Uudenvuoden päivänä istuimme mummilassani kahvittelemassa ja juttelemassa mukavia kun selailin samalla facebookia. Silmiini pisti viesti, jossa minun kerrottiin voittaneen yhdessä toisen, tuntemattoman naisen kanssa hemmottelupäivä, joka sisälsi paljon todella ihania juttuja. Kyseessä oli yksityisen hyväntekijän Brother Christmas HKI arvonta. Meinasin (ehkä teinkin niin) hyppiä kattoon ja kiljua, koska olihan tässä kilpailussa varmasti muitakin osallistujia! Minä voitin, minä, joka pitkään olen ajatellut "vain" muita. Minä, joka päivittäin pistän itseni likoon lasteni eteen ja autan kavereita ja perhettä sen minkä ehdin ja jaksan. Vihdoin minäkin olin saanut jotain, jota todella tarvitsin. En oikein edes uskaltanut asiasta puhua muille, kun pelkäsin ihmisten kateutta/ ymmärtämättömyyttä.
Perjantai-aamu koitti ja olin vatsa täynnä perhosia. Edellinen yö meni huonosti, Kasper järjesti aikamoisen shown vähän ennen viittä yöllä (yllätys yllätys) enkä oikein saanut sen jälkeen kunnolla nukuttua. Olin väsynyt ja jännittynyt. Aamukahvia juodessani kuulin vielä radiosta uutisen, jossa kerrottiin junien myöhästelevän/peruuntuvan jonkin onnettomuuden/korjausjutun vuoksi. Pääsääntöisesti liikun autolla, mutta juuri silloin kun haluaisin kulkea junalla, käy yleensä juuri näin. Sain kuitenkin kyydin juna-asemalle ja siitä alkoi hemmottelupäiväni - oma päiväni.
Helsingissä suunnistimme Helsingin urheiluhierontaan, jossa hierojat Pekka ja Antti ottivat meidät työn alle. Olinkin ollut viime viikot niin kipeä, että hieronta tuli juuri oikeaan paikkaan. Sormet puutui jo niin pahasti aamuisin ja sängystä nouseminen tuotti tuskaa, kun selkä huusi hunajaa. Jatkuva päänsärky, niskakipu, selän vihlominen, säteily jalkoihin.. ja mitä näitä nyt oli. Syy löytyi kyllä, ja tunnin aika meni kun hujauksessa. Toinenkin olisi varmasti mennyt, jos aikaa vain olisi ollut. "Sanot jos sattuu liikaa"- kuulin tämän useasti. Ajattelin vain, ettei siitä ole mitään hyötyä jos höyhenellä sivelee, vaikka tippa meinasi välillä käydä linssissä. Tunnin jälkeen minua ei särkenyt päätä ja sormissa tuntui kiertävän veri. Olin hieman vetreämpi ja parempivointinen, joskin kauhean rentoutuneeksi ei itseään voinut kuvailla. Kyllä pitää propsit antaa pojille, asiantuntevaa, henkilökohtaista palvelua ja lämminhenkinen asiakaspalvelu!
Helsingin urheiluhieronnalta suuntasimme Minna Parikka Universum- myymälään. Minna Parikka oli lahjoittanut meille 300€ lahjakortin, jonka päätimme toiselle arpomisen sijaan käyttää puoliksi. Liikkeessä oli alet meneillään, joten saimme kummatkin valittua itsellemme kengät. Asiakaspalvelu liikkeessä oli aivan ihanaa ja lämminhenkistä. Saimme rauhassa katsella ja sovitella ja meille kerrottiin tuotteista. Käynnistä jäi hyvin positiivinen fiilis ja upeat kengät mukaan. En ehkä edustanut parhaimmillaan kirkkaankeltaisilla kumisaappaillani desing-kenkien joukossa, mutta hei, minkäs teet näille sadekeleille ;)

Kasvohoidon jälkeen meille tehtiin kevyt ehostus, jottei juuri puhdistettu iho joutuisi paksun meikkikerroksen tukkimaksi. Saimme kuitenkin hieman väriä iholle, jotta olisi mukava jatkaa loppuiltaa, josta tuli vielä jännittävä.
SiluettiSpasta lähdimme "tukkalääkärille" kampaamo LOISTOon Korkeavuorenkadulle. Siellä meidät otti vastaan ihanan energinen ja eloisa tiimi. Juttelimme päivän kulusta ja siitä, mitä meidän hiuksille saisi tehdä. Koko tiimi vaikutti hyvin ammattimaisilta ja erittäin osaavilta (ja olinhan kuullut ja lukenut paikasta niin paljon hyvää) joten uskalsin antaa aika pitkälti vapaat kädet. Sivusiiliä en halunnut, mutta muuten hiuksilleni saisi tehdä sen, minkä parhaaksi näkee. Pitkät hiukset piti aina laittaa kiinni, joka rasitti hiuksia aika paljon. Siksi päädyttiin yhteisymmärryksessä lyhentämään hiuksia paljon - no. Aika tosi paljon. Ja niistä tuli ihanat. Niistä tuli tummat ja lyhyet mutta tosi ihanat. Kiitos Hiusloiston Jaana ja Veera upeasta työstä! Saitte meidät loistamaan.
Kampaajalla meni useampi tunti, hiusten leikkaamisen ja värjäämisen kanssa ei pidetty mitään kiirettä. Laadusta ei todella tingitty. Kampaajalta lähdimme sitten kävelemään Ravintola Savoyta kohti.
Ravintolassa meidät otti vastaan itse paikan keittiömestari, Kari Aihinen. Kari oli hyvin lämminhenkinen, toivotti meidät tervetulleiksi. Saimme pöytään lasit shampanjaa. Kari kertoi, että henkilökunta pitää meistä koko illan hyvää huolta, katsoo että ruokaa ja juomaa riittää ja kaikki muutkin asiat ovat koko ajan mallillaan. Ja siltä tuntui. Meille tarjoiltiin 7 ruokalajin illallinen kaikkine juomineen. Henkilökunnan asiakaspalveluhenkisyys oli jotain niin uskomatonta. He tiesivät tuotteista hurjan paljon, opin viineistäkin illan aikana todella paljon lisää. Viinit olivat hyvin laadukkaita ja niistä oikeasti maistoi ne maut, mitä halpisviineistä saa hakea hyvälläkin makuaistilla. Puitteet olivat upeat ja näköala.. wau. Totesimme, että tämä on niin ainutlaatuinen tilaisuus, tuskin tulemme tänne uudestaan pääsemään. Ehkä vähän mietimme miten niin hienossa ravintolassa kuuluu käyttäytyä, kun etiketit olivat kotiruokailuun tottuneilla hieman hukassa, mutta kyllä me aika kunnialla selvittiin! Kari tuli vielä lopuksi juttelemaan pitkät pätkät meidän kanssa ja kiitimme häntä tästä mahdollisuudesta. Todella lämminhenkinen ihminen, sydän paikallaan.
Ilta olisi voinut jatkua vaikka aamuun, mutta koti kutsui. Pienien mutkien kautta pääsimme koteihin, illalla vähän väsytti. Lauantaina pohkeet kiittivät kävelystä ja selkä oli arkana hieronnasta. Mutta mieli oli rauhallinen ja hyvä.
Tätä minä todella kaipasin.
Ilta olisi voinut jatkua vaikka aamuun, mutta koti kutsui. Pienien mutkien kautta pääsimme koteihin, illalla vähän väsytti. Lauantaina pohkeet kiittivät kävelystä ja selkä oli arkana hieronnasta. Mutta mieli oli rauhallinen ja hyvä.
Yritin monessa paikkaa selittää, kuinka ikimuistoista ja tärkeää tällainen huomioiminen on. Me erityislasten vanhemmat (unohtamatta meitä kaikkia muitakin ihmisiä, vanhempia, työntekijöitä ym) ansaitsemme välillä omaa aikaa, hemmottelua, vapaata. Olen vuosien varrella oppinut arvostamaan niin paljon asioita, että sitä on vaikea edes kuvitella. Kun hoidamme lapsiamme 24/7 kotona, aikaa on harvoin omalle itselle ja omaan hyvinvointiin.
Tämä postaus ei ole mikään yhteistyöpostaus. Päivä oli vaan niin uskomattoman upea, että haluan kertoa siitä muillekin. On todella hienoa, että yritykset lähtevät tällaiseen mukaan. Pienillä teoilla saadaan suuria ihmeitä.
Iso kiitos tästä piristyksestä. Tämä tuli niin oikeaan aikaan ja paikkaan.
Tästä jatkaa taas pitkälle <3
Iso kiitos tästä piristyksestä. Tämä tuli niin oikeaan aikaan ja paikkaan.
Tästä jatkaa taas pitkälle <3
Kiitos Brother Christmas HKI. Olet kullanarvoinen. Jatka samaan malliin <3
Ei olisi parempaan osoitteeseen voinut voitto mennä! Sinä olet niin ansainnut tuon ja ihanasti osasit nauttia koko päivästä!
VastaaPoistaOlet antanut itsestäsi erittäin lämminhenkisen kuvan ja toivon kaikkea parasta sinulle ja lapsillesi!
Kiitos <3
PoistaMahtavaa, aivan tippa linssissä!
VastaaPoista<3
PoistaUskomattoman ihana päivä! Olet hyvä äiti ja ansaitsit ehdottomasti kaiken mitä tämä päivä sinulle tarjosi! ❤
VastaaPoista<3
PoistaAivan ihana päivä teillä! Ja voitto tullut kyllä oikeaan osoitteeseen! ❤️
VastaaPoistaTätä lukiessa tajusin, että minäkin aina unohdan itseni. Aina teen kaiken lasten ehdoilla ja omaa aikaa ei juurikaan ole. En muista edes koska olisin hemmotellut itseäni, jos ei lasketa salaa syötyä suklaata ja ravintolailtaa toisten ms-äitien kanssa. Päätinkin, että nyt ryhdistäydyn ja varaan edes kampaajalle ajan. :)
Se on niin tärkeää että on jotain piristystä joskus arjessa, jaksaa taas hurjan pitkälle <3
PoistaLöysin blogisi sattumalta mitälie polkua kautta. Olet uskomaton nainen, en ymmärrä miten sinä jaksat, tai ymmärrän, lasten vuoksi me äidit jaksamme. Mutta tähän postaukseen, olen samaan mieltä, että ei olisi paremmin sopinut voitto kuin sinulle. Tämä päivän olit todella ansainnut!
VastaaPoistaKiitos :)
Poista