lauantai 14. toukokuuta 2016

Sosiaalihaptisen kommunikaation koulutus - avain yhteiseen kieleen

Kasperin puheterapeutti on jäämässä pois nyt kesän lähestyessä ja syksylle on tarve etsiä uusi terapeutti. Se on kovin haasteellista, koska puheterapeuteista on muutenkin kova pula ja toive olisi sellaisesta henkilöstä, kenellä on kokemusta sokeista lapsista, monivammaisuudesta, ja erityisesti pienistä lapsista. Ja pienenä lisätwistinä puheterapeutin tulisi taitaa kosketuskommunikointi ja tukiviittomat, ainakin auttavasti.

Se ei ehkä kenelle vaan sano mitään. Mutta kun joku, joka tietää mitä tarkoitetaan, kuulee tämän, tietää sen olevan lähes mahdoton tehtävä.

Siksi päätinkin itse ottaa asioista selvää aktiivisesti.

Otin yhteyttä kuurosokeiden Riitta Lahtiseen, joka on musiikkiterapeutti Russ Palmerin kanssa kehittäneet heidän kehittämiin viestintämenetelmiin ja kentällä saatuihin kokemuksiin pohjautuvan sosiaalihaptisen kommunikoinnin. Uskoin tästä olevan apua oikeanlaisen puheterapeutin tai kommunikaatio-ohjauksen/ohjaajan löytämisessä. Olin itsekin todella kiinnostunut viittomista, tukiviittomista, kehoviesteistä ja muunlaisesta vaihtoehtoisesta kommunikaatiosta. Riitta lupasi tulla käymään meillä ja vinkkasi tulevasta koulutuksesta, johon tiesin olevani estynyt.

Ennen kun eilen totesin, että minun on pakko päästä paikalle. Sattui muutenkin menemään niin, että minulle mahdollistui pääsy koulutukseen. Siellä oli vielä tilaa, joten ilmoittauduin viimetingassa eilen mukaan.

Yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, meillä taitaa olla yhteinen kieli.

Sosiaalihaptinen kommunikaatio. Haptiisit. Hapteemit, hapteeraaminen, haptiisien tuotaminen keholle. Sovitut menetelmät, luottamus ja toisen kunnioittaminen. Olen tässä, kyllä, ei, ehkä. Minulla on asiaa, vaaratilanne, mitä kello on? Kävellään, juostaan, hypitään, hiivitään. Yksin vai yhdessä? Paistaako ulkona aurinko vai sataako vettä. Onko kevät vai kesä, talvi vai syksy. Sataako vettä taivaantäydeltä vai vain ripotellen? Onko ulkona kylmä? Otatko kahvia vai teetä, maidolla vai ilman, ison vai pienen kahvin?

Kaiken tämän voi kertoa tai kysyä kosketuksella.

Koulutuksessa harjoitelimme tekemään erilaisia viestejä toisillemme. Harjoittelimme kielioppiasioita, mikä asia vaikuttaa viestiin ja miten. Paljonko merkitystä on kosketuksen voimalla, paljonko merkitystä liikkeen nopeudella tai laajuudella. Kuinka paljon viestiä muuttaa se, mihin osaan kehoa se kosketaan tai kuinka isoo osaa omasta kädestä käytetään. Kielioppi kommunikoinnissa perustuu lähinnä painovoimaan, nopeuteen, suuntaan, suunnanmuutoksiin, määrään, kestoon, pysähdykseen ja käsimuotoon. Loppujenlopuksi moni haptiiseista onkin sellaisia, joita käytämme tiedostamatta ihan arkipäivässämme. Taputamme toista olalle hyväksymisen/kehumisen merkeissä tai pyytääksemme huomiota, laitamme käden toisen olalle kertoaksemme olevamme siinä, olevamme läsnä. Painamme kättä toisen olalle jos haluamme hänen pysähtyvän tai odottavan ja päästämme irti kun olemme saaneet hänen huomion tai hän voi taas jatkaa liikettä. Jos toinen on puhelimessa tai ei muuten vain kuule sinua, naputamme kahdella sormella rannetta kellon paikan kohdalla kysyäksemme mitä kello on, tai esimerkiksi kehottaaksemme toista pistämään vauhtia koska aika rientää.

Helppoa, eikö vain?

Toki me opettelimme koulutuksessa aikalailla perusasioita, myöntämään ja kieltämään ja kysymään ehkä yleisimpiä asioita/kysymyksiä. Kertomaan satuja, kuvittamaan tarinaa. Paljon lähtee ihan henkilön spontaanisuudesta, mutta monille asioille on ihan oma merkkinsä myös. Tajusin tosiaan koulutuksen aikana, että osa näistä haptiiseista on jo meillä käytössä. Alamme vaan tehdä työtä sen puolesta, että kaikki käyttävät sitten samanlaista viestimistä, jotta sen ymmärtäminen helpottuu ja poika oppii siinä samalla muistamaan mitä mikäkin tarkoittaa.

Tällainen kommunikointi on omimmillaan esimerkiksi kuurosokeiden kanssa, mutta myös meille oivallinen apu arkeen. Koska taustalla on sokeus ja kehitysvamma, on se vähän sama kuin puhuisi huonokuuloiselle lapselle, joka ei kykene kuulon puutteessa ymmärtämään puhuttua. Kasper onneksi kuulee, ja sen vuoksi haptiiseihin voi helposti yhdistää puhetta tukeakseen oppimista. Ehkä joku päivä hän oppii vastaamaan kosketukseen kosketuksella. Onneksi sanoja jo tulee ja toive olisikin, että niille löytyisi pian jo merkitys. Tällä hetkellä merkitys on sanoilla "anna" ja "äiti", jotka ovatkin kovin merkityksellisiä sanoja. Muita sanoja tulee, mutta niillä ei ole vielä merkitystä ja loput ajat kundi vaan höpöttää omaa höpötystään. Kova olisi kylläkin tarve päästä kertomaan asioita ymmärrettävästi!

Juuri kun koulutuksessa puhuin siitä, että Kasperilla ei ole montaa sanaa jotka tarkottaisivat jotain, niin kotiin tulessa tulikin ylläri. Hoitajan lähdettyä kundi sanoi "äiti tulee". Sattumaa tai ei, niin.. 
Äiti tuli tosissaan kotiin.

PS. Blogin facebook-sivulla on arvonta. Julkaisua kommentoineiden&jakaneiden kesken arvotaan perjantain perhelippupaketti muumifestareille 24.6.2016 Espoon Oittaalle! Osallistua voit myös kommentoimalla blogiin osallistuvasi ja perään sähköpostiosoitteesi, niitä kommentteja en julkaise mutta tallennan ne arvontaa varten :) 

2 kommenttia:

  1. Oletko lukenut Valon vaiheet blogia? Tälläisistä kommunikaatiomuodoista Valon äidillä on kokemuksia joten jos hän surunsa keskellä jaksaa voisi häneltä saada hyviä vinkkejä asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut ja seurannut taivalta tiiviisti. Kiitos vinkistä, pitää kontaktoitua sinne päin kunhan aikaa hieman kuluu :) valo oli suloinen pieni ihminen <3

      Poista