sunnuntai 5. elokuuta 2018

Mistä apuja infektioihin?

Marraskuun alusta olen kirjannut jokaisen infektion ylös. Viime vuoden 2017 loppukeväästä asti olemme oikeastaan hoitaneet jatkuvasti uusia ja uusia infektioita. Viime vuoden lopusta lähtien infektioiden rinnalle on aina tullut muita infektioita, esimerkiksi rajumpien infektioiden rinnalle märkärupea, hiivaa tai muuta vastaavaa. Tilanne hurjistuu jatkuvasti eikä kukaan osaa mitään sanoa, että mistä johtuu tai miten voisi toista auttaa!



Marraskuun alun jälkeen pojalla on ollut 5 munuaistulehdusta/virtsatieinfektiota, ylähengitystieinfektioita, keuhkokuumetta, ihoinfektioita, vatsatautia, korvatulehduksia, useampi streptokokki A, silmätulehdusta, laryngiittia, useampi balaniitti ja muuta sekalaista.. Juuri kotiuduttiin eilen päivystyksestä uuden virtsatieinfektio-diagnoosin ja antibioottien kanssa ja toivotaan kovasti, että kotihoito riittäisi tähän tautiin. Vähän olen skeptinen, mutta täytyy yrittää, kun sairaalassa osasto on täynnä eikä päivystävä lääkäri nähnyt sairaalahoidon tarvetta, vaikka itse olin eri mieltä.

Olemme käyneet infektiolääkärillä taannoin ja toki infektio-osastolla osastonlääkärit ottavat kantaa tilanteeseen. Meillä on virtsatieinfektioihin estolääke, jota on vaihdettu hieman pissassa kasvaneiden bakteerien mukaan. Katetroinnit kylläkin on myös, mutta ne tehdään kotonakin mahdollisimman puhtaasti ja vaippaa vaihdetaan usein. Ja koska infektiot eivät ole vain virtsateissä, ei se ole ainoa ongelma. Infektiolääkäri ei oikeastaan keksi enää mitään, tai ainakaan keksinyt viime näkemältä. Oma jaksaminen näiden infektioiden kanssa alkaa olla hieman jo rajoilla. Jotain immunoglobuliinikokeita on otettu, jotta tiedetään voisiko jollain tankkauksilla auttaa immuunivajetta, mutta mitään vajetta ei ole löytynyt. 

Oikeastaan mitään syytä ei ole siis löydetty koko infektioherkkyydelle ja vaikealle infektiokierteelle.

Kasperin piti aloittaa jo syksyllä 2017 päiväkotiura, mutta monen mutkan vuoksi se alkoi oikeastaan vasta viime keväänä hiljakseen. Keväällä kundi kävi parina päivänä viikossa pari tuntia kerrallaan hoitajan kanssa päiväkodissa tutustumassa, mutta aikamoista takkuamista se kyllä kaikintavoin oli. Lääkärin suositus on, että Kasper toipuu vähintään viikon edellisestä infektiosta kotona ennen päiväkotiin menemistä, ja sen vuoksi ei oikeastaan ollut mahdollista mennä sinne monenakaan kertana. Ne muutamat päiväkotikerrat mitä Kasper sinne pääsi, olivat toki todella raskaita pojalle, joka ei todellakaan ole tottunut sellaiseen hälinään ja lapsimäärään, mutta myöskään keho ei ole tottunut niin järkyttävään pöpömäärään..

Ajattelin kesäkuussa, että jo helpotti, ja kesäkuu tosiaan olikin suhteellisen helppo (hoidettiin pääasiallisesti vain paikallisinfektioita kotona). Sairaalahoitoa Kasper ei tarvinnut kesäkuussa, mutta jo heinäkuun alkupuolella iski uusi munuaistulehdus ja olimme sen vuoksi sairaalassa, nyt virtsatietulehdusten välissä oli enää vain 30 päivää ja siinä välissä Kasper sairasti ylähengitystieinfektion ja korvatulehduksen.

Marraskuun alun jälkeen (9kk aikana) tämä virtsatulehdus oli 33.infektio jos laskee kaikki, myös kotona hoidetut paikallisinfektiot mukaan. Ja minusta se on todella surullista.

Vitamiinitasot ja muita sellaisia on myös katsottu labrakokeilla, Kasperilla menee letkuruoka jossa on itsessään aika paljon kaikkea, ravitsemusterapeutin mukaan mitään lisää ei mihinkään tarvitse (paitsi rasva-ym.lisät jotka käytössä painon laskun vuoksi), mutta mielestäni nykylääketiede perustuu paljon sille arvojen tuijottamiselle, vaikka ehkä muullakin keinoin voisi saada jotain aikaiseksi...

Vaikka aionkin ottaa tämän asian taas puheeksi meitä hoitavien lääkärien kanssa, kysyn myös teiltä! 

Minkälaisia kokemuksia infektioherkkyydestä ja vaikeista infektiokierteistä? 

Päiväkodissa Kasper aloittaa taas reilu viikon päästä, jokainen voi arvata mitä se tuo tullessaan. Meille ei aluksi meinattu myöntää varhaiskasvatusta enää kotiin ollenkaan, mutta sillä sopimuksella, että poika yrittäisi olla enemmän ja enemmän päivähoidon puolella hoitajan kanssa, saatiin varhaiskasvatus myös kotiin onnistumaan. Mielestäni lapsen terveydentila infektioiden kanssa on sellainen, että sinne päiväkotiin ei olisi mitään asiaa, mutta byrokratia on niin vahva, että sen mukana on ainakin jonkin verran mentävä ja katsotaan sitten mitä se tuo tullessaan.

Täällä siis parannellaan infektiota ja toivotaan, ettei jouduta sairaalahoitoon tämän taudin kanssa. Huonommaksi on mennyt vointi eilisestä, mutta toivottavasti se lähtisi jo huomenna toiseen suuntaan. Toivotaan, että tässä olivat infektiot meidän taloudessa hetkeksi.

5 kommenttia:

  1. Hei, pahoitteluni ja voimantoivotukset ikävän infektiokierteen keskellä!

    Mieleeni tulee lähinnä, että kierrettä varmasti pahentavat valtaisat antibioottimäärät, koska hyvätkin bakteerit kuolevat siinä pahisten ohessa. Itsellänikin on ollut vastaavanlainen tilanne, joskaan ei noin vaikea. Apua tilanteeseen on jonkin verran tuoneet laadukkaat probiootit ja maitohappobakteerit ynnä heravalmisteet, jotka kohentavat hyvien bakteerien elinoloja suolistossa ja sitä kautta auttavat vastustuskykyä, mutta myös tekevät olon paremmaksi kun vatsa ei ole ihan hiivamöykkynä. En tiedä, kuinka tuollaiset probiootit sopivat Kasperille ja onko teillä moisia käytössä, mutta mikäli ei, niin kokeilemisen arvoisia voisivat olla Vivomixx sekä Ohhiran om-x-valmisteet pitkinä kuureina.

    VastaaPoista
  2. Onko teillä estolääke esim zithromax kerran viikossa ja saako hyviä maitohappobakteereita? Entä keuhkojen tuuletus?
    Me oltiin erityislapsen kanssa samanlaisessa tilanteessa monta vuotta, kunnes aloitettiin zithromax, vivomixx ja cpap-hoito ja tilanne helpotti. Keuhkot tuulettuu nyt kunnolla, niin teki terää. Meillä saturaatiot meinas tipahdella. Toivotaan että löytyy teillekin apu. ♥️

    VastaaPoista
  3. Itse olen ollut erittäin infektioherkkä aikuinen. Vastustuskyky tutkittu kokeilla, ei puutteita. Luultavasti tilanteeseeni on auttanut isot määrät sinkkiä, syön jatkuvasti noin 20 mg imeskeltävää vuorokaudessa, mutta flunssa-aikana noin 80-100 mg vuorokaudessa. Ehkä myös karpalo-täysmehulla vaikutusta. Lasten päiväkotiaika oli kauheaa, olin sairaalassa suonensisäisessä antibioottihoidossa usein. Samoin puolen vuoden opettajan työ päättyi kahden viikon sairaalassa oloon. Ei päiväkoti ole Kasperin paikka.

    VastaaPoista
  4. voi ei.. voimia teille kaikille!!❤❤

    VastaaPoista
  5. Tuli sellainen mieleen, että hävitittehän hometalon jälkeen kaiken irtaimiston?

    VastaaPoista