maanantai 23. toukokuuta 2016

Luonto&eläimet jaksamisen tukena

On ihanaa vihdoin sanoa, että meillä on ollut muutama viikko rauhallista. Tuntuu että jokainen päivitys tässä tämän vuoden aikana on jo koskenut jotenkin sairaalaelämää tai yleensäkin sairastamista, mutta sitä meidän alkuvuosi on tosiaan ollut. Nyt selvisimme 2vk ilman infektiota niin, että saimme infektiolääkärin käyntiä varten otettua labrat "puhtaasti" ja sen jälkeenkin ollaan vielä oltu suhteellisen kunnossa. Oma flunssa pukkasi viikonloppuna päälle, muttei onneksi taida ihan sänkyyn tätä äitiä kaataa. Nyt jännätään labroja, selviäisikö sieltä vihdoin syy jatkuvalle kuumeilule/lämpöilyille ja hurjalle infektiokierteelle, jota on nyt kestänyt vuoden yhtäsoittoa. Itseasiassa tänään taitaa tulla se vuosi täyteen.

Hyvää infektiokierteen vuosipäivää.

Tällaisen arjen keskellä on muistettava oma jaksaminen lasten jaksamisen ohella. Joka tuutista toitotetaan, että jos et hoida itseäsi, et jaksa hoitaa lapsiasi. Olenkin skarpannut viimevuosina omien sairauksieni hoidossa ja se on tuottanut jo paljon paremman olon. Periaatteessa kyse on vain hienosäädöstä, mutta tämän diabeteksen takia varsinkin hienosäätökin voi jo tuoda isoja tuloksia.

Omaa itseään voi hoitaa myös monella muulla tavoilla kuin lääkkeillä. Toki tiettyihin sairauksiin lääkkeet ovat pakolliset, elinehto, mutta omaa mieltä ja yleensäkin jaksamista voi hoitaa monin tavoin. Olen yrittänyt viime vuosina löytää sellaista tekemistä, josta pystyisin nauttimaan. Olen yrittänyt löytää erilaisia harrastuksia, joista saisin kipinän ja toki sellaisia on löytynytkin. Vaikuttamistoiminta on minulle hyvin lähellä sydäntä, ja siihen kuluukin suhteellisen paljon aikaa. Se kuitenkin antaa paljon enemmän kun ottaa, joten siitä saa paljon virtaa. Se taisi alkaa jo junnuna nuorisovaltuusto-ajoilta ja loppua ei kai näy.

Puoli vuotta sitten aloitin ratsastamisen uudestaan. Olen ratsastanut lähes läpi elämän. Joskus käynyt vakitunneilla ratsastuskoululla, vuokraillut hevosia, ollut talleilla töissä, treenannut ja työskennellyt ulkomaillakin. Luin myös vaellusratsastuksen ohjaajaksi, mutta koulu jäi kesken suuren välimatkan vuoksi, nykyään kyllä harmittaa. Elämäni parhaimmat kuukaudet vietin Islannissa työharjoittelussa, jossa iski issikkakärpänen.

Puoli vuotta sitten sain heppakumppanikseni aivan valloittavan issikkapersoonan jonka kanssa on jaettu jo monia suruja, iloja, tarinoita. Niin monet maastolenkit olen höpöttänyt tammalle ja miettinyt syntyjä syviä. Aluksi ratsastusta taas aloittaessa en kyennyt olemaan rentona, vaan ajattelin pelkästään kotijuttuja. Se oli vihdoin paikka, jossa minulla oli aikaa ajatella ja käydä elämää läpi. Koin siitä alksi kovaa syyllisyyttä, mutta aloin hyväksymään sen faktan, että en ehkä aluksi kykene ottamaan maastolenkkejä rentoutumisen kannalta. se oli aluksi vain aikaa ajatella kotiasioita.

Nyt kun tässä on mennyt puoli vuotta, voin vihdoin todeta, että pääsen todella rentoutumaan maastoretkillä. Olen todella ylpeä itsestäni senkin takia, että uskallan päästää siksi aikaa irti siitä kaikesta, mikä tallin ulkopuolella odottaa. Toki minulla on puhelin aina ulottuvilla, ja joskus jopa odotan lääkärin puhelua kuulokkeet valmiiksi korvalla. Sitten vain nauran, että olen kyllä hevosen selässä, mutta kerro asiasi. Tää hevonen varmaan välillä kelailee, että mitäköhän se siellä höpöttelee. 

Ratsastamisen ohella tuntuu, että olen jotenkin löytänyt myös luonnon uudestaan. Kaikki se kauneus mitä luonto kätkee sisällensä. Jokainen kerta kun lähden maastoon, saan ihastella sitä kauneutta ja puhtautta. Sitä lintujen iloista viserrystä, perhosten lentämistä ja eläinten kohtaamista. Välillä näkyy hirviä, viimeksi näkyi käärme ja sisiliskoja. Peuroja kohtaa säännöllisesti ja vastaan tulee usein myös muita ratsukoita lähitalleilta. 

Luonnosta ja eläimistä on tullut minulle uudestaan se, jota olen elämääni kaivannut. Se rauha ja rakkaus, se paikka, jossa mieli lepää. Hevosen selässä metsässä kävellessä tuntuu siltä. että koko muu maailma pysähtyy. Pysähtyy, mutta silti jatkaa elämäänsä vaikka tekisin mitä. Vaikka kotona sattuisi jotain, en olisi siellä kuitenkaan sillä hetkellä. Ja toisaalta se on helpottavaa, aina kaikelle ei vain voi mitään.

Joskus on ihana vain käpertyä ajatukseen, että minä en voi maailmanmenolle mitään. Kaikki mikä on tapahtuva, se tapahtuu. Yrittämällä estää sen, me vain pahennamme asioita.

Hyvää alkanutta viikkoa <3
(huomenna taas tallille rauhoittumaan)








Kirjoituksen alla on postaus meidän kesäsuunnitelmista ja siitä, mihin kannattaa suunnata erityislapsen kanssa! Perinteeksi muodostunut "kesälista" (lista asioista, joita haluamme lasten kanssa kesän aikana kokea) tulee varmasti taas esittelyyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti