torstai 26. lokakuuta 2017

Omaishoidon palkkioita tarkistetaan ja alennetaan Espoossa

Espoon omaishoitajat saivat eilisen postissa kirjeen, jossa kerrotaan omaishoidon tukien maksualennusten täytäntöönpanosta. Siis siitä, että jo päätetyt huononnukset otetaan vihdoin käyttöön ja asiakkaiden kanssa käydään sopimukset uudestaan läpi. Kirjeessä kerrotaan, että Espoon vammaispalvelut tarkistaa voimassa olevat omaishoidon tuen päätökset omaishoidosta maksettavan palkkion osalta ja osalla omaishoitajista tarkistus vaikuttaa omaishoidon tuen määrään. Tarkistus toteutetaan lähikuukausien aikana. 

Minä tiedän jo valmiiksi, että tarkistus tulee vaikuttamaan omaan tilanteeseeni.

"Omaishoitolain mukaan hoitopalkkio voidaan sopia säädettyä määrää pienemmäksi, jos hoidon sitovuus on vähäisempää kuin mitä omaishoitolain 4 §:n 1 momentissa edellytetään ja hoidon ja huolenpidon tarve on vähäistä; taikka siihen on hoitajan esittämä erillinen syy". 

Missään laissa ei lue, että tällainen huononnus pitäisi tehdä, vaan että siihen on mahdollisuus, jos se nähdään tarpeelliseksi. En oikein tiedä, kuka sen katsoo tarpeelliseksi. En tiedä kenellä on valta arvioida, kuinka paljon meidän omaishoitajien tekemää työtä arvostetaan ja kuinka siitä "palkitaan". Siis maksetaan korvausta, jonka avulla hädintuskin elämme.


Ihan kaikilla muutoksilla lähiaikana on saatu ilmoille vaikutelma, ettei meitä ja meidän tekemää työtä arvosteta. Omaishoitajien asemaa puhutaan parannettavan, mutta todellisuus kielii karua faktaa. Kriteereitä kiristetään, palveluista saa tapella, päätöksiä vedetään asianajajien kautta hallinto-oikeuteen. Ihan jatkuvasti tulee eteen laittomia päätöksiä ja törkeää kohtelua, ihan kaikkialla Suomessa. Kovasti toivottaisin tervetulleeksi kaikki tällaisista asioista päättävät ihmiset meille katsomaan vaikka edes vuorokaudeksi mitä tämä arki on ja millä rahalla me elämme.

Osa omaishoitajista, kuten esimerkiksi minä, on kokonaan estynyt tekemästä palkkatyötä. Tällainen tilanne tulee yleensä eteen siinä, että lapsi on vaikeassa sairaanhoidollisessa tilassa tai vaikeasti vammainen, eikä pärjää kodin ulkopuolisessa hoidossa normaalisti. Lapsella on myös ihan oikeus asua kotona. Osa omaishoitajista kykenee tekemään päivätyötä, mutta monesti erityisin järjestelyin ja lähes aina pieni pelko persuuksilla siitä, milloin lähdetään sairaalaan, tai milloin lapsi pitää hakea kesken päivää hoidosta kotiin. Normaalia työssäkäyntiä tämä ei ole alkuunkaan. 

Minä olen yksinhuoltaja. Koska minulle on kotona kaksi erityislasta, kaksi omaishoidettavaa, tarvitsen apua tänne kotiin. En jaksaisi tai pärjäisi yksin. Minulla on hoitoapua sen verran, että muutamasti yöllä täällä valvoo joku muu kuin minä, ja loput tunnit käytän päiväsaikaan. Tällä hetkellä meillä on päivähoito kotona, jotta pääsen käymään koulussa sen mitä pystyn (sekin ehdottomasti erityisjärjestelyin), muut jäljellejäävät tunnit käytän kaupassa käymiseen, asioiden hoitamiseen, palaverien hoitamiseen, lääkärikäyntien hoitamiseen, toisen lapsen terapioiden hoitamiseen, silloin tällöin omaan virkistymiseen ja harrastamiseen, joskus jopa omiin menoihin ja ystävien näkemiseen. Lapseni on tällä hetkellä sen verran huonossa kunnossa, että häntä ei voi kuskailla tällaisissa mukana.

Kolmannen sektorin merkitys tulee yksityisen sektorin ja julkisen sektorin ohella korostumaan tulevina vuosina huiman paljon, etenkin sotemuutosten kielissä. Kolmannen sektorin painoarvo on iso. Kolmas sektori koostuu esimerkiksi hyväntekeväisyyttä ja vapaaehtoistyötä tekevistä järjestöistä. Vaikka monella järjestöllä on palkattua työvoimaa, hurjan iso työ tehdään myös ihan vapaaehtoisvoimin. Tällaisessa työssä toimin itse todella vahvasti mukana, erilaisessa järjestövaikuttamisen työssä. Teen tätä muutenkin vapaa-aikanani ilman erillistä korvausta, tahdosta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Vammaispalvelun tuntien avulla mahdollistan siis esimerkiksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen, yhteiskunnan asioissa mukana olemisen, kokemusasiantuntijuuden, vertaistuen antamisen ja kaiken, joka liittyy järjestötoimintaa. Valitettavasti ihan sitä kaikkea työtä ei voi tehdä yöaikaan, kun lapset nukkuvat (jos nukkuvat), joten joskus sitä varten pitää olla hoitaja. Minä teen tätä työtä sen verran paljon, että kuukaudessa se lisää jo aika mukavasti hoitajatarpeen määrää. Nyt minua rokotetaan myös siitä, että osallistun yhteiskunnalliseen vaikuttamityöhön, koska tarvitsen sen mahdollistamiseksi apua kotiin.

3 vuorokautta kuukaudessa on lomaa, lakisääteistä jopa. Siitäkin me maksamme omavastuuta.

Älä aina ajattele rahaa. 

Tämä on tuttu lause. Tuttu lause meille monille. Miksi aina ajatella rahaa? Valitettavasti esimerkiksi sen takia, että meillä lastemme omaishoitajilla ei ole perustoimeentuloa ollenkaan. Ei ole eläkettä tai muuta tuloa, johon päälle korvaus omaishoitajuudesta saadaan. Pahimmillaan ei ole mitään muuta tuloa, kuin lapsilisät, vammaistuet ja omaishoidon tuki. Niillä rahoilla ei todellakaan maksella satojen eurojen omavastuuosuuksia, lääkkeitä, sairaalalaskuja... Niillä rahoilla ei aina edes maksella vuokria tai mitään normaaliin elämään kuuluvia kuluja.. Joten miksi ajatella aina rahaa?

Raha on perusedellytys ja motivaatio. 

Raha on perusedellytys ihan joka ikiselle meistä. Lasta hoidetaan rakkaudesta, mutta RAHA saa meidät tekemään ratkaisuja. Moni on näiden uudistusten kynnyksellä miettinyt, pitäisikö lapsen laitospäiviä sittenkin lisätä oman jaksamisen tukemiseksi? Kun joka sunnasta rokotetaan, olisiko sittenkin helpompi vain luopua omaishoitajuudesta ja antaa yhteiskunnan huolehtia lapsesta kovalla rahalla? Miksi ihmeessä valvoa öitä, huolehtia kaikista asioista, itkeä yksin väsymystä, kun vaihtoehto on luopua omaishoitajuudesta. Voin taata, että moni tässä omaishoitajia syrjivässä yhteiskunnassa miettii näitä asioita. Miksi en hakisi lapselleni palveluasumista kotiin? Itse asiassa tämä on käynyt itsellänikin mielessä. Saisin olla vain äiti, käydä palkkatyössä, harrastaa ja silti pitää lapseni kotona. Erona vain se, että yhteiskunta maksaisi siitä huomattavasti isomman rahan kuin nyt.

Olen lapseni omaishoitaja korkeimmassa omaishoidon luokassa. Jos lapseni vointi tai hoidollisuus yhtään helpottaa, minut saatetaan pudottaa pienempään tukiluokkaan. Jos kykenisin opiskelemaan täysipainoisemmin tai jopa käymään töissä, minut varmasti pudotettaisi siitäkin syystä alempaan tukiluokkaan. Nyt tilanteessani, siinä tilanteessa että yritän opiskella, edetä elämässä, harrastaa ja olla kiinni yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, minun tukeani pudotetaan. Tukeani pudotetaan, koska saan "niin paljon apua kotiin". Apua, joka auttaa minua jaksamaan, selviytymään, suoriutumaan perustarpeista (kuten siivoaminen, ruuanlaitto, kaupassa käyminen, peseytyminen ja NUKKUMINEN). Palvelusta, joka auttaa minua pitämään pääni kasassa. Palvelusta, joka auttaa minua jaksamaan jatkossakin säästää yhteiskunnan rahoja omaishoitajana. Palvelusta, jota minun on pakko saada, jotta voin taata toisen lapsen lääkärikäynnit ja terapiat ja muut perustarpeet. Palvelusta, jonka avulla mahdollistan lääkkeiden hakemiset apteekista ja ruuan hakemiset kaupasta. Palvelusta, joka on elinehto meidän perheelle.


Tällä hetkellä en ihan tiedä, mitä sittenkään haluan tulevaisuudessa tehdä. Nämä kaikki huononnukset, madallukset, alennukset ja heikennykset saavat minua miettimään, miksi en sittenkin muuttaisi koko tätä kuviota? Haluanko sittenkään säästää ja hoitaa itse? Joskus ajatus vain äitinä olemisestakin kiehtoo mielessä, erityisesti tällaisina aikoina.

Mitä mieltä sinä olet tilanteesta?

Lue aiheesta myös Leijonaemojen blogissa

https://leijonaemojenblogi.wordpress.com/2017/10/26/nain-espoossa-kohdellaan-omaishoitajia/

Ps. Hyvä Espoon vammaispalvelu, seuraavan kerran kun lähettelette kirjeitä, voisitteko katsoa että soittokehoituksen ajat olivat sellaisia, jotka olisivat tulevaisuudessa, eikä menneisyydessä. Paha tietää milloin soittaa, jos tietoa ei ole tullut perille. Tästä paperista nousi taas niin paljon kysymyksiä, että niitä ei ihan parin tunnin ajalla selvitetä.

4 kommenttia:

  1. Samojen asioiden parissa olen aikaani viettänyt. Olen tarjonnut kunnalle halvimman hoitovaihtoehdon, omaishoitajuuden. Sitä ei myönnetty. Tilalle tarjosivat 40 tuntia viikossa olevan henkilökohtaisen avustajan. No sitäkään ei myönnetty! Nyt saimme lääkäriltä uudet lausunnot erittäin painavalla perustelulla, että se avustaja on myönnettävä tai kunnan on järjestettävä ympärivuorokautinen palveluasuminen kotiin. Mitenköhän kunta asian järjestää? Veikkaan ettei mitenkään. Onneksi meillä on nyt lääkäri ja sairaalan sosiaalityöntekijä takana tässä asiassa. Kunta haluaa selvästikin tehdä itselleen kuluja. Mikähän taho tähänkin epäkohtaan tarttuisi? Voimia sinulle! Oma aika on tärkeää, happea pitää saada. Joskus on vain alettava olemaan pikkuisen itsekäs ja ajateltava omaakin parastaan, muuten ei jaksa olla se paras hoitaja omille lapsilleen.

    VastaaPoista
  2. Eihän tässä ole kyse säästämisestä tietenkään, vaan tiettyjen ihmisryhmien tarkoituksellisesta ajamisesta ahdinkoon ja moninkertaisen hinnan maksaminen yrityksille. Espoo on kokoomuslainen kaupunki, vielä enemmän kuin Helsinki.

    Tämä on ihan selvä kuvio. Vähennetään tukea omaishoitajalle, jotta palvelu joudutaan hakemaan kalliilla yksityiseltä sektorilta tai liiallisesta säästämisestä johtuen huonosti toimivalta julkiselta puolelta, jolloin saatu palvelukin on riittämättömäntä. Tulonsiirto yksityiselle sotejätille onnistuu kyllä ja kokoomuslainen märkä uni toteutuu.

    VastaaPoista
  3. Aivan käsittämätöntä kyykyttämistä ja omaishoitajien työn aliarvioimisra! Vaikka omalla kohdallani se oli vain puokitoista vuotta, ärsyttää aivan suunnattomasti lukea näitä. Aivan törkeää, että äidin jaksaminen viedään äärirajoille eikä nähdä kokonaisuutta. Ilmeisesti tekevät teillä päätöksen lapsista erikseen eikä kokonaisuutta nähdä.
    Toivon ja pidän peukkuja, että joku edes pitää puolianne!
    Tsemppiä taisteluun!!!

    T Äiti77

    VastaaPoista