maanantai 5. syyskuuta 2016

Helpotusta ja hyvää oloa - keräys pienille potilaille

Huomasin Kun äiti kelaa-blogissa postauksen "kaikille pienille potilaille" ja heti sain sen palavan halun-fiiliksen, että tähän mekin halutaan mukaan! Kyseessä on siis digilipaskeräys "pienille potilaille" (klikkaa linkki auki).


Meidän arki on ollut suurimmaksi osaksi sairaalan ja kodin välissä ravaamista. Sairaalan käytävät ja henkilökunta on tullut ajan saatossa hyvinkin tutuksi, ja nykyään sairaaloissa voi mennä jo silmät kiinni paikasta toiseen. Se tuntuu toiselta kodilta, varsinkin kun noin joka toista henkilökunnan edustajaa voi moikata ja vanhat ja uudemmatkin hoitajat jo tuntevat meidät hyvin. Moni tulee käytävällä vastaan kysellen kuulumisia ja jääden juttelemaan, ollaanpa menty välillä kahvillekin hoitohenkilökunnan kanssa. Sairaalahenkilökunnasta on tullut meidän toinen perhe.

Monet kerrat olen ollut negatiivisten ajatusten kourissa osastolla tai poliklinikalla odottaen tilanteen helpottamista. Sairastuminen tai sairastaminen ei koskaan katso kelloa eikä päivää, joten huonossa tapauksessa osastolla ollaan vaikka jouluaattona, vappuna tai uutena vuotena. Viimeksi jouluaattona vietimme illan päivystyksessä ja myös viime vappu meni osastolla hyvin huonossa kunnossa. On ollut ilo nähdä miten juhlapäivinä muistetaan lapsia. Joulupukki käy aattona, vappuna jaetaan vappupalloja, uutenavuotena vanhemmille voidaan järjestää vaikka juhla-ateria. Muistan vappuaattona itkeneeni osastolla vappupallo kädessä. Ihan pelosta ja huolesta, mutta myös kiitollisena siitä, miten meitäkin muistetaan. Järjestäjinä voivat olla monenlaiset tahot, jopa ihan yksityishenkilöt, mutta suurimpana meidän elämään on vaikuttanut Kummit Ry. Kummit ovat toiminnallaan saaneet niin monet hymyt kasvoilleni huonoissakin tilanteissa. Kuinka yksi vappupallo tai joulusuklaa voikin piristää mieltä. Kummit myös järjestävät monenlaista toimintaa vanhemmille ja lapsille ja auttavat väsyneitä äitejä ja isiä sairaalassa. Milloin se on hemmottelua, milloin jutteluseuraa tai jotain muuta.

Pienen pojan elämää- blogi osallistuu erittäin mielellään omalla panoksellaan lipaskeräykseen, jossa tavoitteena on kerätä yhteensä 2.000 euroa Lastenklinikoiden Kummit Ry:n lipaskeräyksessä.

Mukana keräyksessä ovat nämä ihanat blogit:


ja meidän pienen pojan elämää.

Klikkaa siis auki lipaskeräys TÄSTÄ!

Muistetaan huolehtia toisistamme. Koskaan ei ole myöhäistä aloittaa auttaminen <3

2 kommenttia:

  1. Kiitos, että otit yhteyttä ja lähdit mukaan♥ Tiedän omasta lapsuudestani millaisia tunteita sairaalassa lapsi voi kokea. Silloin olisi juuri tuollainen pienikin ele pelastanut varmasti paljon. Onneksi on nykyään Kummit tekemässä arvokasta työtään :)

    VastaaPoista