perjantai 19. elokuuta 2016

Parvorokko ja muiden huonojen uutisten viikko

Arki tälläkin viikolla on sitten taas taputeltu ja enää olisi tätä viikkoa viikonloppu viettämättä. Tytöllä alkoi tiistaina koulu ja on aikas jännää viettää ensimmäistä oikeaa ja ansaittua viikonloppua. On jotenkin hassua, etten tiedä ollenkaan miten koulu on mennyt. Sieltä ei ole tullut mitään infoa ja hädintuskin ollaan vanhempien kanssa nähty opettajat vilaukselta. Kovasti kaipailisin infoa koulun monista käytännöistä ja siitä, miten itsessään koulussa on mennyt ja kuinka tyttö siellä jaksaa. Tänään sain itkuisen paniikkipuhelun tytöltä ennen iltapäiväkerhoon siirtymistä, mutta onneksi tilanne hieman tasaantui. Toivotaan sillä saralla parempaa viikkoa, maanantaina on onneksi heti koululla vanhemmille kahvitus ja päästään varmaankin kysymään ne kymmenet hätäkysymykset heti alkuun. (note to myself: kirjoita kaikki ylös ennen maanantaita, muuten ne ajatukset häviää).

Maanantaina on muutenkin jännä päivä, aamun kahvitusten jälkeen olisi Kasperin neuvola pitkästä aikaa (en oikein tiedä mikä funktio sillä on) ja sen jälkeen tytön hoitopalaveri, joka jännittää kovin.

Koulun alkaessa kävimme myös tytön kanssa kouluterveydenhoitajan tapaamisessa, kaikki ekaluokkalaiset käyvät ja myöhemmin keväällä myös lääkärissä. Muuten kaikki oli suhteellisen hyvin, ravitsemusterapeutille saimme pyynnöstäni ajanvarauksen ja keskustelimme ruokavalion muuttamisesta ja sen haasteista. Näkö tytöllä oli erinomainen, mutta kuulon kanssa tuli hieman hämminkiä, tyttö ei kuullut toisella korvalla matalia ääniä ollenkaan. Toivon, että se oli vain keskittymiskysymys tai jotenkin tilan vuoksi, eikä mikään uusia diagnoosi listalle. Kuulotutkimus kuitenkin toistetaan kuukauden päästä, joten vielä ei kannata olla kenenkään huolissaan. Näitä on kuulemma sattunut ennenkin virheellisiä tuloksia, mutta aina on toki pakko varmistaa uudella mittauksella.

Torstaina oli mun tutkimuspäivä Meilahdessa, kun osallistuin ykköstyypin diabeetikoiden tutkimukseen, jossa käydään 4-5 vuoden välein. Tutkimuskäynnillä otettiin iso kasa labroja, sylkinäyte (olisi otettu, mutta meinasin pyörtyä labrojen aikana ja näyte jäi sitten ottamatta), valtimoiden jäykkyystutkimus, kaulavaltimoiden ultra, jalkojen tuntotestit, paino, pituus, rasvaprosentti, kehonkoostumus, silmänpohjien kuvaus ja luustontiheysmittaus. Vuorokausi-verenpainemittauksenkin olisin saanut, mutta hoitaja epäili sen hankaluutta, joten annettiin sen olla. Kutsu tulee vielä parin kk sisällä aivojen ja maksan magneettikuvaukseen. Nämä siis tehdään kaikille samat tutkimukset ja jos niistä jotain löytyy, passitetaan tutkittava tulosten kanssa omalle hoitavalle taholle saamaan siihen tarvittavaa hoitoa. Parasta tutkimuksissa oli se, että labroja ja silmänpohjien tuloksia lukuunottamatta kaikki tulokset sai kuulla heti. Hieman pelkäsin tuloksia, koska lähikuukausina ja vuosina liikunnalle on jäänyt hyvin vähän aikaa ja sairastelua on ollut paljon, joten painoa ja turvotuksia on kertynyt. Tulosten perusteella on syytä hieman enemmän liikkua ja syödä terveellisemmin, mutta muuten kaikki valtimot näyttivät hyviltä eikä rasvaprosenttikaan nyt onneksi niin järin paha ollut, olin odottanut pommia.

Pommi sitten kuitenkin tuli.

Luustontiheysmittauksessa multa löytyi kummastakin lonkasta osteopenia, eli ns.osteoporoosin alkuvaihe. Kun käyrällä vihreä on normaali, keltainen osteopenia ja punainen osteoporoosi, niin mun tulos oli ihan keltaisen ja punaisen rajalla. Se oli pommi. Mulla on ollut hirveät selkä ja lonkkakivut ja selästä löytyikin kesäkuussa rakennepoikkeama, joku millä oli ihan joku syndroomanimikin, mutta se silti selitti vain osan oireista. En tiedä selittääkö tämäkään diagnoosi nyt mitään oireita sen enempää, mutta hätkähdytti toden teolla. Mulla on haurastuneet luut lonkissa ja jos en tee asialle mitään, mulla voi olla kohta osteoporoosi. Sitten jos mä kaadun ja satutan lonkkani... Niin, jokainen tietää mitä silloin voi käydä. Mulla on ikää alle 30v ja mun luusto vastaa hyvin paljon vanhempaa luustoikää. Se tuntui pahalta ja oikeastaan vähän pelottavalta. Tänään kiikutin tulokset diabeteshoitajalleni, joka lupasi välittää lääkärille viestiä ja pyytää häntä sitten soittamaan tai laittamaan minulle infoa, miten asiassa edetään.

Juuri kun kävelin tutkimuskeskuksesta ulos, soittelin Kasperin tilapäishoitoon kuulumisia ja kuulin, että maanantaina aamupäivästä alkanut ihottuma poskissa oli pahentunut todella paljon ja levinnyt nyt korvalehtiin, hieman kaulalle, sääriin ja käsiin. Pari päivää aiemmin olimme yrittäneet hoitaa ihottumaa allergialääkkeellä, mutta se ei ollut auttanut. Koska lämpöä ei ollut kuin vähän ja ihottuma pysyi aluksi hyvin säntillisesti vain poskissa, emme reagoineet siihen mitenkään kovin voimakkaasti. Nyt kuitenkin tiesin, että Kasper pitäisi varmasti käyttää lääkärissä. Omien uutisten sulattelun lomassa ahdistelin Kasperin vointia ja mietin miten taas kaiken järjestän. Hain Kasperin hoidosta ja lähdettiin samalla reissulla sairaalalle tarkistettavaksi. Poskien ihottuma oli tosi pahana ja posket ja korvat olivat selvästi turvonneet ja hyvin ärtyneen näköiset. 


Sairaalan päivystyksessäkään eivät heti osanneet sanoa mistä on kyse. Lähettelin ystäville kuvia sen toivossa, että joku keksii jotain. Sitten yksi ihana kertoi mistä on kyse, tai luuli tietävänsä ja oikeaan osui. Samalla hetkellä myös hoitajat huoneessaan olivat lotonneet parvorokon puolesta. Hoitajien mukaan "sillä lottokupongilla voitti eniten". On se ihana kun hekin alkavat jo vitsailla meille, tuntuu hyvin kotoisalta. Parvorokkoon siis käännyttiin ja toisaalta se oli helpottava tieto, koska parvon hoito on suhteellisen iisiä - odotellaan sen pois menemistä ja lääkitään lasta kivun ja voinnin mukaan. Kasper otettiin kuitenkin yksi seurantaan sairaalaan, ettei mitään isompaa voinnin huononemista tulisi ainakaan. Yö oli mennyt hyvin ja tänään aamulla hain pojan osastolta. Vähän näreissään sai taas olla kun vaippaa ei ollut vaihdettu eikä lääkkeitä edes annosteltu valmiiksi ja itse sai kaiken sitten tehdä. Koin kuitenkin, että paremmassa turvassa ja hoidossa Kasper on kotona, joten ihan yhteistuumin päätettiin kotiuttaa poika. Varmimmin saa lääkkeet, ruuat ja hoidon ajallaan ja oikealla tavalla. Sairaalassa minun kuuluisi olla kuitenkin äiti, ei hoitaja.


Jos ei jotain huonoa, niin taas onneksi jotain hyvääkin. Kasper on oppinut taas uusia sanoja ja rakastaa niide toistamista. Kasper rakastaa myös moikkailla, ja sanookin "moi", "moikka", "teeve (terve)" ja "heihei". Se on vaan y l i s ö p ö ä. Niin sulosointuja äidin korvaan, jolle vakuuteltiin joskus, ettei poika oppisi puhumaan. Kasper myös eilen illasta heitti sängystä pallon maahan ja sanoi mulle pontevasti "pavvo"! Mä kysyin että siis MIKÄ? Ja Kasper toisti "pavvo". Hyvä ettei itku päässyt. Mun lapsi tietää mikä on pallo ja osaa sanoa sen. Tämä sokea lapsi, joka ei nää sitä palloa eikä siksi osaa sitä kaivata, pyysi juuri multa palloa takaisin. Kasper oppi samalla myös sanomaan "päivää" ja "mennään..kö". Tänään hän toisteli aamulla sanaa "koto....na" eli ilmeisesti kundillakin oli jo kiire takaisin kotiin.

Koska illalla ukosti, me päätettiin likan kanssa perustaa pesä olohuoneen sohvalle ja nukkua tässä yö. Saas nähdä mitä tästä tulee, mutta ainakin tuo tyttö tuossa tyytyväisenä tuhisee nalle kainalossa. Taidampa ottaa hyvän asennon ja mennä viereen nukkumaan :)

4 kommenttia:

  1. Koulu on enemmän lapsen kuin vanhemman juttu. Tietenkin vanhemman pitää suunnilleen olla kärryillä mitä koulussa tapahtuu (miten lapsi viihtyy, onko kiusaamista (puolin ja toisin), onko läksyt osattu ja tehty jne.) mutta muuten vanhempien ei siihen pidä puuttua. Opettajan näkee vanhempainillassa, joulu- ja kevätjuhlissa sekä vanhempainvarttikeskusteluissa - muuten ei. Eli tuosta tulee noin viisi kertaa vuodessa ja ihan oikeasti, se riittää! Siinä välissä tietysti aktiiviset vanhemmat ovat opettajaan yhteydessä Wilman välityksellä ja koulusta tulee etenkin ekoina vuosina jopa viikoittain jotain lippulappusia. Ei-aktiiviset vanhemmat eivät käy vanhempainilloissa eivätkä juhlissa eivätkä lue niitä lappujakaan, tulivat sitten sähköisesti tai paperilla...

    Luota kouluun ja tyttäreesi, kyllä hän pärjää! Kouluissa on totuttu monenlaisiin lapsiin, haastaviinkin, ja suurimman osan kanssa ei ole ongelmia. Siksi ei ole tarvetta ottaa koulusta yhteyttä. Itse olin samankaltainen lapsi kuin tyttäresi ja vaikka minulla oli haastavaa käytöstä kotona, koulussa ei ollut opettajan kanssa ongelmia. Nykyään ymmärrän, että minun kohdallani kyse oli erityisesti äidin ja minun välisen vuorovaikutussuhteen ongelmista (jotka alkoivat jo vauvana :( ) ja siksi ongelmia ei siinä mittakaavassa ollut kodin ulkopuolella. Teidän kohdallanne tuskin on siitä kyse, sen verran hyvältä ja omistautuneelta äidiltä vaikutat! Valitettavasti minun kohdallani kävi niin, että kaikki koulusta tullut negatiivinen palaute ymmärrettiin liian kirjaimellisesti ja ihan väärin. Jopa koulusta myöhästyminen kääntyi äitini suussa uhmakkaaksi käytökseksi ja käsitykseksi siitä, että koulussa ollaan ihan helisemässä minun kanssani. Näitä minä nyt käyn terapiassa itkemässä, minut kun kotona alennettiin kaikin puolin kelvottomaksi lapseksi ja tokihan se kääntyi itsetunto-ongelmiksi kodin ulkopuolella ja jouduin kiusatuksi - se tietysti oli äidin mielestä vain ja ainoastaan minun vikani.

    On teillä kaikin puolin rankkaa! Toivottavasti luusto-ongelmasi saadaan kuntoon! Tuo löydös voi selittää monet kivut. Onko syytä epäillä tilan johtuvan diabeteksestasi vai onko se syömishäiriösi jättämä jäänne? Kasperille pikaista paranemista ja jos sinulla on ystäviä tai tytöllä kavereiden äitejä, jotka ovat raskaana, muistakaa olla nyt varovaisia ja pitää pientä karanteenia heihin päin!

    Ja nuo Kasperin juttelut, niin mahtavia!!! Ihan liikutuin itsekin, kun kuvittelin tuon tilanteen ja sinun ilosi ja onnesi siitä!

    Oikein hyvää kouluvuotta ja muutakin elämää koko perheellenne! Voi kun minulla olisi ollut kaltaisesi äiti, olisin niin paljon onnellisempi elämässäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä :) toki lapselle on annettava koulurauha ja muistan itsekin omilta kouluajoilta että vanhempien ei liikaa tarvinnut puuttua siihen. Jotenkin tähän alkuun toivoisin enemmän kontaktia, varsinkin tytön tilanteen vuoksi josta en blogissa kovin halua kirjoitella. Mutta eiköhän asia korjaannu ensi viikolla ja toivottavasti jatkossa sujuu suht kivuitta. Omista luustoasioista en tiedä, odotan lääkärin soittoa ja kommenttia, jolloin pääsen myös kyselemään enemmän. En itseasiassa ollut ajatellut koko syömishäiriön vaikutuksia, hyvä kun kirjoitit asian! Pitääpä tästäkin kysäistä. Toivomme nyt Kasperin parantuvan pian että pääsemme taas perheen kanssa liikenteeseen :) hyvää alkavaa syksyä myös sinulle!

      Poista
  2. voi mitä uutisia :/ paljon tsemppejä ja voimia sinne!! ja ihana Kasper, voin kuvitella miten söpöltä kuulostaa kun poika moikkailee <3

    VastaaPoista