perjantai 17. elokuuta 2018

Ammattikorkea-arki alkaa, hui!

Jos joku olisi vuosi sitten minulle kertonut, missä tilanteessa olen kaiken kanssa tällä hetkellä, olisin nauranut kippurassa. Vuosi sitten en ollut vielä kontaktoinut edes ammattikouluun, saatika sitten päässyt tekemään oikein minkäänlaisia jatkosuunnitelmia. Lokakuussa aloitin ammattikoulututkinnon, joka oli tarkoitus suorittaa 12/2020 mennessä loppuun. Keväällä sain paperit ja ajattelin, että syyskuun yhteyshaussa haen ammattikorkeaan ja toivon, että pääsisin 2019 tammikuussa aloittamaan opinnot.

Kiitos ihanat leijonaemo-kaverini, jotka kesäkuisena lauantai-iltana kertoivat laiturinnokassa minulle polkuopinnoista, eli avoimesta ammattikorkeakoulusta, jonka jälkeen aloin selvittämään asiaa kovasti eteenpäin. Polkuopintojen hakupäivä pistettiin visusti ylös, se oli 6.8 aamulla klo8. Minulla oli jopa ystäväni katsomassa lasteni perään aamulla, koska vain auki olevia paikkoja vastaava hakijamäärä kutsuttaisiin haastatteluun ilmoittautumisjärjestyksessä. Tuona maanantaina paikat menivät muutamassa minuutissa ja minä olin yksi haastattelupaikan saaneista.

Tämän viikon maanantaina oli haastattelut, sekä yksilöhaastattelu, että pieni kirjallinen tehtävä. Kirjallisissa piti kirjoittaa mielipidekirjoitus artikkelista ja myös pieni osa englanniksi. Kirjoittaminen on minulle mielipuuhaa ja varsinkin mielipiteen muodostaminen, jonka vuoksi krijallinen koe tuntui aika hyvältä. Haastattelut menivät mahtavan hyvin. Haastattelussa mitattiin lähinnä motivaatiota ja koulumenestystä, ja 2,92/3 keskiarvolla ja kovalla innostuksella paikka sitten aukesi.

Ensi viikolla aloitan siis opiskelemaan ammattia, josta olen haaveillut noin 15 vuotta. Ammattia, jota en olisi ikinä vielä vuosi, tai edes puoli vuotta sitten uskonut alkavani opiskelemaan vielä tämän vuoden aikana. Opinnot ovat monimuoto-opintoja, jotta pystyn tätä arkea samalla pyörittämään. Ihan mahtava juttu, olen todella innoissani.

Arki siis muuttuu taas, ainakin jollain tavalla ensi viikolla. Mukaan tulee varmasti roppakaupalla uutta opiskeltavaa, innostusta ja iloa, mutta toki myös vaikeita asioita, joihin pitää löytää aikaa ja jaksamista.

En voisi kuitenkaan olla enempää valmis!


Jo viime keväänä päätin, että teen samalla sairaanhoitajaopintohausta ja siitä alkavasta prosessista kohti papereita erillisen videopäiväkirjan, jonka voin sitten opintojen päätteeksi koota pidemmäksi esitykseksi. Se projekti on alkanut, ja toivottavasti se vielä joskus näkee päivänvalon!

Kiitos kaikista tsempeistä, niitä tarvitaan. Blogissa seurataan myös varmasti opintojen edistymistä. 

Tällä hetkellä pojalla on menossa 37.infektio marraskuun alun jälkeen (molemminpuolinen korvatulehdus ja molemminpuolinen silmätulehdus...) mutta ei lannistuta. Maanantaina alkaisi kaksipäiväinen kuntoutusjakso Iiriksessä ennen keskiviikkona alkavaa koulutaivalta! Infektiot ovat onneksi meidän hoitavien lääkäreiden tiedossa ja toivon kovasti, että joku keksii asialle jotain! Myös muita keinoja on tässä mietitty, kiitos kovasti lukuisista kommenteista ja vinkeistä infektio-tilanteeseen!

2 kommenttia:

  1. Kiitos! Jos sä löydät arjestasi aikaa opintoihin, ehkä mäkin pystyn. Samat opinnot (sosionomi, mut eka vuosi yhteistä), mutta ilman polkua. Tsemppiä meille!😊

    VastaaPoista
  2. Vau mitä uutisia! Onnea tosi paljon opiskelupaikasta! Ihanaa kun unelmat käyvät toteen. Tsemppiä opiskelujen alkuun ja hyvää syksyn alkua koko perheelle!-Minttu

    VastaaPoista