torstai 19. huhtikuuta 2018

Mestaripiirros - keskosen oma vauvakirja

Sain tällä viikolla postissa ihanan uutuuttaan kiiltävän Mestaripiirros - keskosen oma vauvakirja- kirjan ja pääsin tutustumaan viikolla sen syövereihin paremmin.
Wautsi miten ihana kirja on nyt luotu!

Tämä on yhteistyöpostaus kirjan äidin, Reetta Koiviston kanssa.


Mestaripiirros, Keskosen oma vauvakirja on ihan uusi vauvakirja juuri keskosena syntyneille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Kirjaan voi kirjata tunnelmia jo odotusajalta, muistella keskoslapsen syntymän hetkiä ja kirjata monenlaisia tietoja kansilehtien väliin. Kirjassa seurataan vauvan kasvua, kehitystä ja tärkeimpiä hetkiä kolmeen ikävuoteen asti. Pastellin värisillä ja mustavalkoisilla sivuilla sekkailee aivan ihana valkoinen pieni pupu. Kirjassa on paljon sellaisia kohtia, jotka sopivat ihan jokaisen lapsen odotukseen ja vauva-aikaan, mutta mielenkiinnon herättää juuri ne yksityiskohdat, joista olisi itsekin keskosvauvan äitinä halunnut kirjoittaa - apneoinnit, sairaalassa vietetty aika, oma jaksaminen, omat fiilikset, riemuvoitot, painon kertymiset, kaikki sellaiset virstanpylväät, joita täysiaikaisten tai terveiden vauvojen vanhemmat eivät välttämättä joutuneet miettimään.


Reetta Koivisto, 27-vuotias 995 grammaa painaneen pojan äiti kertoo itse kirjastaan näin: 

"Pidin koko keskola-ajan päiväkirjaa, koska halusin muistaa kaikki tunteet, ajatukset, lääkärien ja hoitajien sanat. Jokaiselta päivältä Eemin mitat, maitomäärän noston, ultraamiset, apneat ja ventiloinnin, silmälääkäreiden, fysioterapeuttien tapaamiset ym. En halunnut unohtaa mitään. Kirjoittelin myös ahkerasti vauvakirjaa, jonka olin saanut lahjaksi jo ennen Eemin syntymää. Keksin sitten kuitenkin kokoajan uusia otsikoita, suttasin olemassa olevia ja mietin, että miten tämänkin kokemuksen tänne nyt kirjoittaisi. Tavallisessa vauvakirjassa kirjoittaja hyppää syntymästä suoraan koti-arken, mutta keskosen kohdalla kokemus on täysin muuta. Sairaala-arjelle ei ollut tilaa. Eemin täytettyä vuoden keksin yhtäkkiä, että keskosille on saatava oma vauvakirja. Googletelin asiaa, enkä löytänyt aiheesta muuta kuin keskustelupalstoja, missä ihmeteltiin, ettei keskosille ole vielä omaa vauvakirjaa. Otin kustannusyhtiöihin yhteyttä ideastani. Monet olivat todella innoissaan, mutta heidän näkökulmastaan "ostajia" on liian vähän. Keskosia syntyy noin 3000 vuodessa. Mutustelin luovuttamisajatusta hetken, kunnes keräsin taas taistelutahtoni. En osannut itse piirtää yhtään, mutta kirjoittamani tekstisisällön lisäksi vauvakirjaan tarvittiin herkkä ja kaunis kuvitus. Olin ihastunut Kirpunkodin lastenhuoneen julisteisiin ja laitoin Kati Aksila-Konnokselle viestiä ideastani. Hän lähti projektiin heti täydellä sydämellään mukaan ja on siis tehnyt Mestaripiirroksen kuvituksen ja taiton. Mestaripiirros on nyt ennakkomyynnissä Kirpunkodin verkkokaupassa. Meidät löytää myös Helsingin lapsimessuilta, joissa ennakko-ostaminen ja kirjaan tutustuminen on mahdollista. Jokaisesta myydystä kirjasta tullaan lahjoittamaan 1€ keskosvauvojen hyväksi".


Itse huomasin samalla, että omien lasten vauvakirjat ovat kyllä hyvin puutteellisia, kun kummankin kanssa ollaan oltu paljon sairaalassa ja kaikenlaista on ollut. Ehkä sitä olisi kaivannut juuri sitä tietynlaista erilaista kirjaa, johon olisi voinut luoda omia otsikoita tai täyttää niitä tällaiseen erityistarpeeseen tarkoitettuihin kohtiin. Ehkä ei ole vieläkään myöhäistä. Ehkä minäkin vielä kaivan ne kipeät keskosmuistot kaapista ja alan täyttää pojan omaa vauvakirjaa. Olen itse ollut samalla ajatuksella vauvakirjasta, joka olisi suunniteltu erityislapsille, mutta tämä ihana keskosen kirja on jo hyvä suunta siihen, että erityisetkin huomioidaan myös näin.

Annetaan kuvien kertoa kauniiden ja herkkien sivujen tarinaa <3








Kirjan hinta on 36,99€ ja jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan 1€ keskosvauvojen hyväksi. 
Kovakantinen kirja, koko 210x210mm, 76 sivua (lumisilk 130g). Omakustanne.
Kirjoittanut: Reetta Koivisto. Kuvitus ja taitto: Kati Aksila-Konnos, Kirpunkoti.
www.kirpunkoti.fi
Osta kirja täältä! <3


Mestaripiirroksen ja Kirpunkodin löytää Lapsimessuilta osastolta 6h10! Mestaripiirroksen Reetta paikalla lauantaina ja sunnuntaina! <3

PS. Vaikka meillä pojan tilanne vaikutti vielä alkuviikosta huonolta, niin kaikkien vaikeuksienkin jälkeen kotiuduimme taas tänään ja hoidamme taudin ja lisäkomplikaatiot kotona nyt mahdollisimman huolellisesti. Huomenna ja ensi viikolla tulee lisää tutkimuksia ja nähdään miten tauti kehittyy. Juuri kun tulehdus saatiin helpottamaan, nousi kuume uudestaan ja nyt jännätään onko iskenyt jo uusi tauti päälle ennen edellisen loppumista.


Onneksi on kevät ja lämpöä on ollut (ei haittaa vaikka viilenisi hetkeksi, kunhan se lämpö sieltä vielä tulee! <3)

Kaikesta huolimatta olen mukana LAPSIMESSUILLA Helsingissä ainakin huomenna ja varmaan lasten kanssa myös sunnuntaina. Tulkaa juttelemaan jos törmäätte ja käykäähän kurkkaamassa myös Kirpunkodin ständillä!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että pääsitte kotiin nauttimaan keväästä. Parempaa vointia ❤
    LL

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että Kasper pääsi kotiin jatkamaan toipumista! Ihmepoika!! Paranemista! Meillä oli jo ohjelmaa viikonlopulle niin paljon, että tänä vuonna ei lähdetä lapsimessuille.

    VastaaPoista