Väsymystä; ph-mittaus, ambulanssia ja leikkaus

Juuri nyt väsyttää. Väsyttää tosi kovasti. Kello on melkeen puolenyön, mutta uni ei  tule. Asiat pyärii mielessä ja väsymys alkaa jo muuttamaan ajatuksia ehkä jopa väärään suuntaan. Viikkoon on taas mahtunut niin hurjan paljon tapahtumaa, että oikein oksettaa. Olen kuitenkin selvinnyt taas kaikesta ja jokainen kokemus voimaannuttaa enemmän äitinä ja erityisesti ihmisenä. Kun antaa hyvän energian voimaannuttaa, se vaikuttaa enemmän kuin uskoisikaan.

Torstaina kävimme asentamassa Kasperille ph-mittarin, joka tulisi olemaan meillä seuraavat 24 tuntia. Luin ohjeistusta jo viikkoja aiemmin ja tuskailin jo valmiiksi hurjan paljon. Huomasin, että loin siis itselleni jo valmiiksi odotukset siitä, miten rankka vuoroausi tulisi olemaan. Vaikeintahan siinä oli se, että koko vuorokauden aikana kaikki asennonmuutokset, ruokailujen alut ja lopetukset ja oireet piti kirjata ylös. Refluksilääkkeet piti jättää pois jo viikko ennen kokeen oikeellisuuden varmistamiseksi.

Lähdin Jorviin sillä asenteella, että vuorokausi on valmiiksi jo pilalla. Yritin kääntää asiaa ajattelemalla, että pian se olisi jo ohi, ja sitten saisimme kuulla tuloksia ja toivottavasti tietäisimme mahdollisia uusia apukeinoja voinnin helpottamiseen. Nenämahaletku, tai sen tapainen, laitettiin nenän kautta mahaan ja röntgenissä kävimme vielä tarkistamassa, että letku oli oikeassa paikassa. Lääkäri tarkisti kuvan, ja letkua otettiin vielä hieman takaisinpäin, jotta oikea kohta olisi taattu. Letku kiinnitettiin laitteeseen, joka seuraisi seuraavat 24h mukana. Mukaan sain neljä A4 paperia, joihin kirjasin myös oireet ja kaiken muun sen lisäksi, että ne näpyteltiin siihen härveliin. Muutamien tuntien aikana huomasin, ettei tämä ollutkaan niin hankalaa kuin olin kuvitellut.. Olen luonteeltani muutenkin niin kirjaaja-ihminen, että päiväkirjan täyttö ei oikeastaan luonut mitään ihmeellistä poikkeusta päivärytmiin. Ainoa ongelma oli, että laitteen pussukka oli ihan surkea ja laite pääsi muutaman kerran livahtamaan lattialle.

Toivoin hartaasti, että Kasper nyt sitten oireilisi tämän vuorokauden aikana edes jotenkin, jotta saataisiin jotain kirjoihin ja kansiin. Poika sitten komeasti illalla oksensi koko iltasapuskat ja -lääkkeet. Muutakin oiretta onneksi oli, jotta katsotaan mitä tuleman pitää. Ompahan vähän peehoota mittarille.

Perjantaina saimme mittarin pois ja se lähti sairaalan päässä purkuun. Lääkäri soittaa minulle tuloksista 2vk päästä. Vein Kasperin rinnekotiin ja lähdin itse viettämään minilomaa festareille. Vapaapäivät tulivat tarpeeseen (niitä sen enempää kommentoimatta.. :D )

Sunnuntaina kävin hakemassa tytön mummilasta iltapäivällä ja sieltä lähdettiin käymään minun mummini luona. Sielläkin niin harvoin ehtii käydä, että oikein hävettää. Klaukkalasta ajeltiin Rinnekotiin hakemaan Kasper. Typy oli hyvin omatoiminen ja kuskaili veikkaa pandatuolissa ympäri osastoa ja käytävillä, ei saanut auttaa. Hyvä ettei neiti nostanut tavaroita ja poikaa vielä autoonkin. Sunnuntai-iltana syliteltiin paljon, koska seuraavana päivänä oli tarkoitus kirjautua sairaalaan.

Maanantai-aamu oli aivan normaali. Noustiin ylös, vietiin Kasperin kanssa tyttö eskariin aamuhommien jälkeen ja tultiin takaisin kotiin pakkailemaan sairaalakamoja. Kun päästiin kotiin, Kasper makoili mun sylissä ja mietin siinä itsekseni syytä sille, miksi Kasper oli niin väsähtänyt jo silloin. En kuitenkaan ajatellut silloin minkään asian olevan huonosti.

Ennen kun lähdimme kotoota, päätin kuitenkin katsoa Kasperin sokerit, ihan huvin vuoksi ja vähän tietääkseni missä ne huitelee. Olen mittaillut aika-ajoin pojan sokereita, jotka ovat aiemmin heitelleet silloin tällöin. Nyt mittari näytti 3.4. Sitten se näytti 3.2, 3.0, 2.9, 2.8... Muutamallakin eri mittarilla mitattuna. Tajusin, että nyt taitaa olla hätä ja soitin ambulanssin. Liuotin hädissään sokeria lämpimään veteen, jota aloin letkuttamaan suoraan ruokintaletkun, pegin kautta. Ambulanssi tuli pillit päällä. Sokerit oli kuitenkin saatu nousuun onneksi ennen lanssareiden tuloa, 6.8 mitattiin yhdessä. Onneksi oli sokeria lähettyvillä, ja onneksi joku äidinvaisto kertoi taas jonkun asian olevan huonosti.

Pääsimme jatkamaan Lastenklinikalle menoa ilman ambulanssia, kun olimme sinnepäin kuitenkin jo menossa. Kävimme labrassa ja sitä kautta menimme osastolle. Annoin siellä kirurgille ensihoitokertomuksen ja kerroin olevani huolissaan. Kirurgin kanssa käytiin pääpiirteittäin läpi Kasperin leikkaus; tehdään uusi huuhteluavanne ja peg-ensiletku vaihdetaan napiksi. Kaksi helppoa ja yksi haastavampi operaatio, ja yhdessä ne ovat kuitenkin sellainen kombinaatio, että toipumisesta/sairaalassaoloajasta ei vielä voinut sanoa oikein mitään.

Kasper oli yön yli suonensisäisillä nesteillä tyhjennyksessä. Tulin aamulla takaisin osastolle odottelemaan saliin pääsyä. Vähän ennen kahta pelotti vielä, peruuntuuko leikkaus, koska edellinen ei ollut vieläkään loppunut. Kasper kuitenkin pääsi hieman 14 jälkeen leikkuriin.

Leikkurin ovelle pojan saatettua lähdin käymään kampissa asiakseni vierailla Eerikinkadulla kivikaupassa ( <3 ) Huhhuh, taas sai kokea sen uskomattoman energian joka siellä paikassa on! Tiesin tarvitsevani tietynlaiset kivet, jotka onneksi löytyivät helposti ja osuivat silmään hyvinkin nopeasti. Yhden kiven aioin viedä illalla pojan sänkyyn ja kaksi oli minulle yöpöydälle muistutuksena asioista, joita käyn tietoisesti ja tiedostamatta koko ajan läpi. Kivikaupasta lähdin kampin kautta bussilla takaisin lastenklinikalle, hyppäsin autoon ja ajoin kaupan ja tytön eskarin kautta kotiin. Siskoni tuli hoitamaan tyttöä, jotta pääsin illaksi vielä takaisin osastolle odottamaan poikaa leikkurista.

Kasper pääsi heräämöstä seitsemän jälkeen illalla. Leikkaus oli mennyt erinomaisesti ja herääminen myös. Kasper oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Kivut kuitenkin palailivat osastolla aika nopeasti puudutuksen hävittyä ja saikin sitten useamman kerran illalla morfiinia. Saturaatiot hyppivät jonkun aikaa miten sattuu, kun poika pääsi vetäsemään sosetta henkeensä ja yski sen jälkeen vielä tovin aika paljon. Muutaman kerran taisi omakin sydän jättää lyömättä niiden laitteiden piippausten takia.

Nyt tuntuu, että uni voisi jo tulla. Jätän siis lopputarinan seuraavaan tekstiin, kirjoittelen Kasperin leikkauksesta toipumisesta siis ensi kerralla, toivottavasti olemme siihen mennessä jo päässeet kotiin!