sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ihka ensimmäinen blogipostaus

Mistähän sitä sitten tämän romaanin alottaisi.. Mä oon aina ollut surkea näissä blogeissa, tää tekeminen ja säätäminen on jotenkin ihan huuhaata mulle, vaikka näiden koneiden kanssa en mikään käsi olekkaan. Mut katotaan, jos tästä sais jotain aikaan, kun kirjottamisen tarve on suuri ja asiaa riittää.. Jos sen saa edes tekstiksi yksin purkaa, sekin on jo yksi askel eteenpäin.

Mä halusin jo aiemmin kirjoittaa. Kirjoittaa ylös kaikki ne tuskat ja ilotkin, mitä tässä on koettu. Musta ei oo kuitenkaan ollut siihen vielä. Ehkä se hetki on nyt. Allaoleva teksti on hyvin sekavaa, olen yrittänyt kirjoittaa ja tiivistää siihen jotenkin kaiken sen mitä on tapahtunut vajaa 11kk aikana, mutta niinkuin luettua sen huomaa, loppu jää hyvin vajaaksi. Lupaan palailla niihin asioihin tulevaisuudessa ja kirjoittaa enemmän muustakin elämästä.

Keskiviikkona 4.12, juuri jäätyäni varhennetulle äitiyslomalle (rv 31+2), menin naistenklinikalle sovittuun ylimääräiseen ultraan. Vauvan virtsarakkoa oli aiemmin tutkittu sen suuren koon vuoksi ja löydettu sieltä jotain ongelmaa, ja todettu myös että toinen munuainen on jostain syystä rakkulainen (multikystinen), joten raskauttani seurattiin tiiviisti sikiötutkimusyksikössä. Tällä kertaa olin kuitenkin äitiyspolilla Naistenklinikalla, koska sikiötutkimusyksikössä todettiin että heidän seurannoissa tuskin uutta tulisi, ja siirsivät minut takaisin ns.normaalipuolelle. Ultraava lääkäri huolestui kovin, koska vauvan sydän näytti suurelta ja tekevän liikaa töitä normaaliin nähden. Minulle varailtiin aikoja 2pv välein ktg-käyrä-kontrolleihin ja sitten kahden viikon päästä katsottaisi lapsivesipunktio. Siitä selviäisi, olisiko vauvan keuhkot mahdollisesti jo tarpeeksi kypsät syntyä etuajassa. Huh! Laskettu aikani oli helmikuussa, joten siihenhän oli vielä matkaa! Meidän piti lähteä Pohjanmaalle moikkaamaan kavereita itsenäisyyspäivän aamuna, mutta sen reissun joutuisi jättämään, koska käyrillä pitäisi ravata parin päivän välein. Lääkäri vaan tokaisi, että voisin sitten tehdä reissun mahdollisesti jo tammikuussa vauvan kanssa. Tajusin sanat vasta huoneen ulkopuolella ja hätäänyin hieman. Vauva, tammikuu.. siis tulisiko vauva jo tammikuussa?


Olin hieman suuttunutkin, niin kauan olin reissua ja rauhallista äitiyslomaa suunnitellut! Ja mitä vielä, parin päivän välein ravata naistenklinikalla. Ihan kun ei olis ollut muutakin tekemistä näin äitiysloman alkajaisiksi, koska olin painanut tosi kovaa töitä viimeiset työssäoloviikot. No, kävin vielä lähtiessäni moikkaamassa diabeteshoitajaa (minulla 1-tyypin diabetes) ja hän totesi siinä, että muista tarkkailla liikkeitä ja tulet samantien sitten päivystykseen jos jotain kummallista. Joo, totesin hyvin turhautuneena koko tilanteesta. Esikonkin syntymää epäiltiin jo monta kuukautta ennen laskettua aikaa, ja aika turhaa se epäily oli (rv 37+0) joten ajattelin, että tässäkään ei ole mitään hätää.....

Päivä meni sukulaisille soitellessa ja uutisia kertoillessa. Huolissaanhan kaikki olivat, mutta sanat "eiköhän kaikki järjesty", kuulin turhankin monta kertaa. Osalta kysyinkin, että mitä jos ei järjesty? Mitä jos se vauva oikeasti syntyy jo joulun jälkeen? Tai ehkä ennen joulua? Lapsivesipunktioon oli aika muistaakseni 18.12, ja lääkäri meinasi että jos siinä tulos olisi hyvä, synnytys suoritettaisiin mahdollisesti jo pian tämän jälkeen. Kukaan ei uskaltanut puhua kanssani siitä, mitä tapahtuisi, jos kaikki ei menisi putkeen.

Iltaa kohden olo huononi. Olin kiertänyt päivällä useissa kaupoissa, yrittäen unohtaa aamuista ultraa. Supisti ja ahdisti, vatsaan sattui, joka puolelle sattui. Tuntui että vauva painaa todella alas ja yrittää väkisin päästä pois. Minua ei ollut aiemmin supistanut kun ihan hieman silloin tällöin, joten ihmettelin oloa. Iltaa kohden olo vaan paheni, eikä illalla leffan katsomisesta meinannut tulla mitään. Muuttui fast&furious-leffa hetkessä aika paskaksi, kun olo huononi huononemistaan. Jossain välissä tajusin - potkut - niitä ei ole. Ei potkuja? Ei liikkeitä? Mitä se diabeteshoitaja juuri aamulla oli varoittanut - seuraa vauvan liikkeitä ja tule herkästi päivystykseen. Söin puoli pussia karkkia ja join puoli pulloa sokerilimpparia yrittäessäni saada pienen pojan heräämään mahassa, mutta turhaan. Edes vatsan tökkiminen ei auttanut. Laittelin vielä muutamalle parhaalle ystävälleni viestiä, että pitäiskö lähteä päivystykseen.. En siinä tilanteessa olisi todella jaksanut, juuri aamulla samaisessa paikassa olleena. Pakko se silti oli. Totesin katsovani elokuvan loppuun ja lähteväni sitten, jos liikkeitä ei vieläkään olisi tuntunut.

Siitä meni varmaan 10 minuuttia, kun totesin, että olo on niin kamala, etten kestä. Sain kyydin päivystykseen. Siellä elämäänsä kyllästynyt kätilö otti minut vastaan. Aamun tekstejä ei tietenkään vielä ollut koneella, ja kätilö hyvin närkästyneenä yritti lypsää minulta tietoa mitä siellä aamulla oikein "muka" sanottiin. Viimein monen mutkan jälkeen hän laittoi minut käyrille ja totes että "hyvät käyrät". Silloin ajattelin että "just, revin ihan just nää laitteet hittoon ja lähden kotiin. vauvan sydän lyö, ei se kuollutkaan ole". Onneksi pian tuli toinen kätilö, joka todella oli kiinnostunut voinnistani. Hän katsoi pitkään käyrää ja totesi, että pääsen varmasti ihan pian lääkärille, mitään muuta sanomatta. Ihmettelin, kun edellinen kätilö oli todennut, että täällä saattaa mennä tuntikausia, kun on niin paljon äitejä, joiden mielestä vauvan liikkeet ei tunnu.

Lääkärin huoneeseen - tutkii ja tutkii. Tutkii lisää ja tutkii lisää. Kysyy "milloin olet viimeksi syönyt?". Totesin syöneeni pari tuntia sitten karkkia, MITENNIIN? En edes tarvinnut vastausta kun ymmärsin, että nyt on hätä. Lääkäri kertoi, että leikkaamme sinut tänä yönä. Leikkaamme mitä? Mitä teette? Siis tän vauvan? Tänä yönä? Ja sitten muistikuvat ovat hataria.

Vähän ennen puoltayötä makaan epiduraalipuudutuksen saaneena leikkaussängyllä itkien. Hyvä ystäväni juoksee leikkaussaliin pukien leikkurikamoja päälle. Olen saanut hälytettyä hänet paikalle, vaikka kukaan ei ole osannut aavistaa mitä tänä yönä oikein tulisi tapahtumaan. Ystäväni kerkeää juuri saliin ennen kuin pieni poikani otetaan tähän elämään ja viedään juoksien pois. Näkikö kukaan? Ei, minä, ystäväni, eikä kätilö, kukaan ei nähnyt vilaustakaan. Tämän jälkeen alkaa pitkä piina. Pidempi piina, kuin ikinä osasin kuvitella.



Lyhyesti, aamuyöstä saan kuvia pojastani puhelimeeni. Ystäväni on käynyt katsomassa poikaa teho-osastolla. Poika on huonossa kunnossa, eikä ennustetta tiedetä. Mitat 40cm, 2050g. Kokoonsa nähden vielä paljon huonommassa kunnossa. Poikani hätäkastettiin noin vuorokauden ikäisenä ja pieni minimies sai nimekseen Kasper Matias. Seuraavien päivien aikana alkaa selvitä vikoja, oireita.. lisää ja lisää.. Eikä tähän päivään mennessä, 10 ja puolen kuukaudenkaan jälkeen, diagnoosien lisääntyminen ole loppumaisillaan. Kasper pääsi onneksi kotiin reilu 1kk sairaalassaolon jälkeen, aikaisemmin, kuin kukaan lääkäri uskalsi koskaan luvata meille kaikkien diagnoosien ja alkuajan heikon kunnon takia.



Ehkä jossain päivityksessä tulevaisuudessa tulen kertomaan enemmän niistä hetkistä, miltä tuntui, kun mikäkin diagnoosi kerrottiin ja mitä tunteita ne minussa ovat herättäneet. Tällä hetkellä kuitenkin pojallani on diagnosoitu .sydämen asd ja vsd, kaksipurjeinen aorttaläppä, anusatresia (peräaukon puutos, leikattu useasti), multikystinen dysplastinen munuainen, lantiomunuainen, vesikoureteraalinen refluksi, virtsarakon tyhjentymisongelma (en vielä tiedä dg), selkäytimen liekaantuminen, perhosnikamat, refluksitauti, aivoverenvuodot joista kystinen PVL, epilepsia, infektioastma, cp-vamma (hemiplegia), vaikea syntymäasfyksia, ahdas kyynelkanava, vaikea näkövamma... tässä tuskin oli edes kaikki. Diagnooseja on tällä hetkellä muistaakseni 20 vai 21.

Tähän alle laitan hieman kuvia meidän matkalta syntymästä nykyhetkeen.


Toipumassa toisesta leikkauksesta 29.1.14

Kolmanteen leikkaukseen menossa ja äitiä pelottaa

Näin rennosti herra nykyään ottaa sairaalareissut - ei paljoa kannata ressata.


9kk iässä moikkaamassa "tuttuja"




5 kommenttia:

  1. Klikkailin itseni blogiisi...en tiedä edes mistä ja luin muutaman teksti ja ne olivat todella koskettavia. Etenkin tämä ensimmäinen.
    Toivon perheellennne kaikkea hyvää. <3 Jään seuraamaan arkeanne. On mahtavaa että jaksat kirjoittaa.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Kirjoitat tosi hyvin! Piti "kelata" ja aloittaa ihan ensimmäisestä postauksestasi blogin lukeminen, heti jäin koukkuun. :)

    Miten suloinen tuo kuva, jossa pieni Kasper vauva on rinnallasi, ihan liikutuin..

    Päädyin tänne muuten nähtyäni sinut tänään maikkarilta tulleesta dokumentista ja muistin nähneeni sinut ennemminkin; Lastenklinikalla marraskuussa. Vaihdoimme muutaman sanan odotustilassa, olen sen tyttövauvan ( nyt jo 1vee) äiti, jolle tuli jo kohdussa hermovaurio käteen, jos satut muistamaan.. :)

    Aurinkoista alkavaa viikkoa ja hyvää äitienpäivän viimeisiä tunteja, sinulla on suloiset lapset 💜

    VastaaPoista
  3. Voi että! Tämä on taas sellainen hetki kun ei löydä sanoja. Paljon tsemppiä ja voimia arkeen! <3 meidän keskimmäisellä on "vaan" CoA, meille tottakai iso juttu mutta monesti ajattelen että pikku juttu kun monilla muilla on niin paljon rankempaa. Tällä hetkellä hänellä on "terveet paperit" kuitenkaan ei pysty hetkeksikään "hölläämään" vaan koko ajan seuraa hänen vointiaan hiukan tarkemmin. Tästä syystä mennään myös sikiötutkimusyksikköön tarkistamaan kaksosten sydämet, pelottaa jo valmiiksi!

    VastaaPoista
  4. Löysin blogiisi Onni Blogien myötä. Kyyneleet tulivat silmiin. Ihania lapsia sinulla <3 <3

    VastaaPoista
  5. Itku silmään tuli :( täällä mietin tänään että miten jaksan tuon tytön uhman ku on nii vaikea enkä tiedä miten noihin "raivareihin" osais oikein reagoida yrittää olla kärsivällinen.. No nyt katon tyttöä itku silmässä, et miten voin noin ajatella ja totta kai jaksan.. ♡ tämä blogi sai minut tajuamaan kuin vähän pitää minun jaksaa ja miettimään kuin pienestä elämä on kiinni :( kiitos kun jaat tämän tarinasi ♡ jos voisin niin halaisin, ihanat lapset sinulla ja kaikkea hyvää ja jaksamista arkeenne ♡

    VastaaPoista