetteiden etsimisten ja niistä sopimisten vuoksi puheluun kului aikaa 13 minuutia. Tämän jälkeen otin puhelun lääkärille, ja siinä selvittelyssä (puuttuvat lähetteet/kirjaukset) meni 10 minuutia + jonotus.

Iltapäivästä soitin laskutusfirmaan laskusta, joka oli täysin utopinen. Laskun selvittelyssä meni muutaman puhelun mukaanottaen yhteensä 22 minuutia. Asia selvisi lopulta, ja kaiken järjen mukaan sen selvittämiseen olisi pitänyt kulua vain pieni osa tuosta ajasta. Soitin sitten kelaan jälleen ja päätin jonottaa sen aikaa mitä se nyt sitten ottaa. Jonotin 28 minuutia ja puhelu kesti itsessään 16 minuutia. 

Kelan jälkeen soitin vielä sosiaalitoimistoon hukkuneen paperin vuoksi. Selvittely kesti kahden puhelun yhteisaikana 17 minuutia, ja asia jäi edelleen selvittelyasteelle.

Eri puolelta sosiaalitoimistoa soitettiin ja puhelu ko.työntekijän kanssa kesti 38minuutia.

Yhteensä selvittelin ja hoidin asioita eilen 2 tuntia 57 minuutia. 

Se on noin 1/5 hereilläoloajastani.

Voisin sanoa, että jos osapuolet olisivat olleet tahoiltaan huolellisempia, tämä aika olisi lyhentynyt jo jonkin verran. Kaikkia asioita ei voi hoitaa sähköpostitse, eikä esimerkiksi Espoon uusi hoitotarvikkeiden sähköinen tilauslomake todellakaan aina toimi sillä tavalla kun on odotettu. Uutta teknologiaa tulee, mutta sen laadusta ei välttämättä ole tietoa.

Olen monesti eri lääkäreille ja hoitajille soittaessani yrittänyt selittää, että kun sitä hoidettavaa asiaa on oikeasti nin paljon. Että minulla olisi muutakin elämää kun istua puhelin kädessä ja kirjoitella post-it-lapuille muistiinpanoja. Varata aikoja, muuttaa aikoja, selvitellä ihmeellisiä laskuja, puuttuvia lähetyksiä, outoja päätöksiä ja puuttuvia papereita. Jo meidän arjessa menee itsessään ihan tarpeeksi aikaa ja voimia, niin tämä kaikkien asioiden hoitaminen tulee siihen päälle vielä.

Paperisotakin on todellista. Eilen kaiken asioiden hoitamisen ohella täytin neljä kelan hakemusta, vammaispalvelun matkakustannuslomakkeen, yhden kulukorvauslomakkeen, yhden toisen hakemuksen, päivitin lääkelistan, sovin terapioita ja lääkärikäyntejä, laitoin pari sähköpostia puuttuvista lausunnoista ja tarvittavista papereista. Olin tehokas, joka päivä ei ihan samalla tahdilla jaksa tehdä asioita. Ja tämä kaikki yhden päivän aikana, yhden ihmisen voimin.

Siinä on vähän miettimistä. "Asioiden hoito" voi tarkoittaa montaa asiaa, toisilta se voi viedä enemmän ja toisilta vähemmän aikaa. Sitä ei silti mielestäni pidä ollenkaan aliarvioida.

2 kommenttia:

  1. Moikka!

    Löysin blogisi puhtaasti vahingossa ja olen jo pidemmän aikaa seurannut sitä sivusta. Itse asiassa, muistan teidän porukan erittäin hyvin myös Elämä Lapselle -konsertin insertistä ja teidän perheen tarina nostatti tunteet pintaan sekä mulla että avopuolisolla. Voin myös sanoa, että se todella vetää hyvin nöyräksi, mitä kaikkea oot joutunut kokemaan. Omat murheet ja valituksen aiheet tuntuvat sen rinnalla erittäin pieneltä, jopa mitättömältä.

    Ihailen sun avoimuuttasi ja rohkeuttasi kirjoittaa asioista juuri niin kuin ne ovat ja samalla tuot esiin sen, että kaikkien vaikeuksien keskellä voi selviytyä ja pärjätä. Tsekkasin myös eilen illalla MTV3.doc -ohjelman "Yksinäisyyden yllättämät", joka kertoi raa'alla tavalla (kuitenkin myös kauniisti) sen, miten hyvin erilaiset ihmiset eri elämäntilanteissa voivat tuntea olonsa yksinäiseksi. Se ohjelma teki myös muhun vaikutuksen.

    Kirjoitan itse PLATINUM GIRL -nimistä blogia, jossa kerron elämästä mun näkökulmasta ja niin avoimesti kuin vain pystyn. Mulla itselläni on lievä liikuntavamma ja mulle on myös hyvin tuttua erilaisten juoksevien asioiden hoitaminen ja taistelu erilaisten viranomaisten kanssa esimerkiksi etuuksista. Silti se on hyvin pientä siihen, millaista paperisotaa joudut käymään itse ja taistelemaan asioista. Ei voi muuta kuin ihailla päättäväistä asennettasi!

    Toivotan sulle ja sun perheelle oikein hyvää kevättä! :)

    Ja niin, annoin muuten blogini Facebook-sivuilla mun seuraajille tutustumisvinkin sun blogiin, koska mulla on tapana nostaa esille pysäyttäviä/kiinnostavia/lukemisen arvoisia blogeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja anteeksi että vastaaminen on kestänyt. Noteerasin ja luin sen kuitenkin heti :) kävin myös tutustumassa sun blogiin ja niin se on, että avoimuus pelottaa monia mutta on todella palkitsevaa. Asioista täytyy puhua ja muureja murtaa! Jatketaan samalla linjalla! Hyvää kevättä :)

      Poista